Kala Ale

Reijo Pasanen, 19.12.2006

Kovaan sarjaan olen joutunut. Mutta ei se mitään. Uhripetäjästä oli jo joku kirjoitellut hieman. Eli selvittelen , josko sieltä jotain mielenkiintoista löytyy vielä.

Kala Alesta voisin jotakin kertoa,. Nimittäin on joitakin muistikuvia hänestä. Hieman vanhemmat Kolkkulaiset varmaankin tietävät enemmän.

Jos nuoremmat eivät muista, tai tiedä Kala Alesta, niin kerrattakoon hieman. Aleksei Saharov oli loikannut Neuvostoliitosta Suomeen.  Muistelen,  että isäni kertoi hänen muuttaneen lomalitteran päiviä hieman itse ja saaneen sen johdosta kovanpuoleisen tuomion. Karkasi junasta ja loikkasi Suomeen. Joku korjannee, jos oli väärin.

60-luvun alussa Ale usein vieraili meillä Peltoniemessä. Lähinnä sulan veden aikaan. Ale liikkui isosta tukista kovertamalla kopukalla kalastellen pitkin Kolkku-järveä. Oli perehtynyt kalastukseen aikas hyvin. Jos ruohikossa molskahti vaikkapa hauki, niin Ale tokaisi: ”Ka Alen hauki”. Onki syöttikalan ja pisti koukun ruohikonlaitaan ja kas, kohta hauki oli pyydetty.

Muistan mm. tapauksen, kun Ale ilmestyi keväällä meidän rannoille kalastelemaan. Äiti kielsi menemästä meitä poikia  rannalle katsomaan Alea. Mutta sehän vaan lisäsi meidän mielenkiintoa. Ja ei aikaakaan, kun äidin silmä vältti, oltiin rannassa seuraamassa Alen edesottamuksia. Alen kopukassa oli pieni kylkiäinen, jonka välikeppien päällä kulki tarpeelliset riistaneuvot ja muut tarvikkeet. Oli onkivapoja ja muuta tarpeellista. Mm. piisamiraudat, joilla Ale pyydysti kaikenlaista saalista monipuoliseen ruokapöytäänsä. Muista silläkin reissulla nähneeni kopukassa rautoihin jääneen rantasipi. Tuskin meni hukkaan.

Ale keitteli kerran saunarannassa kaloja kattilassa ja huomasi räkättirastaan pyörivän ympärillä räkättäen. Ja ei aikaakaan, kun pesä oli paljastunut. Ale kiipesi muitta mutkitta pesälle ja nouti muutaman munan kalakeiton jatkeeksi. Muista tätäki keitosta katsellessani, että Ale ei ollut kovin tarkka kalojen puhdistuksesta. Eli ehkä suolet pois ja pataan. Noin suurinpiirtein.

Ale kävi myös joskus leipomassa meillä. Leipään Ale pisti sisälle pikkukaloja. Olisko ollut versio savolaisten suurherkusta, kalakukosta.

Kala Alesta lienee paljon tarinoita, joista olen kuullut osan isältäni Viljolta ja joitakin muilta kolkkulaisilta. Kävimme joskus 60-70- lukujen vaihteessa Keiteleellä kunnalliskodissa, tarkoituksenamme tavata Ale, mutta hän oli kuollut hieman aiemmin. En muista vuotta tarkkaan.

Reijo Pasanen, 25.12.2006

Kyselin vähän tarkennuksia edellä kirjoittamaani juttuun Alesta.

Isäni, Viljo, muisteli tavanneensa Alen ensimmäisen kerran Kolkun eteläpäässä ollessaan parkkaamassa puutavaraa isänsä, Ville Pasasen kanssa. Vuosi oli luultavasti joko 1941 tai -42. Ale oli ollut samalla työmaalla, parkaten päivällä ja kalastellen yöllä. Ale oli tehnyt ruokaa pienistä ahvenista, joita oli aluksi puhkonut, kuin muikkuja, mutta oli sitten heittänyt loput ahvenet kokonaisina pataan. Ville oli ostanut Alelta haukia, jotka Ale kaiveli kuorikasasta.

Isäni mukaan Ale oli kirjoilla jossakin Keiteleellä.Talvella asui autiotalon saunassa, mutta kesäisin liikkui mm. Kolkku järvellä kalastellen ja muita luonnon antimia hyväksi käyttäen. Ale myi tai vaihtoi elintarvikkeisiin ylimääräiset kalat. Muurahaisten munien keruu ja myyminen Kuopioon, apteekkiin oli varmaankin huomattava lisäansio. Muistelen lukeneeni nuoruudessa kirjan, jonka nimi oli Suutarin Pertti. Siinä mainitaan mm. Alen muurahaistenmunitus.

Kala-Alella oli jäänyt perhe Neuvostoliittoon hänen loikatessaan Suomeen. Isäni muistin mukaan perheeseen kuului vaimo ja kaksi lasta.

mehtäpena, 6.1.2007

Minäkin muistan hyvin kun Kala-Ale kävi joskus kauppaamassa kaloja.

Hänen Suomenkielentaitonsa oli kehnonpuoleinen samoinkuin tuo henkilökohtainen hygieniakin. Muistelen että Lehtolan akkaväki ei kovin innostunut kalanostneena kaloja ostellut . Sitä jäin miettimään että oliko hän saanut Suomen kasalaisuuden kun kuitenkin vuosikausia näillä main vietti.Ymmärtääkseni hänellä ei ollut vakituista asuntoa ja siten myöskään osoitetta, vai olisiko ollut jotenkin osoitekirjoilla jossain rannalla sijaitsevassa talossa esim Peltoniemessä.

Reijo Pasanen, 6.1.2007

Kala-Ale oli isäni mukaan kirjoilla Keiteleellä. Muistaakseni asui jossakin autiotalon saunassa talviaikaan. Mutta kesäisin asusteli itse kyhäämässä risumajassa ainakin Kolkun rannoilla. Uskoisin, että hän ei mielellään asunut neljän seinän sisällä kesäisin.

Sellaisen tapauksen muistelen mm. että mummoni oli pyytänyt Alea tuomaan kaloja kesällä, kun oma miesväki ei ehtinyt työkiireiltään kalastamaan. Ale kalasteli useamman päivän ajan ja säilytti kalaämpäriä meidän rantasaunassa. Arvata saattaa, että kalat eivät olleet syömäkuntoisia, kun hän ne mummolle kiikutti. Ihmetteli, kun hyvät kalat eivät olleet kelvanneet.

Veljenin Tuomo muisteli tällaisen tapauksen, ja itsekin hämärästi muistan, että Alele pisti koukussa olleen, jo pehmenneen täkykalan suuhunsa ja sanoi, että jos kala ei syö, niin Ale syö.

Jatkuu myöhemmin…

JussiP, 7.1.2007

Samansuuntaisia ovat minunkin kuulemani jutut olleet. Esim. leivänpaisto siis onnistui seudun taloissa yksillä lämpösillä talon leivän kanssa. Jos pisti Ale leipään pikkukaloja niin saattoi sinne mennä muutakin pientä. Varsinkin, jos alusti leivän rappusilla ja/tai pyöritteli leipään pöydän alta emännältä sinne pudonneet jauhonpölyt. Eli siisti mies sittenkin… Reppu saattoi toki haiskahtaa kesäkuumalla, varsinkin kun siellä saattoi olla sulassa sovussa kaloja, keitonloppuja yms. ilman astioita tai käärepapereita.

Sanonta "jos ei kala syö, niin Ale syö" on minullekin tuttu ja saattoi kai mennä joskus niinkin pitkälle, että Ale söi senkin, jonka kala oli jo syönyt. Tarinoiden mukaan pataan saattoi siis päätyä ison hauen vatsasta tuoreimmat pikkukalat eli hauen viimeinen ateria saattoi viime tingassa päätyä vielä jatkokierrätykseen eli Alen omaksi särpimeksi. Varsinkin jos itse hauki meni myyntiin.

Itsekin muistan lukeneeni lapsena jostakin kirjasta pätkän, jossa mainittiin Kala-Ale. Liekö ollut sama kirja, jonka Reijo mainitsi eli Vesa Niemeläisen (suutarin poika, kansakoulunopettaja, s.1934 Keiteleellä) nuorisoromaani Suutarin Pertti vuodelta 1960.

Varsinkin sodanjälkeisinä aikoina oli varmaan viisasta, että puna-armeijan karkuri ei ollut kovin virallisesti kirjoissa eikä kansissa. Eivätpähän turhaan kyselleet perään. Olihan muistissa ajat ennen sotia, jolloin supisuomalaisiakin miehiä käytiin joskus kyselemässä ja eihän ne huonomuistiset kolkkulaiset aina muistaneet niitäkään nähneensä… Ja kukapas sen Alen olisi ilmiantanut edes sota-aikana, sehän saattoi olla juuri se Lahtisen mainitsema yhdestoista… Tiedä sitten mihin uskoon vaimo, lapset ja muut omaiset jäivät hänen kohtalostaan. Joskus oli Ale heitä itkeskellyt, mutta tuskinpa uskalsi ilmoitella heillekään olinpaikkaansa.

Muuten, vielä keskussairaalassa Aunekin vielä kyseli, että mitäpäs se Reijo siitä Alesta on kirjotellut. Sanoi itse jostain syystä alkuun pelänneensä Alea, vaikka ei kai siinä mitään pelättävää oikeasti ollut. Ehkäpä sota-ajan propaganda oli tehnyt tehtävänsä tai olipa vaan ensimmäinen ulkomaanelävä Kolkulla ja oudon näköisenä ja kuuloisena metsäläisenä vähän pelottava.

Reijo Pasanen, 8.1.2007

Täytynee lukea uudelleen se Suutarin Pertti. Katsoin jo joululomalla, että se olisi Pasilan kirjastossa hyllyssä, mutta en ole ehtinyt vielä sinne asti.

Itselläni ainakin on pelkästään mukavia muistoja Alesta. Eihän siellä järven takana paljon tapahtunut ja kun Ale saapui niille kulmille, niin taatusti oltiin heti sitä rannassa vastassa. Tarkasti seurattiin hänen edesottamuksia.

Muistan tuon leipomiseen liittyvän jutun, jonka Jussi mainitsi. Nimittäin muistan äitini usein kertoneen, että kun Alelta putosi jauhoja lattialle, niin Ale otti taikinaa ja paineli taikinanpalalla jauhot lattialta.

Joskus Ale oli tullut ison ahvenlastin kanssa meille ja oli pyytänyt Lainaa tekemään keiton niistä. Äitini pyöräytti niistä keiton, jota jäi ruokailun jälkeen tähteeksi. Ale oli pyytänyt saada ottaa lopun keitosta itselleen. Repussa oli ollut kattila, jonne hän oli keiton kaatanut.

Erkki Paananen, 23.8.2008

On ollut nostalgista lukea noita Ale-juttuja. Kahta asiaa en kuitenkaan ole vielä niistä löytänyt: Muistaakseni Ale käytti kalasta sanaa ”kaaloa”; nyt tulee hyvin kaaloa jne.

Kuulin joskus 1950-luvulla jonkun kertovan Alen jostakin reseptistä jotenkin tähän tapaan: ”Ensin laittama ….. ja sitteda vatkama, vatkama”. Muistaisiko kukaan tuota reseptiä kokokonaisuudessaan?

Eila Rönnberg, 17.8.2009

Olen lukenut kirjoituksia Alesta. Mieheni kertoi Alesta oman tietonsa jo nähtyään Alen meidän metsässä muurahaisten munienkäräys puuhissa. Ale oli elänyt ennen sotaa hänen kotikylässään Salmissa siellä hänellä oli ollut koira joka jostakin syystä oli karannut Alekos sitä itkeskellyt ”koira visa ku ristikansu, viisimetri nööri peräspoliisi tuli ta ampu” Ale puolestaan tiesi kertoa mieheni suvusta, että hänen enolla oli Salmissa vehnämylly. Lisaksi vielä Ale asui Pahkamäellä Mäensyrjässä jossa minälin olin paljon talviaikana yökylässä. Kun Ale oli joskus juhlatuulella hän esitti meille lapsille, kuinka juna viheltää ja puksuttaa, hänella oli tosi hauska tapa viheltää korvalla ja sitten hän alkoi liikkumaanen ensin hitaasti suh, suh ja vauhtia lisäten vauhti oli hirmuinen, takaisin asemalle hiljentäen. Sekös meistä lapsista oli hauskaa katsella. Hän oli toisessakin talossa jossa minäkin, Eikä Ale asunut minun tietääkseni saunassa vaan tuvassa. Se oli Eljaksela, siellä

Ale keitti piisamisoppaa. Se haisi pahalle, mutta Ale sanoi et see olla muigeeja rasva valui suupielestä kun söi sitä keitostaan. Olipa hän asumassa myöskin Kota-aholla. Siellä hän oli asunut yksin ennen kun on joutunut vanhainkotiin. Ale ei ollut paha. Oli komentanut veljeäni ja serkkua, kun pojat oli Kolkkujärvellä meinanneet ottaa tukkaja että leikkiä vähän tukkilais temppuja, silloin Ale oli sanonut ”pojat, pojat linnah pannah jos gutsetin tukkeja ottah” Että tässäpä pieni muistelupätkä ALEKSEI Saharovitsista.

PS. hän oli muuten lukutaidoton. Näytin hänelle venäjänkielen kielioppia ja hän ei ymmärtänyt mitään.

Sirkka Seppänen, 20.6.2015

Olipa yllätys löytää Kala-Alesta juttua täältä netin kautta! Itselläni on hieman hataria muistikuvia Alesta, mutta oman perheeni kertomana olen kuullut nämä piisami keitot ja muurahaisenmunitukset. Sen muistan että jos itkin, Ale sanoi, Sirkka itkit, Sirkka itkit.

Hän ilmaantui jostain metsästä meille, kotimme oli Keiteleen Sulkavanjärvellä.

Itseäni on jotenkin kiehtonut salaperäisyys mikä häneen liittyi. Isä kertoi Alen puhuneen perheestään joka jäi Venäjälle.

Kävin isän kanssa Alea katsomassa kunnalliskodissa (vanha nimitys).

Oli todella hieno juttu että löysin täältä muitakin jotka ovat Kala-Alen tavanneet. Kiitos tiedoistanne.

Lisää viesti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s