Vieläkö onnistuu kanoottiretki Kolkunjoella?

Muutama vuosi sitten ELY-keskuksen toteuttamassa kunnostushankkeessa Kolkkujoen jokiuomaan palautettiin sieltä uittoa varten viime vuosisadan alussa poistetut kivet ja jokeen tehtiin syvänteitä ja polvekkeita kalojen ja rapujen elinolosuhteiden parantamiseksi. Joen alkupäähän siirrettiin Peiposta yksi kivirauniokin monimuotoisuutta ja virtauksia ohjaamaan. Ja Toulatista ajettiin kuormakaupalla karkeata soraa vesieläinten olosuhteita parantamaan.

Alhaisen virtauksen aikaan joki onkin aikalailla kivisen näköinen. Toki houkuttelevan näköinen kaloille, ravuille, äyriäisille ja muillekin vesieliöille.

Mutta onnistuuko joessa vielä kanoottiretki niin kuin ennen kunnostusta?

Tästä päätti ottaa selvää Team Juusola Kanasen Lassin johdolla. Vapun alla jokiuoma virtaa penkkoja hipoen täynnä vettä ja kunnostuksessa jokiuomaan tuodut kivet jäävät näkymättömiin.

Jokisillalle on saapunut Pasalasta 9 hengen ryhmä mukanaan kolme kappaletta Erävarikselta vuokrattuja kanootteja.

”Laskettiin Kolkkujoki kanooteilla edellisen kerran kymmenisen vuotta sitten, ennen joen kunnostusta. Nyt päätettiin kokeilla onnistuisiko kanoottiretki näin korkean veden aikaan kivistä huolimatta. Tarkoitus olisi mennä kanooteilla Kämpälle ja nousta siellä maihin”, suunnittelee Lassi.
 

Ilma on huhtikuisen viileä ja vesi kylmää. Mutta eikun rohkeasti matkaan.

”Siellä täällä tuntui kanootin pohjassa pieniä kosketuksia kiviin, mutta yllättävän hyvin laakeapohjainen kanootti toimi jokivirrassa. Tavallisella veneellä tuonne ei toki olisi ollut mitään asiaa. Kiviä suurempi ongelma reitin varrella olivat itse asiassa joen poikki kaatuneet puut, jotka hidastivat matkaa. Pari-kolme kertaa matkalla jouduttiin nousemaan rannalle ja vetämään kanootit puiden ohi”.

”Majavista ei nyt näkynyt elonmerkkejä. Pesärakennelmatkin näyttivät asumattomilta ja kanoottien kulkua estäviä patorakenteita emme huomanneet. Tai ainakaan ne näin korkean veden aikaan eivät olleet näkyvissä. Majavien tuhotöitten jäljet kyllä näkyivät jokivarren puissa. Majavien patorakennelmat ovat ajoittain nostaneet joen vedenpintaa ja tulvavedet ovat tukahduttaneet siellä täällä jokivarren puuston. Maisema on niillä kohdin lohduttoman näköinen”.

”Myllykoskessa ja Ihkajankoskessa pääsimme kokeilemaan koskenlaskua kanooteilla. Ihkajankosken alussa oli uoman poikki kaatunut puu, jonka ali oli vaikea vauhdissa kumartua. Niinpä yksi venekunta kaatui ja jouduimme veden varaan. Ei kiva kokemus. Tehtiin tulet rannalle ja kuivattiin kamppeita ennen kuin päästiin jatkamaan ”, tunnusti Lassi jälkeenpäin.

Sama Ihkajankoski on matalan veden aikaan tämännäköinen – aika hankala kanootillekin.

Ihkajankoskelta Team Juusolan kanoottiretki jatkui sitten rauhallisemmissa merkeissä Sammalislammen kautta Kolkun kämpälle, jossa noustiin maihin ja lastattiin kanootit autojen perään.

”Mahtava kokemus, kannatti tehä”, totesi Lassi jälkeenpäin. ”Ihan huoletta ja huonosti varustautuneena ei tosin kannata tämmöiselle retkelle lähteä. Kivet ja puut ovat sen verran hankalia, että veden varaankin voi joutua. Kamppeet sen mukaan.”

”Ja luontokokemuksenahan tämä on hieno, koskematonta erämaata koko matka”.

Kari ja Jukka kävivät vappuna kuvausretkellä Ihkajankoskella. Kari löysi kosken partaalta koivun rungosta tutun puukolla tehdyn kirjoituksen 41 vuoden takaa:

APL -80. Tuolloin vuonna 1980 11 vuotias Ari-Pekkakin on jo kohta eläkevaari?

Näin jälkiviisaana voisi hyvällä syyllä todeta, että Kolkkujoen kunnostushanke olisi pitänyt tehdä toisin. Joen yläosa Kolkkujärveltä ainakin Sammalislammelle asti olisi kannattanut jättää kunnostamatta, jolloin se olisi palvellut paremmin kanootti- ja veneretkeilykohteena. Joen alaosa lammelta tai kämpältä alkaen Kolimaan olisi sitten voinut olla kalatalouden ennallistamisen kohteena.

Mutta se jälkiviisaushan on turhin viisauden laji…