Nurkkatanssit Tikka-Lempin mökillä

Alli Paananen, 22.1.2007

Tuulan kohtalokkaasta tanssireissusta muistui mieleeni äitini Anni Paanasen (os. Liimatainen – Männikön tyttöjä) ja Jukan äiti-Lyylin (Rasilan tyttöjä) joskus kihloihin menomme aikoihin käymä keskustelu eräistä nurkkatansseista Kolkulla jatkosodan aikoina.

Sota-aikaan, kun rintamalla taisteltiin, oli huvitilaisuuksien ja tanssien pito kielletty. Nuoriso kuitenkin halusi vaihtelua ankeaan arkeen ja raskaaseen työntekoon, joten monenakin iltana pantiin sana kiertämään ja tanssit pystyyn.

Sillä kertaa nuoret kokoontuivat Tikka-Lempin mökille. Oli talvi-ilta ja pimeä taival; Lyyli kertoi, kuinka Urho Järveläinen kulki edellä umpihankea ja Lyyli ja Kekkosen Kerttu koettivat astua hänen jalanjäljissään Rasilasta Tiitilän luo n. 2,5 km matkan. Ja loput sitten jo tietä myöten. Äiti oli pahkamäkisten mukana ja tuli Männiköltä 4 kilometriä suksella ojanvartta pitkin. Miten lie tieto kiirinyt sinnekin asti ilman kännyköitä.

Öljylampun valossa tanssittiin ja Rauni Järveläinen soitti viulua. Tapana oli, että pojat keräsivät kolehdin soittajalle. Väkeä oli tuvan täysi. Äiti muisteli kolkkulaisista olleen mukana ainakin Peipon veljekset.

Hauskin tapaus oli näin jälkeen päin ajatellen, kun Lyyli ja äiti tanssivat tyttöparilla viimeisen valssin. Tytöt olivat tutustuneet toisiinsa sisarustensa kautta, kun Männikön Kalle oli riiustellut Rasilan Kertun kanssa. Eivätpä tytöt ehkä arvanneet joutuvansa anopeiksi aikanaan, kun Jukka ja Alli 30 vuotta myöhemmin menivät naimisiin.

Sota loppui ja elämä jatkui. Lyyli ja äiti kohtasivat sittemmin Viitasaaren synnytyslaitoksella, jossa Lyyli oli hakemassa Jukkaa ja äiti sattumoisin katsomassa Lyylin sisko Kerttua, joka sai Pirjo-tytön. Sisarukset olivat siis laitoksella yhtä aikaa ja lapset syntyivät perättäisinä päivinä. Oli siellä myös Hiekkapuron Sylvi Hannua hakemassa. Äiti on usein tuumannut, että harvapa näkee tulevan vävynsä niin uunituoreena – painoa 3020g ja pituutta 50 cm. Näin elämä meitä kaikkia joskus heittelee.

Tellu, 26.1.2007

Kylläpä nämä tarinat ovat hyvää vetreytystä muistisoluille, tai sanotaan nyt että mahdollisille sellaisille. Onkohan niitä pitkäkestoisempia muistisoluja enää olemassakaan, kun on niin ammottavia aukkoja varhaistietämyksessä…

Näissä tarinoissa on sellaisia sisältöjä, joihin ei keski-ikäistyvällä nelikymppisellä ole ollut omakohtaista kosketusta ehkäpä ollenkaan, eivätkä ne näköjään ole pysyneet sitten hatarassa päässä. Esim. Tikka-Lempistä en muista muuta kuin tuon hauskan kuuloisen nimen. Mutta jo se tuttuuden tunne ja hämärä muistuma jollain tapaa aktivoi mieleen tunnelmia lapsuudesta, entisajan ihmisistä, vierekkäisistä asioista. Ja jo sellaiset muistilehahdukset ovat mukavia.

Voi olla, että nykypäivän maailmassa muisti täyttyy niin helposti kaikenlaisella tyhjänpäiväisellä sälällä, että se peittää alleen tärkeämmän. Nippelitiedon raskauttama työelämä on yksi pahimmista roskaajista. Niinpä on mukavaa työpäivän jälkeen pistäytyä leikisti hetkeksi kiireettömälle Kolkun kylälle, jossa talvipäivä hohtaa kauniisti ja loivasti kumpuileva latu odottaa hiihtäjäänsä. Kuva tietysti romantisoi maaseutua jossain määrin, mutta kaupunkilaista se auttaa löytämään takaisin rauhaan edes mielikuvatasolla. Ja nämä tarinat ovat yksi osa tuota levähdyspaikkaa.

Mehtäpena, 26.1.2007

Tikka-Lempin mökillä pidettiin vielä jonkinsorttisia huveja sotien jälkeenkin ymmärtääkseni tuossa 55-60 lukujen vaiheilla. Taisivat kyllä olla jotenkin puoluetilaisuuksia.Tannssia sielläkin oli ja lisäksi ohjelmaa. Ei ehkä kovin korkeakultturista paremminkin kotitekoista.Ainakin kerran muistan siellä koltiaisena käyneeni kurkistelemassa. Ahdasta oli ja lämmintä. Viime kesänä marjareissulla yritin paikallistaa sitä Lempin mökkiä. En löytänyt mutta etsin ilmeisesti järvenpohjukan väärältä puolen. Tikka Lempi oli rempseä hyväntuulinen kansannainen. Erikoisen hyvin on mieleen jäänyt Tikka Sandra joka oli Tikka Eemin äiti niin ainakin käsitän. Hän kävi usein Lehtolassa ja oli yksi mummoni ystävistä. Minä ainakin lapsena kovasti tykkäsin kun Sandra tuli käymään. Kehtaisinko kertoa vähän ronskin jutun. Meillä oli kortteeria joku savottamies. Sandra tuli taas kylään. Tämä jätkä keskeytti ruokailun ja rupesi syljeskelemään ja sanoi nyt menee ruokahalut kun tulee vanhoja akkoja. Naamakin kun satteen hakkooma lehmänpaskaläjä. Se oli hänen huumoriaan. Sandra oli hyvin siisti ja kaikinpuolin terävä ihminen. Ei hän tainnut suuttua. Minä kyllä hänen puolestaan vähän loukkaannuin. Sandran kasvot olivat iän myötä tulleet erityisen uurteisiksi, siitä kai tuo vertaus jätkälle tuli.

JussiP, 28.1.2007

Tanssittiin Järvenpäässä sitten häitäkin 1946. Lempi-leskestä (s. 1909, ent. Iijalainen, os. Kopsa) muotoutui Tikka-Lempi juuri sota-aikana, kun varttuneempi leski Tikka-Eemi (Vilho Emil Tikkanen 1893-1958, ei siis tainnut elää 60-luvulle asti niinkuin joskus arvelin) hivuttautui äitinsä Santran kanssa Tikkalasta Järvenpäähän. Ja häät vietettiin sitten kun muilta kiireiltä kerettiin. Itse vihkiminen tapahtui kesäkuussa 1946 Suurensuonmäessä. Samoilla lämpösillä pastori kastoi heidän vanhimman yhteisen poikansa Maurin, Pasasen Sinikan (Mökinaholta), Pasasen Hilja Marjatan (Rantalasta), Hyvösen Maritan (Talasniemestä) ja Kajanin Jallun pojan (Sipukasta).

Yhdet häät ja viidet kastajaiset kummeineen ja sukulaisineen tekivät tuosta kesäkuun päivästä juhlapäivän aika monessa kylän talossa. Eipä siis ollut ihme, että väkeä oli liikkeellä ja sitä piisasi myös Järvenpäähän hääjuhliin. Ankeat sotavuodet tanssikieltoineen olivat takana eli lakiakaan ei enää rikottu. Taisi olla kunnon rytinät ja jäivät monen kyläläisen mieleen, kun minäkin olen kuullut niistä häistä tarinoita moneltakin taholta vielä tällä vuosituhannella.

Juhlakengät olivat tietenkin ylellisyystavaraa noina säännöstelyaikoina. Esikoistyttärensä kastajaispäivänä Aunella kuitenkin oli ilmeisen uudet kengät kun monessa yhteydessä muisti kertoa kuinka tuolla Järvenpään reissulla Veikko oli nuorikkonsa kantanut Pyöreänsuon rapakoitten yli ettei juhlakengät ryvettyisi. Vai liekö nuori rouva laiskistunna Kinkomaalla, josta oli juuri palannut 2 kk keuhkotautikeikalta (1.4.-1.6.), ja sillä kannatti ihteään… Tai jospa siinä oli taas sitä Veikon urheiluhenkeä eli poika halusi rehvastella mukana olleelle Anna-muorilleen, että kyllä hän ristinsä kantaa… Annan ensimmäinen lapsenlapsi oli juuri kastettu, mutta uusista ei ollut paljon takeita, kun tohtori Nyberg oli vakavasti toppuutellut lisälasten tekemisestä. Siunaantuihan niitä sitten kiellosta huolimatta kuitenkin vielä jokunen…

Järvenpään häissä oli mukana muitakin Tikkalan uudisasukkaita. Ainakin siis Anna-muori (1891-1985), Ville (1887-1959) ja tyttärensä Hilda. Jospa lie Viljokin jo häihin laskettu – ehkä se 20-vuotisna jo kävi miehestä kun oli kaksi vuotta aiemmin hätyytetty jo rintamallekin… No kuinka ollakaan, Villellä ja Harjun Kallella (1910-70) oli yhteinen puteli ja senköpä höykällä Villekin intoutui oikein tanssimaan, vaikka kovasti oli tanssinrytke henklaitasta ahistanna. Anna ei moisesta hulinasta oikein tykännyt ja oli lähtenyt Veikon ja Aunen mukana aikasemmin pois. Hilda-tytölle siis napsahti väijyvuoro jäädä pitämään isäänsä silmällä. Ettei vaan Kapusta-Ville – tuo luihakoitten kirvesvarsien, puulusikoitten ja -kauhojen muotoilijamestari – vallan nuorison mukana riehaantuisi.

No mitäpä minä tässä enempiä kuulopuheita kirjaamaan, kun joukossamme on vielä monia jotka olivat itse paikalla.

Reijo Pasanen, 28.1.2007

Mukavaahan tuota oli lueskennella. Sitäpaitsi, vaikka olisivatkin osin tai kokonaan kuulopuheita, niin ei niiden arvo juurikaan sen takia himmene. Nythä alkaa olla viimeiset hetket tallentaa muistiin 1900-luvun alkupuolen tapahtumia Kolkulta. Nimittäin alkavat kertojat väkisinkin vähetä. Ja mikä ettei 1900-luvun loppupuolen tapahtumia myöskin.

Tellu tuossa harmitteli omaa ”muistiaan”, mikä ei kuiteskaan voine olla kovin surkea. Ajat vaan ovat niin erilaiset. Ei ollut ennenaikaan tietokoneita, televisioita ja muita ”ajantappajia”. Ja kuiteskin ne omat muistot lapsuudesta ja nuoruudesta säilyy, oli ne sitten tapahtunut 1900-luvun alkupuolella taikka myöhemmin.

Varmaankin ennen oli kuitenkin aikaa käydä kylässä ja tarinoida. Ei sovittu etukäteen, koska tullaan, vaan mentiin, kun siltä tuntui. Ei ollut niin paljon erilaisia ärsykkeitä aivoille, kuin nykyaikana. Ehkä aivot pystyi paremmin järjestelemään asioita sinne pitkäaikaiseen muistiin. Nykyään tietoa tuppaa aivan liikaa ja sieltä pitäisi suodattaa se olennainen.

Tarkistin tuon kesän -46 tapahtumia ja Viljohan oli silloin Oulussa asepalveluksessa. Mutta kertoi kyllä olleensa joskus muulloin Tikka Lempin mökillä iltamissa. Kertoi mm. että joskus tuli mökin omistajalle sakot iltamamääräysten rikkomisesta. Ne maksettiin yhteisesti kerätystä kolehdista. Vissiin joku ”uskovainen” oli käräyttänyt.

Sirpa Talani, 1.4.2012

Kiinnostavaa koska minun isäni oli rauni järveläinen, här kuoli kun olin pikkutyttö niin etten tiedä kovin paljon hänen aikaisemmasta elämästä.

Heli M., 5.11.2012

Hei Sirpa Talani! Olemme ilmeisesti sukulaisia? Eräs Rauni Järveläinen (Kolkulta) oli mummoni Milman veli ja olen kuullut, että tämä Rauni kuoli sodassa… jos sinulla on vielä veli nimeltään Vesa, niin silloin ollaan ns. 2 polven serkkuja. Ja tosiaan mielenkiintoista, että Rauni on soittanut viulua.

Heli M., 5.11.2012

Kukahan oli tämä Urho Järveläinen? Kenen poika? – Veli?

Lisää viesti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s