Onnittelukronikka Erjalle 50v

Alli, 12.5.2013

Valkeni keväinen aamu
toukokuun toinen sunnuntai.
Syntyipä topakka tyttö
äitienpäivän lahjana,
kuopus suureen lapsiparveen.
Kävi pientä hoitamahan
isosiskot kaitsemahan,
Jukka-veli huolehtimaan.

Lapsuudessa leikkipaikat
löytyi navetan nurkilta:
karsinassa pienet vasut
possutpa helmassaan hoiti.
Sipukan hauvaa halasi,
karkulaista hyvin helli.

Kouluun läksi Kumpumäelle
kera tyttöystävien
Tiinan kera kulkiessa,
Teijan kanssa kilpasilla,
mieleen aakkoset painui.

Koulutie kirkolle kulki.
Monen pitkän vuoden jälkeen
palkintona uurastuksen
valkolakki päähän painui
kultaisille kiharoille.
Koko elämä edessä.

Kohtasi komean miehen,
miehen kovin kunnollisen,
Putaan puolelta peräisin.
Lempi siinä leimahteli,
sydämet yhteen sulatti.
Käsi tarttui toisen käteen,
taivallus yhteinen alkoi.

Häiden jälkeen arki saapui,
navettatyö tutuks’ tuli.
Vanhantalon tantereilla
sukupolvi uuteen vaihtui.

Sitten syntyi tyttölapsi,
pikkuprinsessa suloisin.
Kului vielä vuotta pari,
pojan pontevan ponnisti.
Heitä sitten hellitteli:
sadut luki, letut paistoi,
kerhoon kiltisti kuljetti.
Hyvätpä elämän eväät
saivat lapset lähtiessään
maailmata valloittamaan.

Työ on raskas navetalla,
paljon paljon muistettavaa.
Usein ihan stressi repii,
onko homma hallinassa,
poikimiset, sairastelut?
Onko kiinni maitohana,
Lietekouruunko lurahti,
maito valkea valahti?
Siemennystä hieho oottaa,
kovin hyppää karsinassa.
Vesiputki poikki ratkes’,
paha päivä koitteleikse.

Vaikka vastukset koettelee,
kova kohtalo kurittaa,
saapi ammut rapsutuksen.
Ohikulkeissa kuoputtaa,
lehmän turpaa taputtelee,
kissan selkää silittelee
Erja – ehtoisa emäntä.

Töitten raskaitten raossa,
kävi Erja kovan koulun,
vuotta monta opiskeli
Saarijärven salomailla
agrologiksi valmistui.

Kotihommat hallitsee hän,
kodin kauniisti sisustaa,
herkulliset kahvileivät
aina seitentä sorttia,
pullat parhaimmat paistaa.

Kudin käteen illan tullen,
taitavasti toimeen tarttuu,
langan kiertäen ketterään
silmukat somat selvittää.
Syntyy sukat, pipot, kintaat,
käsityötpä mainioimmat.

Olet kiltti, huomaavainen:
lämmin, suuri sydän sulla,
ripaus pieni pippuria,
tarpeen tullen tappurata.
Suuren sydämen sopukassa
paikka meillä jokaisella.
Ystävä ylitse muiden.

Onnea on ollut sulla
elonpolulla pitkällä.
Toivon sitä edelleenkin!
Terveyttä, rakkautta,
aurinkoa, myötätuulta,
paljon päiviä kauniita!

Erja, 17.7.2013

Kiitos Alli ihanasta runosta. Olet kyllä melkoinen taituri!

Lisää viesti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s