Uusi sähkönsiirtolinja runtelisi Kolkun kylän maisemaa !

Fingrid suunnittelee uutta 4oo kV:n sähkönsiirtolinjaa Pyhäsalmesta Kangasniemelle. Yksi vaihtoehtoisista voimalinjareiteistä halkaisisi Kolkun kylää rankalla tavalla !
Seuraavassa kuvausta ”Harjulinja”- nimellä kulkevasta hankkeesta:

Harjulinja (Pyhäsalmi-Kangasniemi)

Kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj suunnittelee uutta Harjulinjaksi nimettyä 2 x 400+110 kilovoltin voimajohtoyhteyttä Pyhäjärven Murtoperälle rakennettavan uuden sähköaseman ja Kangasniemen Kauppilaan rakennettavan uuden sähköaseman välille.

Tarkasteltavalle voimajohtoreitille sijoittuvat kunnat ja kaupungit ovat Pyhäjärven kaupunki, Kiuruveden kaupunki, Pielaveden kunta, Keiteleen kunta, Pihtiputaan kunta, Viitasaaren kaupunki, Vesannon kunta, Rautalammin kunta, Konneveden kunta, Suonenjoen kaupunki, Laukaan kunta, Pieksämäen kaupunki, Hankasalmen kunta ja Kangasniemen kunta.

Hanke sijoittuu Pohjois-Pohjanmaan, Pohjois-Savon, Keski-Suomen ja Etelä-Savon maakuntiin. Hanketta koskeva ympäristövaikutusten arviointimenettely on käynnistynyt ja arviointiohjelma on toimitettu YVA-yhteysviranomaisena toimivalle Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle marraskuussa 2025.

Nyt YVA-menettelyssä oleva hanke on osa Pyhäjärveltä Kouvolaan suunniteltua suurempaa hankekokonaisuutta. Kangasniemen ja Kouvolan väliselle voimajohtoyhteydelle tehdään erillinen YVA-menettely myöhemmin.

Toteutuessaan voimajohto on noin 181–196 kilometriä pitkä.

Uudessa maastokäytävässä johtoalueen leveys on noin 96 metriä.

Alla referenssiksi poikkileikkaus pienemmillä varoetäisyyksillä (vain 86,5 metriä). Ilmeisestikin toteutus olisi tähän tapaan kahdella rinnakkaisella linjalla, molemmille omat pylväänsä. Ainakin tässä kaaviossa pylväät näyttäisivät olevan yli 30 metrin korkuisia. Eli korkeudeltaan korkeampia kuin Kolkun palotorni!


Kolkuntien ylityskohdassa (kuvassa ajosuunta Sipukan tienhaaraan päin, tienhaara mutkan takana vasemmalla) voimalinja varoalueineen voisi näyttää jotakuinkin tältä. (Kuva generoitu Googlen ja Adoben AI-työkaluilla Google mapsin street view -kuvan pohjalta. Ei aivan täysin vastaa suunniteltua linjakulmaa).

Maastossa metsäosuuksilla puolestaan tältä:

Tarkasteltavista voimajohtoreiteistä on muodostettu viisi vaihtoehtoa, joista yksi toteutetaan. Vaihtoehdot tarkentuvat YVA-menettelyn aikana tehtävien luontoselvitysten ja saatavan palautteen perusteella.

Harjulinjan voimajohtoyhteys tarvitaan kantaverkolle asetetun käyttövarmuusvaatimuksen turvaamiseksi, kun sähkönsiirto kasvaa Suomen tavoitellessa hiilineutraaliutta vuonna 2035. Uudella voimajohtoyhteydellä turvataan kantaverkolle asetettu käyttövarmuusvaatimus ja pystytään säilyttämään sähkön hinta yhtenäisenä koko Suomessa, mitkä ovat Fingridin lakisääteisiä tehtäviä.

Yksi vaihtoehtoisista voimajohtoreiteistä kulkisi keskeltä Kolkunkylää !!!

Läntisellä vaihtoehtoreitillä Pyhäjärven Salmelanperän ja Viitasaaren Kolkun välille rakennettaisiin kaksi 400+110 kilovoltin voimajohtoa uuden maastokäytävän osuuksilla, jolloin johtoalueen leveydeksi tulisi noin 96 metriä.

Läntisellä vaihtoehtoreitillä Kolkun alueella reitti jakautuu taas kahteen vaihtoehtoon. Viitasaaren Kolkun ja Vesannon Ahvenisen välillä sekä Kolkun ja Keiteleen Kummunkylän välillä rakennettaisiin kaksi 400+110 kilovoltin voimajohtoa, jotka sijoittuisivat uuteen maastokäytävään. Johtoalueen leveydeksi tulisi noin 96 metriä molemmilla johto-osuuksilla.

Itäisellä vaihtoehtoreitillä Pyhäjärven Salmelanperän ja Keiteleen Kummunkylän välille rakennettaisiin kaksi 400+110 kilovoltin voimajohtoa uuden maastokäytävän osuudella, jolloin johtoalueen leveydeksi tulisi noin 96 metriä. Nykyisen 110 kilovoltin voimajohdon rinnalle sijoittuvalla osuudella Keiteleen Rauhanmäeltä Kummunkylään rakennettaisiin kaksi 400 kilovoltin voimajohtoa, jolloin nykyinen johtoalue levenisi erikoiskohteita lukuun ottamatta noin 74 metriä.

Itäisellä vaihtoehtoreitillä Kummunkylän alueella reitti jakautuu kahteen vaihtoehtoon. Keiteleen Kummunkylän ja Vesannon Ahvenisen välille rakennettaisiin kaksi 400+110 kilovoltin voimajohtoa nykyisen 110 kilovoltin voimajohdon rinnalle, jolloin johtoalue levenee erikoiskohteita lukuun ottamatta noin 74 metriä. Keiteleen Kummunkylän ja Kangasniemen Kauppilan välillä rakennettaisiin Kummunkylästä Rautalammin Suurisuolle kaksi 400 kilovoltin voimajohtoa, jotka sijoittuvat uuteen maastokäytävään.

Hankkeen toteuttamatta jättäminen ei ole mahdollista, koska sähkönsiirtoa ei voida hoitaa nykyisellä kantaverkolla ja jo päätetyillä verkkoinvestoinneilla ilman haitallisia siirtokapasiteettirajoituksia tai vaarantamatta käyttövarmuutta. Hankkeen toteuttamatta jättäminen estäisi lisäksi alueelle suunniteltujen teollisten hankkeiden liittämisen sähköverkkoon.

Fingrid tekee päätöksen hankkeen jatkosuunnittelusta ja rakentamisesta YVA-menettelyn (2025-2026) jälkeen. Alustavan aikataulun mukaan voimajohdon rakentamisen edellyttämät maastotutkimukset ja yleissuunnittelu tehdään vuosina 2028–2030. Hankkeen rakentamisen arvioidaan tapahtuvan vuosina 2030–2032

Alla kuvia voimalinjan suunnitellusta reitistä. Pahiten linja näkyisi Hiekka-ahon ja Lehtolan välisellä osuudella Kolkuntietä, eritoten Sipukan tienhaaran kohdalla, kulkien milteipä tien vieressä yli puolen kilometrin matkan ja myös ylittäen sen.

Tässä isompi kartta:

Hankkeen tiedotustilaisuus on Keiteleellä Nilakan koululla tiistaina 9.12.2025 klo 17.00.

6 ajatusta aiheesta ”Uusi sähkönsiirtolinja runtelisi Kolkun kylän maisemaa !

  1. Mahtavia täydennyksiä Anssilta ja Sivustaseuraajalta. Kannattaa ehdottomasti käydä linkeistä katsomassa 2.12. pidetyn tiedotustilaisuuden materiaalit. Sieltä selviävät eri vaihtoehtojen maastokäytävät ja rakenteiden mitoitukset sekä periaatetietoa lunastuskorvauksista. Jos mietitään näin alustavasti perusteita, joilla Kolkku-Kummunkylä vaihtoehto (VE2 ja VE3) olisi vähemmän sopiva Fingridille, voitaisiin ehkä löytää mm. seuraavia perusteita:
    * VE 1 Kolkku-Ahveninen tarjoaisi myöhempää lännestä tulevaa jakeluverkon ja tuotantohankkeiden (Viitakankaan tuulivoimapuisto ?) käyttöä varten järkevämmän linjan ja valmiin maastokäytävän etelään. Kolkku olisi tähän enemmän sivussa?
    * VE 4 ja 5 Keitele-Ahveninen välillä voitaisiin hyödyntää jo olemassa olevaa 110kV:n maastokäytävää leventämällä sitä. Ei tarvittaisi avata niin paljon uutta maastokäytävää. Näin itäinen vaihtoehto 4 ja 5 olisivat sitä kautta järkevämpiä.

    Muita ajatuksia?

    Tykkää

  2. Eilisen etäyleisötilaisuuden esitysmateriaalit löytyvät nyt hankesivulta: https://www.fingrid.fi/kantaverkko/rakentaminen/hankkeet/harjulinja/. Kolmen diaesityksen (Fingrid, Pohjois-Savon ELY-keskus, FCG) linkit näkyvät sivun alalaidassa LIITTEET -otsikon alla. Live-tilaisuuteen kannattaa ehdottomasti mennä mukaan, ketkä sinne pääsevät, mutta ei varmaan ole pahitteeksi, jos tutustuu noihin jo etukäteen.

    Tykkää

  3. Kiitos Anssi tuosta linkistä, sieltä pääsee näkemään alkuperäislähteistä vielä tarkemmin klikkaamalla Katso hanke kartalla -kohdasta. Zoomaamalla karttaa tarpeeksi lähelle näkee satelliittikuvana, jossa kannattaa huomioida, että karttaan piirrettyjen katkoviivojen väli on alle 50 m. Jos leveys on 96 m, se on siis kaksinkertainen verrattuna katkoviivojen väliin.

    Tykkää

  4. Kiitoksia Antille hyvästä hankkeen havainnolistamisesta. Siitä käy hyvin ilmi, miten linjaus pirstaloisi metsiä ja peltoja. Ja ennenkaikkea, miten linja runtelisi kylän maisemaa. Nyt on vaikuttamisen paikka. Keiteleellä voi olla 9.12. klo 17 vihaista porukkaa. Eri vaihtoehtojen välilläkin kipinöi – joku vaihtoehdoista toteutuu ja se saisi mieluummin olla joku muu kuin oma.

    Tykkää

Lisää viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *