Metsuri Martti on poissa (1952 – 2020)

Antti_IMG_7098

Martti Nerg 1952 – 2020

Metsuri Martti – Nergin Martti – on poissa. Martin taistelu nopeasti edennyttä syöpää vastaan päättyi viime viikon keskiviikkona 16.12.2020. Elokuun puolivälissä Martti sai loppuun metsänraivausurakkansa seurakunnan metsissä ja työsuunnitelmia oli vielä syksyllekin. Kohtalo oli kuitenkin päättänyt toisin.

Martille metsäammatti tavallaan periytyi jo isä Armaksen kautta. Martti aloitti metsätyöt sen ajan mukaisesti jo heti koulusta päästyään. Martti oli vielä sen ajan metsureita, että alkuun töitä tehtiin perinteisemmillä työmenetelmillä, oltiin vielä hevosajassa. Kirveskin tuli tutuksi, vaikka Martti jossakin keskutelussa taisi todeta, että hän opetteli karsinnatkin tekemään heti alussa moottorisahalla. Martti kävi koulutuksen ammattimetsuriksi ja työnantajana pysyi koko ajan Kymi-Tehdaspuu-UPM-Kymmene Oy- konserni. Metsurin työnkuva muuttui viidessä vuosikymmenessä hakkuutyöstä yhä enemmän hoitotöiksi. Moni ikätoveri siirtyi vuosien saatossa metsätyön raskauden tai työn vaatimusten takia muihin töihin. Martti oli metsätyön kova ammattilainen, joka pärjäsi työssä hyvin ja jaksoi raskaassa ammatissa eläkeikään saakka – ja vähän ylikin: eläkkeelläkin hän teki raivaushommia seurakunnalle ja yksityisille metsänomistajille. Ammattimaisuuteen kuului sekin, että Martti piti kunnostaan hyvää huolta myös sydäntalven pakkolomien aikaan tekemällä 10-15 kilometrin kävelylenkkejä.

Martti oli iso osa kylää. Kylän yhteisissä hankkeissa ja talkoissa hän oli aina luotettavasti ja tarmokkaasti mukana. Jos oli sovittu, että kyläillanvietossa tai juhlissa tarjoillaan nokipannukahveja, Martin nuotiolla porisi kahvipannu aivan varmasti hyvissä ajoin. Vielä pitkän ja raskaan metsätyöpäivänkin jälkeen Martti tuli monet kerrat kylän pelloille heinän seivästys- ja paalinkeruutalkoisiin. Ja joka kevät Martti oli tuttu näky ranka- ja klapitalkoissa monessa talossa.

Kylätalon metsäpalsta oli Martin erityiskohde. Martti vastasi yksin metsän istutuksesta ja paimensi istuttamiaan taimia heinäämällä ja raivaamalla kuin silmäteräänsä. Ja taimikko voi tänään Martin ansiosta erinomaisesti. Edellisellä viikolla, kun kävin jättämässä jäähyväisiä Martille Viitasaaren sairaalassa, ehdotin Martille, että taimikko nimettäisiin Martin Puistoksi. Martti tuumasi siihen pilke silmäkulmassaan, että mikä ettei – onhan Urho Kekkosellakin oma luonnonpuisto, vaikka Urkki tuskin osallistui mitenkään puistonsa metsänhoitoon.

Tänä keväänä Martti oli mukana kivenkeruutalkoissa Mökinahon, Suurensuonmäen ja Lehtolan kynnöspelloilla. Savottaan osallistuivat Mökinahon nuorten isäntien lisäksi samana, olympiavuonna 1952 syntyneet ikätoverit Martti, Kimmo, Hannu ja Jukka. Vanhat ukot uhosivat vielä olevansa kovia poikia – Martti todettiin erityisesti kovimmaksi koko porukasta. Silloin emme osanneet aavistaa, mitä syksy toi tullessaan.

Martissa oli erityistä se, ettei hän koskaan sanonut kenestäkään pahaa sanaa. Ei edessä eikä takanapäin. Martti oli rehti, ahkera ja luotettava suomalainen mies.

Lämmin ja sydämellinen osanottomme Sinikalle, lapsille ja lapsenlapsille sekä lähiomaisille. Tänä jouluna koko kylällä jokaisessa talossa palaa kynttilä tai lyhty Martin muistolle.

Jukka

Raja railona aukeaa…

Tämän artikkelin piti ilmestyä jo kuun vaihteessa, 1. huhtikuuta, mutta toimitusteknillisistä syistä johtuen ilmestyminen on lykkäytynyt. Mutta parempi myöhään kuin silloinkaan…

Hevosmiesten tietotoimiston luotettavista lähteistä saamieni tietojen mukaan Uudenmaan itsenäistymispyrkimykset etenevät vauhdilla.

Koeluontoinen henkilöliikenteen esto Uudenmaan ja muun Suomen välillä on toiminut hyvin ja rajavartiointi toimii jo nyt jopa paremmin kuin valtakunnan ulkorajoilla. ”Tästä on enää pieni askel Uudenmaan itsenäistymiseen, mutta tällä on suuri merkitys Suomen tulevaisuudelle alati muuttuvassa maailmantilanteessa”, kerrotaan itsenäisyyttä valmistelleiden hallintovirkamiesten todenneen kuin yhdestä suusta.

Etelän vetelät pysyköön etelässä ja Helsingin herrat siellä Helsingissä” mentaliteetti on näyttänyt ilahduttavan myös muun Suomen neuvottelijoita. Näin ainakin ennen kuin oli päästy neuvottelemaan rahavirtojen lakkauttamisesta Uudeltamaalta muualle Suomeen.

Suur-Uusimaata rakentamassa?

Nykyinen Uudenmaan rajavartiolaitos on suoriutunut – myös omien arviointiensa mukaan – erinomaisesti Uudenmaan rajojen loukkaamattomuutta vartioidessaan. Tämä on innostanut mm. ”Itsenäinen Etelä” liikkeen veteraania, kenraali Makkosta vaatimaan merkittäviä alueliitoksia Uudenmaan kasvattamiseksi. Väinö Linnaa mukaellen ikinuori kenraali Makkonen on omien sanojensa mukaan ”aina valmis tarjoamaan auttavan kätensä heimokansan nälkää näkeville lapsille”.

Vastaavasti Uudenmaan talousviisaat ovat vaatineet pidättäytymistä merkittävistä aluelaajennuksista Uudenmaan ulkopuolelle. Saamiemme tietojen mukaan erityisesti Turun seutu (Varsinais-Suomen ja Vakka-Suomen historiaan vedoten) ja Tampereen seutu (pääministerin persoonaan vedoten) ovat esittäneet toiveita vapaaehtoisesta liittymisestä laajennettuun Uuteenmaahan.

Työnimenä uudelle Suur-Uusimaalle on käytetty mm. Uusi-Suomi, Vakka-Suomi, Vanha-Suomi ja Perus-Suomi, mutta kaikilla noilla nimillä on omat historialliset rasitteensa. Supisuomalaisesta johdettu Supi-Suomi lienee neutraalein ja toistaiseksi käytetyin työnimike.

Vastaavasti Supi-Suomen ulkopuolelle jäävän alueen valtapuolueen innokkaimmat edustajat ovat kulisseissa väläytellyt ottavan nimekseen Keskusta-Suomi. Arvatenkin poliittisen neutraaliuden ja maantieteen takia julkisuudessa ovat kuitenkin näkyneet vain työnimet Koillis-Suomi ja geopolitiikan reaaliteetit tiedostavien lanseeraama Väli-Suomi.

Mikäli pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan veturoima Supi-Suomi myöntyy Turun ja jopa Tampereen seudun jäsenhakemuksiin, tämä tarkoittaisi käytännössä Supi-Suomen ja Väli-Suomen rajalinjan siirtämistä Uudenmaan rajalta kutakuinkin Pori-Tampere-Kotka linjalle. Tämä on kuitenkin vain alustava suunnitelma, mitään varmaa tuskin on salaisimmissakaan, koronaepidemian varjoissa pidetyissä neuvotteluissa vielä sovittu.

Rajanvetoa ennen ja nyt

Suomen kamara on ollut monenlaisen rajanvedon näyttämönä Ruotsin ja Novgorodin ja sittemmin Venäjän välillä aina Pähkinäsaaren rauhasta (v. 1323) lähtien. Onpa etenkin eteläpohjalaisten perinnemiesten suusta kuulunut vetoomuksia juuri Pähkinäsaaren linjauksen puolesta, perimmäisenä tarkoituksena ankkuroida Pohjanmaa enempi länteen kuin Väli-Suomeen. Vetoomuksia talven 1918 rintamalinjoista ei sentään ole kukaan vielä esittänyt.

Vasta-argumenttina Pähkinäsaari-vetoomuksiin on valtioviisaiden puolelta esitetty mm. seuraavia seikkoja: Supi-Suomen ja Väli-Suomen rajanveto on puhtaasti nyky-Suomen sisäinen asia, joten vetoaminen Suomen ulkopuolisten valtakuntien 700 vuotta sitten solmimaan rauhansopimukseen olisi useimpien asiantuntijoiden mukaan rähmälläänoloa kaikkiin ilmansuuntiin. Toisaalta Pähkinäsaaren rajaan vetoaminen on muutenkin kyseenalaista, koska rajan tarkka kulku Kaakkois-Suomesta kohti Pohjanlahtea on edelleenkin historioitsijoiden spekuloinnin kohteena.

Pähkinäsaaren raja lie ollut mielessä myös Kolkun Pienviljelijäyhdistyksellä, joka ehti jo julistaa ”Suurin peukalo” kisan. Tarkoituksena oli ujuttaa rajaneuvotteluihin ja ennenkaikkea rajanpiirtoon oma mies, joka olisi peukalon sopivalla sijoittelulla pitänyt huolen siitä, että kylä jää oikealle puolelle rajaa. Kisa kuivui kuitenkin kokoon jo alkumetrillä kun ei päästy yhteisymmärrykseen kumpiko puoli olisi se ”oikea”. Ja peukalon sijaan asia on ”korkeemman kärees” jo siitäkin syystä, että eipä niitä rajoja nykyään enää paperikartalle kynällä ja viivottimella vedellä.

Todellista valinnanvaraa tuskin tulee tarjolle edes Keski-Suomen eteläosiin. Mikäli kiivaimmat talousviisaat heltyvät Turun ja Tampereen seutukuntien hakemuksiin, ”Suur-Uusimaan” uusi raja asemoituisi vääjäämättömästi kutakuinkin aiemmin mainitulle Pori-Tampere-Kotka linjalle. Tiukalla talouskurilla raja jäisi sitäkin etelämmäksi.

Edessä Aasia, itä – takana länttä ja Eurooppaa

Väli-Suomen erääksi olennaiseksi tehtäväksi muotoutuu vääjämättömästi toimiminen puskurivaltiona Supi-Suomen ja ikiaikaisen itänaapurimme Venäjän välillä. Kapeimmillaan tuo puskurivyöhyke olisi vain noin 50 km Kymijoelta itärajalle eteläisellä rannikolla, tarjoten kuitenkin Väli-Suomelle pääsyn Suomenlahdelle Haminan ja Vironlahden kautta. Myös Kotkan vapaasataman käyttöoikeudesta on käyty alustavia neuvotteluita Supi-Suomen ja Väli-Suomen edustajien välillä.

Entäpä se surullisenkuuluisa Sote-uudistus?

Rahavirtojen lakkauttaminen Uudeltamaalta muualle Suomeen luo merkittävän loven Väli-Suomen tulovirtoihin. Tämän seikan tiedostaminen väestön ikärakenteen luoman lisätaakan kanssa oli jo lähellä kaataa tämän koronan varjossa päsmäröidyn itsenäistymissopimuksen. Saamiemme tietojen mukaan myös Väli-Suomen valtapuolueen vaalima koplaus Soten ja maakuntahallinnon välillä nousi jälleen keskuteluihin – tässäkin yhteydessä.

Supi-Suomen nimettömänä pysyttelevän neuvottelijan mukaan ”Väli-Suomelle taattiin täysi oikeus hoitaa maakuntahallintonsa ja Sote-sektorinsa aivan vapaasti vaikkapa sitten Sipilän hallitohimmelin tai minkä tahansa kakkaran ohjaamana – kunhan tekevät sen omilla rahoillaan”.

Tässä yhteydessä oli neuvotteluissa myös paljastunut Väli-Suomen suunnitelma tulevien Sote-menojen hoitamiseksi. Paradoksaalisesti tuon suunnitelman vaaransi hallituksen samat ripeät toimet, jotka olivat tarjonneet Väli-Suomelle mahdollisuuden hoitaa asiansa omalla tyylillään, irrallaan etelästä.

Sote-menojen leikkausten sananmukaisesti raadollisen alkuperäissuunnittelman uhkaa nyt romuttaa tieto viruksen aiheuttaman ns. luonnollisen poistuman ennusteita hitaampi kehittyminen erityisesti Väli-Suomen alueella. ”Ärhäkkää hoitopaikkojen saneeraajaa etelän herrat tästä viruksesta lupailivat, mutta taitaa jäädä suutariksi”, olivat kyynisimmät maakuntien miehet todenneet.

Väli-Suomen hallintomalli?

Supi-Suomen hallinto tullee nojautumaan nyky-Suomen monipuoluejärjestelmään ja nykyisiin hallintorakenteisiin. Sen sijaan Väli-Suomen suhteen tulemme todennäköisesti näkemään suuriakin muutoksia, tarjoaahan tämä irtautuminen heille mahdollisuuksia järjestää hallinto Väli-Suomen maakuntia miellyttävällä tavalla. Suurimpana merenrantakaupunkina ja Keskustan vankkana tukialueeena erityisesti Oulussa on ollut jo vahvaa liikehdintää Väli-Suomen kansantasavallan pääkaupungin sijoittamiseksi Ouluun.

Ja tavanmukaisesti pohjoisesta on nostettu myös tuttuja nimiä päämieskandidaatiksi. Ehkä odotetuin, mutta ei toki yllätyksellisin nimi on vanha tuttu Keminmaan konkari, jonka kuningastien esteenä näyttäisi tällä kertaa olevan nykyinen asuinpaikka – eli Uusimaa. Huhut kertovat jo viisumi- ja kulkulupahakemuksista, jotta todennäköinen Väli-Suomen kansantasavallan tuleva päämies pääsisi asemapaikalleen. Ja ulkoministerikokemuksellaan myös jälleen hoitamaan uusia ulkosuhteita vanhaan tuttuun itänaapuriin.

Ja hyvin voivat porvarit nukkua myös Supi-Suomessa, kun itänaapurin itä-suhteita Venäjän suuntaan hoitaa niinkin kokenut kehäkettu. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Täällä erikoistoimittaja Aimo Surakan naapuri, demilitarisoitu vyöhyke.