Kekkolan viljelystilan syntyvaiheet

Kekkolan viljelystilan syntyvaiheet

Tänään lauantaina 5. päivä maaliskuuta 2022 Kekkolan Pirjo soitti kotisivujen ylläpitäjälle terveisiä Vihdistä. Hän antoi luvan sille, että voimme ja saamme julkaista seuraavan Pyöreäsuontien opintokerhon kertomuksen Kekkolan tilan perustamisvaiheista. Pirjo viettää virkeää eläkeläisen elämää leskenä Vihdin ”maalaiskylässä”, lapset ovat jo maailmalla. Pirjo kertoi, että isällään Väinöllä oli valtavan hieno tyyli kertoa ja kirjoittaa tarinoita – kirjaakin hän oli jossain vaiheessa valmistellut. 

Ja upeaa tekstiä tämäkin kertomus Kekkolan tilan syntyvaiheista on vai mitä !

KEKKOLAN VILJELYSTILA

Koleana syysaamuna 4 päivänä lokakuuta 1940 lähti nykyään jo hävitetystä Hakolan torpasta Sulo Väinö Kekkonen s. 1909 niminen mies, kirves ja saha olallaan kohden synkkiä valtion metsiä. Tarkoituksenaan alkaa omavaltaiseen uudisraivaukseen. Syystä että kukaan ei tahtonut antaa hänelle tilaisuutta muulla tavoin laajentaa elin tilojaan.

Vielä kotiveräjällä Hän kääntyy epäröiden katsomaan jälkeensä. Mutta nähtyään pienen pirttirähjän oven ja ikkunan tukkeena riippuvine rääsyineen. ja kaiken rappeutumisen seinistä kattoon saakka ja muistaa että toivomalla ei täällä koskaan elämä edisty… Hän tekee raskaan päätöksensä. ja tuumii itsekseen.

” Mitäpä on täälläkään tekemistä. Ei maata ei mantua johon peltonsa perkaisi. Ei kuusta ei honkaa josta kotonsa seinät salvaisi.”

Olihan hän jo usein anonut maata itsellensä kuten toisetkin anoivat. Toiset saivat maata – Hän ei – Siksi lakia uhmaten, kaiken uhallakin… ja käsivarsiensa voiman tuntien, käy omin lupinsa kiinni korven ryteikköihin.

Löytämänsä hedelmällisen puron notkelmaan Hän pysähtyy kohottaa katseensa korkeuksiin ja uskoo huolet Herrallensa.

” Herra älä synniks katso tätä
vaikka näin nyt ilman maista lupaa
Raivaan metsän syliin viljelmätä
ja rakentelen omaa pientä tupaa.”

Tuossa on sopiva kangas Pirtin paikaksi. jonka rakentaminen tosin täytyy siirtää tulevaisuuteen. Mutta tuohon puron äyräälle voi saunan pystyttää ja siinäpä sopii alkaa asumisen pieni se tosin on, vaan onpa oma. Eipä ole vaivana vierahille…..

Ripeästi sauna kohosikin. Ja jouluksi perhe muuttaa uuteen asuntoonsa ja lehmä talutettiin pieneen kuusikon keskelle kyhättyyn navettaan, Lehmä joka olikin melkein ainoa tavara jolla oli jotakin arvoa.

Kaikkeen oli kulunut aikaa pari kuukautta. Kaksi rakennusta ja pieni peltotilkkukin, vaatimattomia tosin mutta sentään auttavia.

Talvipuolella syntyi pieniä asioiden selvittelyjä maan omistajan (Metsähallituksen) ja omavaltaisen uudisraivaajan välille jotka kuitenkin päättyivät siten että Tarkastava Metsänhoitaja lausui.

” Sellaisia miehiä tarvitaan meidän maassamme jotka ei korpia pelkää. Maata tulet saamaan ”

Mutta vaikka olikin luvattu kesti 7 vuotta eli tarkemmin sanoen lokakuuhun 1947.. ennen kuin tila pinta alaltaan n. 90 ha muodostettiin. Tämä viivästys johtui etupäässä että alkoi toinen maailman sota ja Kekkolankin 7 henkinen avuton perhe jäi pieneen metsäsaunaan 3 ½ vuodeksi odottamaan rauhan saapumista.

Lienee paikallaan mainita, että ensimmäisen talven jälkeen ilmestyi itsepäinen vihollinen joka ei suostunut edes neuvotteluihin. Talven kahleista vapautuneet kevätvedet syöksyivät puron äyräiden yli metsiin ja saunaankin joka oli ja on vieläkin tilan ainoa rakennus jossa voi ajatella asumista (Tätä kirjoittaessa on tekeillä punnitus perkkaus suunnitelma tämän vihollisen pään menoksi.) ” ja vesi nousi nousemistaan niin että kaikki korkeimmat kannotkin peittyivät. Ja silloinkos tuli kiire muuttaa naapurin pirtin lämpöisiin odottamaan tulvan laskua mutta lehmä ei suostunut muuttamaan. (Se kun on tunnetusti itsepäinen eläin.) Ja kun se ei muuttanut niin sen piti hoitaa kotiin vaikka Aune Marian. o.s. Nuutisen piti vyötäistä myöten kahlata jääkylmässä vedessä saadakseen ruokituksi oman rakkaan Aulikkinsa. Se oli kaste se. Oikea raatajan kaste. 

Tämä kaikki johtui siitä että ei otettu huomioon kevättulvien vesikorkeutta Eikä sitä todella tunnettukaan.

Tila sai ensi nimekseen Lepola joka kuitenkin osoittautui jo alkuunsa kaikkea muuta kuin oikeaan osuneeksi. Ja niinpä Tilan lohkomista suorittavan mittarin esityksestä muutettiin tilan nimi Kekkolaksi.

Jos uudisraivaajan polku onkin epätasainen ja maa aluksi antaakin niukasti antimiaan. Niin kaiken korvaa rakentavan työn ilo jota voi tuntea vain sellainen ihminen joka omien käsiensä voimasta näkee synkän kuusikon kaatuvan. Ja sen paikalle kohoavan vihreän nurmikon tai tuulessa huojuvan keltaisen viljan. Ja tietoisuus että tämä kaikki jää pysyvänä muistomerkkinä nousevan polven ja koko yhteiskunnan hyväksi.

Tämän tietäen Kekkolan väki lyö kuokkansa turpeeseen.
                                                – ja korpi väistyy –  

                                                26.11.1947   Kalevi Salovainio, nimim.
                                                                   (Sulo Väinö Kekkonen)