Terveisiä Järvenpäästä!

Savottamuistoja pakkastalvelta Ihkajalta

Tänään tehtiin täällä talven pakkasennätys, meidän mittari näytti aamulla yli 20 pakkasastetta, kylmä tuuli lisäsi pakkasen purevuutta. Ei siis ihme, että aloin muistella vanhoja pakkaskokemuksia. Kovin moni kavereistani tuskin tietävät, että nuoruudessani tein useita vuosia isäni kanssa savottatöitä. Ne ajoittuivat aina talvisaikaan, kesällä emme joutaneet, kun piti huolehtia peltotöistä. Nuo savottatyöt olivat lähinnä ns. ruukin ajoa. Ajoimme siis tukkeja, halkoja, ja pinotavaraa Kolkuntien varteen. Työnantaja oli Kymiyhtiö, jolla oli paljon metsiä noilla seuduilla. Lisäksi lähes kaikki tilanomistajat myivät hankintakaupalla tekemänsä hakkuuerät Kymi yhtiölle. Minulle on jäänyt mielikuva, että talvet olivat tuohon aikaan poikkeuksellisen kylmiä, ei ollut kovin harvinaista että pakkaslukema kipusi talvella jopa 40 asteeseen, joskus ylikin. Isäni Lehtolan Arttu ei kuitenkaan pakkasta pelännyt. Eräänä aamuna olimme anivarhain matkalla palstalle tulipalo pakkasessa, kävelimme parireen perässä ripeää vauhtia. Sasu- ruunan turpajouhet olivat paksussa kuurassa. Me miehet olimme pukeutuneet moneen kertaan paikattuihin sarkahousuihin, sisäturkkeihin ja karvahattuihin, joissa vielä oli lämmikkeenä niin sanottu äänisuojus, se on villasta neulottu umpinainen huppu, jota suomalaiset sotilaat olivat tottuneet käyttämään jo talvisodan aikana. Saappaat piti olla ainakin 3 numeroa liian suuret, että sinne mahtui useat muorin neulomat villasukat, käytimme myös flanellisia jalkarättejä, koska ne isän mielestä parhaiten pitivät pakkasen loitolla varpaista. Eipä meillä mielestämme ollut mitään hätää. Kun kävellessä piti ronkelin päästä kiinni ja kulki hevosen vauhdittamana, alkoi lämmin virrata kehossa. Kun lähestyimme Kymin piirityöjohtajan Leivon Oton taloa Mikkolaa, meitä odotti kuitenkin melkoinen yllätys. Otto ilmestyi tupansa rappusille huopatossut jaloissa ja pitkäkarvainen susiturkki päällään. Siinä sai isä-Arttu aikamoisen ripityksen, eikä sanoja Otto säästellyt: “En minä sinua sääli, mutta palellutat vielä tuon keskenkasvuisen pojankin”, hän saarnasi. Kävi ilmi, että oli tullut metsä alallekin joku sopimus, jossa kiellettiin työskentelemästä, jos pakkasta on yli 25 astetta. Isä kuitenkin sai taivuteltua Leivo Oton niin että hän antoi meille kuitenkin luvan jatkaa palstallemme, joka sijaitsi Oriahon metsässä, sen järven puoleisella rinteellä. Kävimme sitten syömässä jäähileiset eväät Väliahon talossa emännän tarjoaman kahvin kera. Hevonenkin sai levähtää lämpimän loimen alla. Kun iltapuolella palailimme takaisin kotiin, oli pakkanen jo laskenut siedettäviin lukemiin ja metsämiehet pääsivät päivän urakasta väsyneinä ja tyytyväisinä kotituvan lämpimään.

One thought on “Terveisiä Järvenpäästä!

  1. Hei.

    Ei ollut pakkasrajoitusta meillä, kun metsätöitä tehtiin. Yli 30 asteen pakkasessa oltiin Peltokankaalla hankintahakkuuta tekemässä isäni kanssa. Pakkasta oli ihan riittämiin. Suurin ongelma oli moottorisahan kestäminen. Muistan, kun tehtiin nuotio eväiden syöntiä varten. Vuorotellen käännettiin selkä ja etupuoli nuotion lämpöön. Töitä tehdessä ei kylmyys niinkään haitannut.

    Tykkää

Lisää viesti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s