Arkeologiaa ja geologiaa

Jupukan Sissi, 5.12.2006

Kolkkujärven Kallioniemet löytyvät näppärästi vaikkapa Kansalaisen Karttapaikasta (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/osoitehaku.html?lang=FI).

Valitse ”Paikannimellä”, Hakusana: Kallioniemi, Kunta: Pihtipudas ja sitten ”Hae”. Vastaukseksi tulee kaksi taloa ja kaksi niemeä. Napsauta ylempi niemi, sitten ”shift + nuoli alas” eli molemmat niemet valituksi ja sitten ”Näytä valitut kartalla” niin siinäpä ne näkyy samassa ruudussa Kolkkujärven molemmat Kallioniemet, joista tämä kivikautinen paikka on itärannalla Kukaslahden suulla. Napsauta sitä niemeä, jolloin saat sen kuvan keskelle ja sitten plussalla (+) voit zoomata vielä pykälää tarkemmin. Lähempänä Kukaslahden pohjukkaa, noin 100 m Kukaspuron suusta etelään on lapinraunio eli siinä on ainakin joskus ollut kivirykelmä, ties vaikka kivikautinen hautarakennelma.

Koskapa ollaan vedenjakajalla (korkealla) niin vedenpinta ja siis myös rantaviiva on pysynyt Kolkkujärvessä aika vakiona kivikaudesta lähtien. Alempien järvien pinnat ja rannat ovat vaeltaneet paljonkin Tanskan salmien ja Salpausselkien armoilla.

Jos sitten siirrytään arkeologiasta Kolkun geologiaan niin sellaisikin raportteja löytyy:

Vuonna 1971 julkaistun Suomen geologisen kartan (http://arkisto.gsf.fi/kps/kps3312.pdf) tiedot Kolkulta perustuvat 1965-67 tehtyihin kenttätutkimuksiin (Matti Lummaa, Pekka Seppälä).

Vuonna 1990 julkaistu raportti Kivitaskun (kaikkihan Kivitaskun muistaa) malminäytteen (1978) siivittämistä kupari- ja kultamalmitutkimuksista Kolkunmäen ja Sirkonmäen välimaastossa vuosilta 1979-82. Kairauksia ja malmikoiraakin käytettiin.

Liekö Reinikaisen pojilla ollut tietoa noista kallioruhjeista ja murrosvyöhykkeistä, mutta näyttää siltä, että vielä 80-luvun alussa arveltiin Korppisen lohkon länsireunan rajautuvan Kinturin ruhjeeseen, mutta 90-luvun tutkimusten valossa se lienee lännempänä Kolkkujärven länsirannan kohdalla.

Uusimman, vuonna 2004 julkaistun raportin (http://arkisto.gsf.fi/m10/M10_4_2004_1.pdf) tulkinnat tukevat edelleen tätä käsitystä. Ko. raportti kertoo kallioperä- ja sinkkimalmitutkimuksista Keiteleen Kangasjärven alueella ja vähän Kolkullakin. Esim. sivulla 7, kuvassa 3 näkyy vasemmassa reunassa Kolkunmäki harmaana, Kolkkujärvi (Ko) sen itäpuolella valkoisena ja hyvin selkeä ”pääsiirros” tai ”päähiertovyöhyke” Kolkkujärven länsirannan kohdalla.

Malminetsintätoimintakin on siis ollut aika vilkasta. Olinpa itsekin joskus Veikon ja Arvin mukana koputtelemassa kiviä. Aina ei lekakaan riittänyt vaan oli joskun dynamiittiakin mukana kun oli vähän isompi kivi kiinnostuksen kohteena. Olihan se pikkupojasta aika jännää juosta läheisen kuusenrungon taakse kun säästömittainen sytytyslanka lähti palamaan. Eihän ne veteraanit järin monen metrin päähän siitä kivestä viitsineet käpötellä, enkä sitten minäkään… Ohjeistuksena oli pistää kädet korvien suojaksi ja olla kurkkimatta sieltä puun takaa.

mehtäpena, 6.12.2006

Joku kesä taaksepäin kävin tuossa lapinrauniolla. Kyllä se erottui selvästi. Jäi mielikuva että siinä oli jotenkin valittuja vähän liuttuisia kiviä. Kenenkä omistuksessa lienee ranta tuossa kohtaa, en tiedä.

Muistan kouluajoilta että Peltoniemessä sanottiin olevan vanha uhripetäjä. Mihinkähän aikakauteen se liittynee ja onko siitä jotakin tarinaa tiedossa. Jussi kun tuntuu selvittävän ihan mahdottomia asioita joten löytyiskö häneltä vastausta.

Asiasta kolmanteen. Kolkulla on monta myöhäisempää asuinsijaa jotka ovat metsittyneet ja kasvaneet umpeen. Itse tiedän tässä ihan lähellä kotitaloa muutamia.

Suontauksen autio. Suuren suon takana nykyisen Lehtolan maalla. Lapsuudessa siinä oli selkeät rauniot ja uuninpohja sekä pieni peltopäntti havaittavissa. Nyt paikkaa ei tahdo erottaa kun metsä on kasvanut lähes päätehakkuuseen. Tässä mökissä tiettävästi oli syntynyt ja kasvanut Ida Kananen Eemi Kanasen äiti. Tähän loppuivat minun tietoni.

Sitten oli Mutkala. Mutkalassa oli lapsuudessani vielä sisäänlämpiävä tulisija sekä maalattia. Iijalais Eemi siinä asui avovaimonsa oliko nyt Helmi kanssa. Eemil Kopsa oli samalla luokalla kuin minäkin.

Sitten on ollut Pajala jonka asukkaista minulla ei ole muistitietoa. Kumpaakaan paikkaa en pysty oikein maastosta tunnistamaan. Luulenpa että näitä tälläisia vanhoja hävinneitä asunsijoja on tosi monta. Olishan se kiva jos niistäkin saataisiin tietoa tallennettu ylös. Kovin on toisenlaista arki ollut silloin kun niissä elämää elettiin.

Maija Tøndering (Peltoniemen Maija), 7.12.2006

Juttelin Lainan ja Viljon kanssa tuosta Peltoniemen uhripetäjästä. Petäjä kasvaa Peltoniemen aitan takana. Isäni sanoi sen olleen 300-400 vuotta vanha. Petäjä oli lapsuudessani ihan ihan hyvän näköinen mutta se alkaa nyt olla aika kuihtuneen näköinen. Sitä ovat sekä ukkonen että myrskyt ruhjoneet vuosien mittaan. Enempää ei minulla asiasta ole tietoa.