Talasniemen viljelystila
Kolmas kertomus Pyöreäsuontien varrelta kuvaa Talasniemen tilan vaiheita 1930- ja 1940-luvuilla. Kertomuksesta ei selviä, kuka sen on kirjoittanut; Annikki ja Pentti varmaan voisivat valaista tuota mysteeriä.
Talasniemen viljelystila
Talasniemen viljelystila on anottu asutuslautakunnalta perustettavaksi tammi 20. päivänä 1935. Ollen siis asia vireillä vähän vaille 13 vuotta ja vieläkään ei ole tilalla lainhuutoja jotka tulevat valtion toimesta.
Vaasan lääninhallituksen päätös asiassa, joka koskee Vaasan läänin maanmittauskonttorin joulukuun 9 päivänä 1941 antamaa Lääninhallituksen tutkintaan alistettua päätöstä Viitasaaren hoitoalueeseen kuuluvasta valtion maasta eroitetun Talasniemi- nimisen viljelystilan muodostamisesta itsenäiseksi maakirjataloksi ja sen verolle panosta: Annettu Vaasassa, läänin kansliassa kesäkuun 6. päivänä 1942.
Lääninhallitus on asiakirjoista saanut tietää seuraavaa:
Sitten kun työmies Kalle Kemppainen Viitasaaren kunnan asutuslautakunnalle osoitetulla hakemuksella oli anonut saada perustaa viljelystilan Viitasaaren kunnan Koliman kylässä sijaitsevalle valtion maalle, oli asutushallituksen kehoituksesta maanmittauskonttori määräyksellään 28 päivänä lokakuuta 1937 määrännyt maanmittausinsinööri H. Oksasen toimittamaan kyseisen viljelystilan eroittamisen ja verolle panon. Insinööri H. Oksanen oli vuonna 1937 suorittamassaan toimituksessa, jossa saapuvilla olivat olleet metsähallituksen edustajana metsänhoitaja Lauri Haikka ja Viitasaaren asutuslautakunnan puheenjohtaja Eemil Kemppainen sekä viljelystilan anoja työmies Kalle Kemppainen laatineet verollepanoselityksen ja ehdotuksen, minkä mukaan erotettuun viljelystilaan kuuluu 11,065 ha viljelyskelpoista maata ja 23,825 ha varsinaista metsämaata eli yhteensä 35,890 ha veronkannettavaa maata, ehdottaa erotetulle alueelle voimassa olevien säädösten mukaan 0,0135 manttaalia.
Maanmittauskonttori on nyt määrännyt että tässä Talasniemi- nimisestä viljelystilasta jolle valtion maasta oli annettu 35,890 ha maata oli maakirjaan ja maarekisteriin merkittävä eri maakirjatalonimellä Talasniemi RN:O 95. Perintäluontoisena. Talasniemen viljelystilan anoja Työmies Kalle Kemppainen kaatui talvisodassa maaliskuun 9 päivänä 1940 Talissa. Joutui taas Talasniemi- nimisen tilan kohtalo ja asukkaan määrääminen tällä kertaa Maatalousministeriön asutusosastoon käsiteltäväksi. Täältä tulikin päätös pian. Kesäkuussa tehty anomus oli hyväksytty jo syyskuun 25 päivänä 1940. Maatalousministeriön asutusasiainosasto on päättänyt että leski Saima Lyyli Kemppainen Viitasaaren kunnan Koliman kylässä otetaan koeasukkaaksi viideksi koevuodeksi maaliskuun 14 p. 1941. maalisk. 14 p. 1946. viljelemään Talasniemi- nimistä tilaa.
Kun otin tilan vastaan oli asuin ja eläinrakennukset ja peltoa 1,11 ha. Heti talvisodan jälkeisenä kesänä rakennettiin sauna ja rakennettiin kamari asuttavaan kuntoon. Peltojen raivaamista ei myöskään jätetty tekemättä.
Nyt on Talasniemen viljelystila toista vuotta sitten lopullisesti luovutettu Saima Lyyli Kemppainen nykyisellä nimellään Hyvönen. Tilan luovutushinta on viisikymmentäviisi tuhatta kaksisataa yhdeksänkymmentäkuusi mk 55.296 mk mistä on vielä maksamatta 2.976 mk 70 penniä. Tämä velka on maksettava valtiolle 28 vuoden aikana. Ensimmäinen maksu on 10 vuoden kuluttua. Velka on siis kymmenen vuoden ajan koroton. Tilalla on tällä hetkellä peltoa 2 ha. Asuin rakennus navetta, talli, lato ja sauna. Eläimiä on kaksi lehmää ja lampaita.
Heinää saa paikalta enempi kuin yksi lehmä kuluttaa perunankasvatusta on myös kokeiltu samoin viljan kasvatusta, mutta usein on halla vienyt lupaavan viljan ja perunan. Eläimet ei ole menestyneet elämä on ollut epätoivoista ja peräti puutteellista on tarvinnut olla Saarijärven Paavon luottamus ja usko tulevaisuuteen.
Vaikeuksista huolimatta on tilalle saatu hankituksi maanviljelys työpelit että voi viljellä omilla peltotyökaluilla. Korpi on väistynyt hitaasti mutta varmasti etäämmäksi. Tilalla asuu tällä kertaa 7 henkeä tilalle kuuluvaa ihmistä. Tilan kehitystä on hidastanut ne ankarat asetukset ja ehdot jotka sille on määrätty tilaa perustettaessa. Sota on myös osaltaan jättänyt pysyvät jäljet mutta ehkä uusi sukupolvi vie kehitystä nopeampaan eteenpäin kun on alkuvaikeuksista selvitty.
Tilalle muutimme asumaan 1938 elokuun 24 päivänä tulee siis ensi kesänä kuluneeksi 10 vuotta.