Peipon ikikuusikko muutti hiilivarastoksi Keski-Eurooppaan

Peipon rinteessä kasvaneen, yli 100 -vuotiaan ikikuusikon kasvu oli alkanut jo hiljalleen hiipumaan. Kuusikkoon vuosien saatossa myrskyjen ja lumituhojen myötä syntyneet vauriot houkuttelivat viime vuosina myös kirjanpainajia auttamaan Jaria metsäomaisuuden hoitamisessa. Aikoinaan rinteessä reippaasti kasvaneen kuusikon kasvu oli kääntymässä negatiiviseksi ja elävän puuston määrä alkaisi vähenemään.

Jari oli ajatellut ”konjakkikuusikosta” viimeisen hädän turvaa eläkepäivilleen. Nyt oli kuitenkin pakko kirjanpainajien leviämisen uhatessa tehdä ikikuusikkoon päätehakkuu ja uudistaa metsä uudelle kasvulle. Samalla ikikuusten mukana poistui vuosisadan mittaan niihin varastoitunut hiili ja hakkuualue muuttui joksikin aikaa ilmastoa uhkaavaksi hiilidioksidin päästölähteeksi.

Onko Jari ilmastokonna vai metsätalouden harjoittajana ilmastomuutoksen pelastaja?

”Tämä kuusikko on kasvanut rinteessä ja saanut hyvin ravinteita yläpuolella olevasta navetasta ja pellolta. Lehmien metsälaitumena tämä oli vielä 1980-luvulle asti. Yliskoivut tästä hakattiin Viljon kanssa vaneritukeiksi 1974 ja ajettiin hevosella. Harvennushakkuun teki Stora Enson moto parikymmentä vuotta sitten. Nyt kuuset ovat 30 metriä pitkiä ja puuta on metsäarvion mukaan 400 kuutiota hehtaarilla”.

Vanhimmat puut olivat jo 120-vuotiaita ja järeitä puuvanhuksia. Viime vuosikymmeninä kasvu on selvästi hiipunut.

”Näin järeä, oksainen kuusikko on tämmöiselle isollekin motolle haastava. 30 metrisestä puusta lähtee 4-5 tukkia ja hankeen kaatuneen painavan rungon vetäminen ei tahdo onnistua – aluksi kouraa on juoksutettava tyvestä maassa olevaa runkoa pitkin ja katkottava sitä paikallaan. Varsinkin tämän koneen jo 10-vuotias hakkuupää on koko ajan äärirajoilla. Hakkuupäällä ei enää tyvestä yli 70-senttistä ja 30-metristä runkoa ole turvallista muutenkaan kaataa. Osa tämän leimikon puista jää metsurin kaadettavaksi”, toteaa Metsäkoneurakointi Moision metsäkoneen kuljettaja aloitellessaan hakkuuta.

Tyveltään yli 70 senttisiä kuusijättiläisiä leimikossa oli useita kymmeniä. Suurimmat rungot olivat yli 4 kiintokuutiometrin ja tyveltä jopa 85-90 senttisiä. Moton avuksi niitä tuli kaatamaan sopimusmetsuri Keiteleeltä.

Tässä kaatuu 120-vuotias, yli 30 metriä pitkä kuusi, jonka tyvi oli yli 85-senttinen. Puuta kuusessa oli reippaasti yli 4 kiintoa. ” Alkaa olla rajoilla, kelpaako tämä enää sorvitukiksikaan vaneritehtaalle. Tyvi saisi olla enintään 75 senttinen, jotta se sopisi sorviin. Sahalle näitä isoja tukkeja ei ole enää kelpuutettu pitkään aikaan”, toteaa metsuriyrittäjä Saastamoinen.

”Metsänomistajan kannattaa tarkkaan selvittää puuta myydessään, millaisilla mitoilla puut katkotaan. Katkonnalla on normaalissakin leimikossa tuhansien eurojen vaikutus kantorahatuloon”, kertoo Jari vuosikymmenien kokemuksella.

”Lyhyet tukin mitat, kolmeseiska ja allekin, antavat mahdollisuuden ottaa rungosta tukkiosuus mahdollisimman tarkoin kalliimmaksi sahapuuksi, jolloin halpaan kuituun jää vähemmän. Ja metsänomistajan kannattaa vaatia hakkuun yhteydessä moton katkontalistat nähtäväkseen, jotta voi varmistua siitä, että kauppakirjassa sovittuja mittoja on myös tehty”.

”Kuusitukit lähtivät laanista sitä mukaa kun metsäkoneet ehtivät niitä laaniin toimittaa. Ei kerkiä laaniin kertyä kovin suurta pinoa”, harmitteli Jari hakkuuta tarkastamaan tulleelle Vanhantalon vanhalle isännälle.

Minne Peipon ikikuuset sitten päätyvät?

Järeät sorvikuuset menevät vaneritehtaalle Suolahteen ja jalostuvat erilaisiksi vanerituotteiksi, pääosin Euroopan vientiin. Muut kuusitukit lähtivät kiireesti jo hakkuun aikana suoraan ErSahalle Viitasaarelle.

”Meiltä kuusisahatavara menee pääosin vientiin Keski-Eurooppaan. Suomalainen kuusi on pienioksaista ja soveltuu hyvin sisustuspuutavaraksi höylättynä lankuksi ja paneeliksi. Osa päätyy lämpökäsittelyyn ja kestopuuksi. Melko todennäköisesti Peipon ikikuuset päätyvät pitkän elinkaaren tuotteiksi johonkin Keski-Euroopan Alppitaloon”, kertoo tuotantojohtaja Petri Säteri ErSa Oy:stä.

Mikä on Jarin ilmastotuomio – ilmastokonna vai ilmastomuutoksen pelastaja ?

”Tässä 4 kuution ikikuusessa oli hiilidioksidia 4 tonnia. Siitä oksiin, neulasiin ja juurakkoon on sitoutunut neljäsosa ja se vapautuu niiden lahotessa noin 20 vuoden aikana. Lopusta suurin osa, 2 tonnia on sitoutunut sahatavaraan ja jatkaa nyt hiilivarastona Keski-Euroopassa, eikä vapaudu pitkään aikaan ilmakehään. Loppu 1 tonnia muuttuu vessa- ja talouspaperiksi sekä lämmöksi ja vapautuu ilmakehään lähiaikoina”.

”Tällä paikalla kuusi ei olisi enää sitonut jatkossa hiilidioksidia eikä olisi toiminut hiilinieluna. Nyt sen tilalle istutetaan uusia kuusentaimia, jotka toimivat tehokkaana hiilinieluna jo parinkymmenen vuoden päästä ja vaikkapa 80 vuotta siitä eteenpäin. Tätä eivät cityvihreät ja EU-virkamiehet ymmärrä, tehokas hiilensidonta perustuu metsän uudistumiseen ja tehokkaaseen metsänhoitoon”, toteaa Jari.

”Hiiltä sitoutuu puuhun sen kasvaessa, ei kuivaessa ja kuollessa pystyyn. Taimet ja nuoret puut kasvavat jalostuksen ja tehokkaan metsänuudistamisen ansiosta aivan eri tahtiin kuin vanha, harsittu luontaisesti syntynyt jatkuvan kasvatuksen metsä. Tehokkainta kasvu ja samalla hiilensidonta on metsässä 30-60 vuoden iässä. Silloin hyvin hoidettu metsä kasvaa uutta puuta 6-8 m3 vuodessa. Samalla hiilidioksidia sitoutuu metsähehtaarille 6-8 tonnia vuodessa. Vanhassa jatkuvan kasvatuksen metsässä kasvu ja hiilensidonta on olematonta”.

”Tehokkaan metsätalouden harjoittajia pitäisi paremminkin palkita hiilensitomisesta. Kun päästökaupassa hiilidioksiditonnin hinta liikkuu nykyään noin 30 eurossa, pitäisi kivihiilenpolttajien ja muiden fossiilisia polttoaineita käyttävien maksaa metsätalouden harjoittajalle päästökompensaatiota 80-120 euroa/ha, vuosittain, joka vuosi”, perää Jari.