Hyvää itsenäisyyspäivää

Hyvää itsenäisyyspäivää

Kovin vähän on julkaistu kirjoituksia tarinapalstalla tämän syksyn aikana. Keskustelimme asiasta muutamia viikkoja sitten Jukan ja Allin kanssa katsellessamme vanhoja, aitastamme löytyneitä, kylän taloja koskevia kirjoituksia. Jukka innosti kirjoittamaan jotain tarinapalstalle. Tässä jotain tarinaa sivujen täytteeksi.

Näin itsenäisyyspäivän lähellä voi julkaista tekstin, jonka äitini, Elli Pajukanta (os. Tuomisto) oli kirjoittanut hänelle ostamaani ”vuosikirjaan” vuonna 1985. Äitini oli innokas kirjoittamaan runoja ja päiväkirjoja. Tässäkin vuosikirjassa oli teksti vuoden jokaiselle päivälle.

Aluksi kirjan teksti:

JOULUKUUN 6. PÄIVÄ

Niin me Suomea rakastamme,

muokkaamme semmoiseksi

ettei hävetä tarvitse.

Hannu Niklander

Ja äitini teksti:

Tänään liehuvat siniristi liput. Tänään pidetään puheita ja juodaan maljoja isänmaalle.

Kunniamerkit kimaltavat ja kynttilät suitsuttavat uhrisavuaan. Tuhannet ja taas tuhannet sankarivainajat marssivat hautojensa yli, ne jotka liian nuorina kaatuivat, kuin lakoontunut kypsymätön vilja, että meillä olisi vapaa Suomi. Että me ja meidän lapsenlapsemme saisivat maljansa kohottaa.

Joulukuiseen pakkasilmaan kohoavat savut hyvinvoivista ja hyvin toimeentulevista kodeista ja ympärillä vallitsee rikkumaton, rauhallinen hiljaisuus 68. itsenäisyyspäivänä.

Pääosin tuo vuonna 1985 kirjoitettu teksti soveltuu tähänkin itsenäisyyspäivään!

Ainoastaan riesanamme oleva virus häiritsee itsenäisyytemme juhlintaa.

Kaikesta huolimatta toivotamme Sammalismäestä HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ, HYVÄÄ JOULUA JA KAIKKEA HYVÄÄ SIVUSTON LUKIJOILLE.

Paula J.

ps. Itsenäisyyspäivän tunnelmaan voisi johdattaa äitini tekstittämä laulu: VARTIOSSA

https://www.youtube.com/watch?v=zlUfVUG9i9E

2 thoughts on “Hyvää itsenäisyyspäivää

  1. Hyvää itsenäisyyspäivää.Juurikin muistelimme Vartiossa laulun tekstiä.Tämä on hieno päivä.Aina juhlimisen arvoinen.Mukavaa joulun odotusta Sammalismäkeen ja muillekin kolkkulaisille ja sivujen seuraajille.Tuula ja Jorma.

    Tykkää

  2. Kiitoksia Paulalle itsenäisyyspäivän toivotuksista. Tuo Elli Pajukannan koskettava runo ja siihen sävelletty laulu kuuluu yhä edelleen itsenäisyyspäivän tunnelmaan.

    Hyvää Itsenäisyyspäivää !

    Tykkää

Lisää viesti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s