Pimeää kylätietä pitkin… ja mitä siitä seurasi

Tuula Kekkonen, 23.11.2006

Mieleeni tulee usein arjen tiimellyksessä alkuaikani Kolkulla tai oikeammin kuinka jouduin (lue pääsin) tänne. Siihen aikaan nuorempi veljeni tarvitsi kuskia viikonloppuisin ja kuskin paikka oli auki. Juuri kortin saaneena ja sinkkuna minua ei tarvinnut houkutella. Oli talvi ja pakkastakin. Pojat luki karttaa ja minä tein työtä käskettyä. Matkahan tuntui pitkälle Jurvansalolta katsottuna – sentään yli 40 kilometriä. Pojat kertoivat matkalla, että ollaan menossa Kolkulle tansseihin – liekö maan mainioista tansseista maine kiirinyt heidänkin korviinsa. Minusta matka alkoi jo tuntua liian pitkälle ja arvelin pojille meidän eksyneen. Takapenkiltä kuului kehotus ajaa eteenpäin ja että kyllä pian ollaan perillä. Tie oli pitkä ja ulkona pimeää eikä taloja näkynyt (liekö valot sammutettu tanssiin lähtiessä). Pianhan ne sitten näkyikin tanssipaikan valot ja väkeä paljon. Enkä minä ole sen koommin pois lähtenytkään. Syyhän on ilmeinen; HÄN isännöi Hiekka-ahon tilaa. Myöhemmin muistelin, että Heinäsuolta meinasin takaisin kääntyä!

Tellu, 23.11.2006

Hauska tarina! Niin se elämä kuljettaa – toiset Kolkulle ja toiset sieltä pois. Mutta pois vain hetkeksi. Nythän voimme kulkea takaisin yhdessä hujauksessa, ei vain pimeää kyläetietä vaan ihan valokaapelia pitkin. Vai mikä ihmeen laajakaista tämä nyt onkaan, en näistä niin ymmärrä. Aika valoisa joka tapauksessa.

Ja valoisia on myös tarinat, se on mukavaa. Eihän se elämä aina yhtä auringonpaistetta ole Kolkullakaan, mutta hyvä niin, jos valoisat muistot on päällimmäisenä.

mehtäpena, 2.12.2006

Näin on että kylätietä on sekä tultu että menty. Useammat on lähteneet, jotkut hyvinkin kauas. Itse lähdin v.1965 tammikuussa Hämeenlinnaan. Muistan sen hyvin jännittävän tunnelman kun
Neccarin keulan suuntasin kotoa pois. Enpähän ollut kovin monta kertaa edes käynyt kaupungissa joten viihtyminen Hämeenlinnassa jännitti. Hyvin kuitenkin aloin siellä viihtymään, varsinkin sen jälkeen kun olin tavannut HÄNET eli ensimmäisen vaimoni Seijan.

Täytyy sanoa että viihdyin niin hyvin että takaisin Kolkulle muutto ei vuosukymmeniin tullut edes mieleen. Nyt vanhemmiten tilanne on taas muuttunut. Puolikolkkulaisena viihdyn tosi hyvin
täällä. Edelleen yhtä pimeän kylätien varrella. Näin asiat näyttävät muuttuvan. Et kai Tuula ihan samalta reissulta Kekkosen emännäksi kuitenkaan jäänyt? Hyvästä kirjoituksestasi voisi jopa päätellä niinkin.