Miina, minulle tärkeä henkilö

mehtäpena, 27.1.2007

Mummo on usein jo vilahdellut näissä tarinoissa. Jos minun pitäisi valita joku henkilö joka on vaikuttanut eniten elämääni valinta olisi kyllä vaikea, mutta sittenkin selvä.Hän olisi mummoni Miina.

Mummo oli muutanut Suurensuonmäkeen Albert Paanasen emännäksi ehkä v.1911. Semmoinen luku on vanhan sivustavedettävän sängyn pohjassa jonka hän oli saanut isältään myötäjäislahjaksi. Sänky on edelleen nykyisin tyttärenpoikani Sampon käytössä.

Heille syntyi kolme tytärtä Siiri, Hanna, ja minun äitini Kerttu. Siiri kuoli 16 vuotiaana kahdessa viikossa sokeritautiin. Opettaja Lehtimäki kirjoittaa Siirin kuolemasta ja hautajaisista seikkaperäisesti kirjassaan johon hänen tyttärensä on kerännyt opettaja Lehtimäen kirjeet Kolkun vuosiltaan. Kirjaa on ihan pian mahdollisuus ostaa jokaisen jota nämä vanhat asiat vähänkin kiinnostavat.

Suurensuonmäessä isännyyttä hoiti kuitenkin Ville ja talossa kerrotaan olleen ruokapöydässä parhaimmillaan jopa yli 30 henkeä. Eipä ole ihme että Albrtin ja Miinan mielessä kyti ajatus kokonaan oman kurkihirren ja pöydän ympärille pääsemiseksi. Niinpä talo jaettiin veljesten kesken ja toinen osa rakennuksestakin ns. Junnun pirtti siirrettiin kolmekymmentäluvulla Lehtolaan Miina kai kotiutui Lehtolaan hyvin mutta Albertilla oli vaikeaa. Hänen kerrotaan kovasti haikailleen ja surreen kun joutui pois kotoaan muuttamaan.Vuosi sitten edesmennyt Hanna Ruotsalainen arveli että Albert sairastuikin tämän muutto tressin johdosta niin että melko pian kuoli n 50 vuotiaana.

Miina jäi siis leskeksi hoitamaan vasta valmistunutta taloa ja kahta tyttöä. Lissä vaikeuksia tuli kun mummo äkillisesti sokeutui. Hänellä oli ollut silmissä jotain tulehdusta ja hän meni näyttämään niitä lääkärille, joka tiputti silmiin jotain ainetta jonka johdosta näkö meni kerralla kokonaan.Nämä kovat koettelemukset eivät kuitenkaan lannistaneet eivätkä katkeroittaneet häntä, vaan hänellä säilyi optimistinen yritteliäs elämänasenne loppuun saakka.

Mummo ilmeisesti pelasti minut henkiin jo syntyessäni. Lääkärin (sama joka laittoi tipat) mukaan minulla kaksoispuolikkaana ja alle puolitoistakiloisena ei ollut mitään mahdollisuuksia jäädä henkiin. Kuolihan isompi veljes meistä jo synnytyksessä. Äiti kamppaili myös elämästään noin viikon ajan ennenkuin toipui. Mutta sokea mummo laittoi lampaanvilloja pärekoppaan pisti minut villojen väliin ja nosti uuninpankolle. Ilmeisesti olosuhteet olivat lähestulkoon keskoskaapin luokkaa koskapa selvisin henkiin. Ei siis ihme että suhteemme jo tältäkin pohjalta muodostui erikoisen läheiseksi.

Sotaaikana äiti joutui tekemään miesten töitä ja minä olin pääasiassa mummoni hoivissa. Miina mummo kuitenkin halusi kovasti osallistua myös moniin talon töihin. Pian se onnistuikin hyvin kun minä aloin toimia hänen oppaanaan. Kannoimme puita ja risuja tolokkaremmillä metsästä polttopuiksi. Samoin varsinkin keväisin liikuimme pientarilla ja ojanpenkoilla etsimässä ”lehmänpaloja”. Jo aikaisin keväällä kun pajunkissat olivat tulleet isoiksi riivimme niitä konttiin ja toimme navettaan, Samoin pihlajan lehtiä, pyynkaalia (peltovalvatti) j.n.ed

Nämä eivät olleet satunnaisia vaan jokapäiväisiä useita tunteja kestäviä retkiä. Ihmeellisesti mummo selvisi hyvinkin monenlaisista tehtävistä. Hän hoiti lehmiä, lypsi, kirnusi, leipoi, kutoi sukkia. ja jopa poimi marjoja kun hänet opasti marjamättään viereen. Minulle hän itse teki ensimmäiset leikkikaluni lehmänkarvapallon, sätkyukon, ja leikkipiipun.

Mummoa kiinnosti kovasti mitä maailmalla tapahtui, Kun opin jo ennen kouluikää lukemaan minun tehtäväni oli lukea hänelle sanomalehteä. Hän sanoi usein ”luehan että Roopekin kuulee”. Urheilu kiinnosti häntä kovasti. Kun meillä oli kouluaikoina hiihtokilpailuita minun piti aina antaa hänelle mahdollisimman tarkka kuvaus kilpailun sujumisesta. Hän oli tosi kiinnostunut pärjäämisestäni. Myöhemmin kun radio tuli kuuntelimme yhdessä kisoja. Kun joku suomalainen kuten Veikko Hakulinen Oslon talvikisoissa voitti 50 km hiihdon mummo innostui niin sydämmestään että puhkesi itkemään. Yleensä hän ei ollut mitään pillittäjätyyppiä.

Miina mummolla oli myös monia kansanparantajan taitoja. Hammassäryn hän sai useimmiten lakkaamaan pauristamalla peukalohankuraisesta.Vatsan hän sai toimimaan omilla keitoksillaan myös. Ja jos sattui joku tapaturma hän ei koskaan hermostunut vaan alkoi ripeästi toimien helpottamaan tilannetta.

Miina oli myös hyvinkin sosiaalinen ihminen. Hänellä oli paljon ystäviä jotka vierailivat hänen luonaan mielellään ja usein. Kanas Iita, Tikka Santra, Heinäahon Ida ja monia muita myöskin nuorempaa ikäpolvea.

Mummo oli luonteeltaan hätäinen. Kaiken olisi pitänyt hänen mielestään sujua nopeammin kuin yleensä tapahtui. Joka aamuinen epidodi oli maidon vienti laiturille. Mummo pelkäsi näet aina että isä ja äiti eivät ehdi viedä sitä sinne ajoissa. Niinpä hän alkoi jo ainakin tuntia ennen maitoauton aikataulua ”kuulla maitoauton jyrinää” ja hopotti heitä kiiruusti viemään tonkkia lavalle. Siitä syntyi joskus melkoinen suukopu. Mummo oli myös oppinut että miehille ruoka piti olla pöydässä ajallaan. Ihme kyllä hän ei juuri osallistunut kattaukseen, Sen sijaan hän muistutti äitiä ” siellä hämärtää jo, ja miehet tulee ihan kohtsillään metästä eikä ruuasta ole tietoakaan,”

Mummo oli hyvin tarkka havannoimaan ihmisiä. Ehkäpä tämä taito oli herkistynyt sokeuden myötä. Hän myöskin lausui joskus merkillisiä ennustuksia jotka sitten toteutuivat. Sipukan saunan palaminen josta Jussi kertoo tarinan Eemin perintö kommentissaan oli juuri tälläinen. Ei hän mielestäni kuitenkaan missään tapauksessa mikään selvännäkijä, puhumattakaan noita ollut. Ymmärtääkseni hänellä oli pohjalla hyvinkin vahva kristillinen usko.

Edellä olevaan liittyen kerron vielä viimeisestä tapaamisestani mummoni kanssa. Hän oli Viitasaaren sairaalassa ihan loppusuoralla. Olin muuttanut puoli vuotta sitten Hämeenlinnaan ja tavannut siellä tytön josta tuli sitten ensimmäinen vaimoni. Kun olin siinä sairasvuoteen vieressä havaitsin että mummo oli suurimman osan ajasta muissa maailmoissa. Sitten hän ikäänkuin havahtui ja tunnisti selvästi minut. Hän vaistosi että elämässäni oli tapahtumassa jotain merkittävää. Niinpä hän totesi hyvin varmasti ” sinä oot nyt löytänyt jonkun, etkö ookin”. Ymmärsin mitä hän tarkoitti ja vastasin myöntävästi. ” Kyllä se on varmasti oikein hyvä. Kun ei vaan kovin nuorena joutuisi tänne” mummo jatkoi. Ymmärsin hyvin että hän toivoi että hän jonka olin löytänyt säilyisi pitkään terveenä. Kun Seija vaimoni 50 vuotiaana yllättäen kuoli nämä mummoni viimeiset toivotukset palautuivat mieleeni.

Anteeksi lukijat että tarinasta tuli näin pitkä. Enempikin paljon olisi ollut kerrottavaa hänestä joka voimakkaasti on ollut läsnä elämässäni sekä lapsuudessa että nuoruudessa.

Reijo Pasanen, 28.1.2007

Ei ollut liian pitkä. Oli tosi mukava lukea. Kiitos. Siinä oli oikeaa elämänasennetta kerrakseen. Olen nimittäin joskus miettinyt, kun jotkut valittelee aivan tarpeettomista asioista. Esim. jos myöhästyy bussista, vaikka seuraava voi tulla vartin päästä. Tai sitten vesisateesta. Tekisi varmaan hyvää monelle pudota muutamaksi päiväksi jonnekin 40-luvulle. Vaikka aamulypsylle joskus viiden aikaan, kun yöllä on tuisku peittänyt navettapolun.

Taustoittaja, 3.2.2007

Miinahan tuli 1911 Pihtiputaalta Suurensuonmäkeen nuoremmaksi miniäksi. Anoppinsa Anna (1842-1914, Hermannin vaimo, Villen äiti, Tossavanlahden Saastamoisia Vuonamosta) ja kälynsä Ida (1875-1913, Villen vaimo, Keiteleen Jääskeläisiä) kuitenkin kuolivat jo ennen I maailmansotaa. Siispä helmikuusta 1914 lähtien Miina lie toiminut Suurensuonmäen vt. emäntänä ja ehkäpä jonkinlaisena äitihahmona myös Villen lapsille (Aarne 1899-1981, Jussi 1904-72, Aatami 1908-87, Eeva 1908-58).

Ehkäpä äiti- ja mummoauktoriteetin puute heijastui myös nuorimmaisten kouluntielle. Koulunkäyntiä (Kumpumäellä siihen aikaan) oli toki kokeiltu ja koulukirjojakin oli saatu. Taisi Villekin viimein hyväksyä, ettei ainakaan Aatamista ollut lukumieheksi. Tuosta historiaa järisyttävästä päätöksentekotilanteesta on jäänyt kylälle elämään Villen tiuskaisu nuorimmalle pojalleen: ”Määk ja viek etes ne kirjat takasi!”.

Aarne häipyi Alatalolle. Junnun (1850-1925) ja Hermannin (1847-1929) kuoltua lähtivät Alapetti ja Miina tyttöineen ja ottivat mukaansa Suurensuonmäen toisen pään eli Junnun tuvan, josta tehtiin Lehtola. Typistynyttä Suurensuonmäkeä (Hermannin tupaa) jäi isännöimään Hermannin vanhin poika Ville leskenä ja Villen keskimmäinen poika Jussi (1904-1972) Vienonsa (1906-2004) kanssa. 1930-luvun puolessa välissä häipyi sitten Aatami mutkan kautta Hiekapurolle ja Eeva Koivuharjuun.

Olipa Suurensuonmäestä lähtenyt Paanas-poikia aiemminkin. Ensimmäisen sukupolven lähtijöitä oli mm. Hermannin ja Junnun isoveli Kustaa Kustaanpoika (1838-1903), joka lähti toisen vaimonsa kanssa Mökinahon torppaan 1870. Seuraavan sukupolven lähtijöistä Villen pikkuveli Alapetti ei ollut täyttänyt vielä 22:kaan, kun isoveli Matti 28v (1874-1925) jo kerkesi Amerikkaan keväällä 1903. Ei pidätellyt Bobrikov eikä Suomen taiteen kultakausi sitä poikaa Suomessa. Lokakuussa 1925 muutama kuukausi setänsä Junnun kuoleman jälkeen, 3.5 vuotta ennen isäänsä Hermannia kuoli rapakon takana muuan Matt Thompson 51 vuotiaana.

Amerikkaan lähtö lie ollut Hermannin vävyn idea. Eli ensin lähti vävypoika, Matin pikkusiskon Henrikan (s.1876) mies, Henrik (Heikki) Huttunen (s.1871) ja Matti Paananen meni perässä v.1903. Seuraavana vuonna 1904 menivät miestensä perässä Matin vaimo Emma ja Heikin vaimo, Suurensuonmäen Henrika kahden lapsensa kanssa. Siihen aikaan Amerikkaan saapujat kulkivat New Yorkin edustalla sijaitsevan saaren Ellis Island\’in kautta ja sen siirtolaiskirjanpidosta on pääteltävissä mm. seuraavaa:

Matti seilasi Amerikkaan Hangon ja Liverpoolin kautta Cymric-laivalla (Liverpool 24.4.1903, Ellis Island 4.5.1903) ja suuntasi lankonsa Henrik Huttusen luo Olympiaan, USA:n luoteisrannikolle, Washingtonin osavaltioon, Seattlesta lounaaseen. Maahantulopapereista selviää myös, että kyseessä on mies, ~29v, naimisissa, töihin tulossa, luku- ja kirjoitustaitoinen, lanko maksanut matkan, rahaa noin 8 dollarin verran, osoite Olympia, Washingtonin osavaltio, ei ole ollut aiemmin USA:ssa.

Emma (s.1882, ~22v, Matin vaimo, vihitty 1902) ja Henrika (Henriika Hattunen 25v?, p.o.28v, Henrikin vaimo) ja lapset Siiri (Siira ~4v) ja Matti (3v) seurasivat reilun vuoden päästä Germanic-laivalla (Southampton 3.9.1904, Ellis Island 12.9.1904). Amerikan pään kortteeripaikaksi papereihin on merkitty Joseph Puranen?, Histr Str?, Ashtabula (intiaanikielestä vapaasti käännettynä ”Kalaisa joki”), Ohion osavaltiossa, Clevelandista koilliseen, Erie-järven rannalla.

Eräiden tietojen mukaan Emma-vaimo myöhemmin ilmoitti kirkkoherranvirastossa Matin kuolleen Amerikassa 30.10.1925 ja hänen käyttäneen siellä nimeä Matt Thompson. Emma kai muutti Keiteleelle 1947, jolloin oli nimeltään Hanhela, lapsista ei ole tietoa. Huttuset kai palasivat Suomeen jo aiemmin, kirjat muutettu Haapajärvelle 1912.

Palataanpa Amerikan reissuilta taas Suurensuonmäkeen. Miinan jälkeen, 30-luvun alusta lähtien Suurensuonmäkeä emännöi hollin matkaa tämänkin vuosituhannen puolelle asti siis Vieno. Ei ole monta vuotta siitä kun Vieno siinä tuvassa muisteli, kuinka vielä 30-luvulla tuvan toisessa päässä oli maalattia ja siinä talvella pilttuussa joskus kolmekin hevosta.

Olihan niin suuressa talossa piikojakin. Karkasipa Mökinahon Hildan nuorimmainenkin siihen piiaksi välirauhan aikaan, vuoden 1941 alussa. Ville oli Aunelle ehdottanut, että ”Eiköhän tehä piiankaupat”. Tyttö aikoi tietenkin kysyä luvan äidiltään Hildalta, mutta tämä kun ei ollut aamullakaan vielä kotiutunut kätilökeikaltaan niin läksipä ihan omin luvin suureen maailmaan piikomaan.

Ja missäs se Hilda sitten oli? Talvisodan vaikutus näkyi syntyvyydessä ja vuoden 1940 loppupuoliskolla oli lapsenpäästörintamalla ollut hiljaista Harjun Sannin (Suurensuonmäen Eevan tyttö, s.9.6.40) jälkeen. Talvisodan loppuminen näkyi sitten selvänä piikkinä Mökinahon Hildan keikkakalenterissa alkuvuodesta 1941. Buumin aloittivat Hiekkapuron kaksoset (3.1.41, elivät 2kk) ja liekö ollut vielä toinen/kolmas synnytys samana yönä, mutta tuon yön lapsenpäästökiireiden takia Hildalta karkasi oma kuopuksensa Suurensuonmäkeen piiaksi 3 kk:ksi (tammi-maaliskuu 1941).

Tämä piika nukkui etukammarissa, hoiti lehmät ja Vieno hoiti ruuat. Pyykit pestiin tuvassa ja tuvan lattian pesuaineena käytettiin järvihiekkaa – tiedoksi vaan nuorempien sukupolvien puhdistusaine-eksperteille…

Piikakeikka loppui kun Hilda sai houkuteltua tyttärensä takaisin kotiinsa Mökinaholle. Hildan oma vointi heikkeni (kuoli syksymmällä 1941) ja vanhempi tytär Alma (1912-1989) alkoi kuulemma käydä äkäiseksi työtaakkansa kanssa. Eikä ihme – talon pojat olivat taas lähempänä Itä-Suomea tai ainakin matkalla sinnepäin, joten miesten töissäkin oli varmaan tarpeeksi juuri 29-vuotta täyttäneelle yksinhuoltajatytölle. Siispä 19-vuotias pikkusisko oli tervetullut paluumuuttaja auttamaan edes naisten töissä.

Ja mihinkäpä se 19-vuotias teinityttö sitten hupuloi ne kevätalven ansiot? Tuohon aikaan, noilla seuduilla ja sen aikaisessa valuutassa normaali piian palkka oli kai 250 mk/kk, Ville maksoi 300 mk/kk. Ja voi niitä nuoria – kansallispuku oli saatava… Keski-Suomen puvun olisi saanut noin 400 mk:lla (reilun kuukauden palkalla), mutta tuplahintainen Härmän puku oli tietysti tytönhupakon silmissä nätimpi ja siihenhän se sitten tärvääntyi melkein päikseen kolmen kuukauden tienesti. Eipä silti, tuo 65-vuotias puku on vieläkin timmissä kunnossa.

Joku tietennii toas ihmettellöö jotta kylläpä karkas aika kauas Miinasta tää tarina. Mutta pientä Ameriikan mutkaa lukuunottamatta aika tiukasti kuitenkin pysyttiin samalla Suurensuonmäki – Mökinaho – Lehtola peltoaukealla ja ajallisestikin taustoitettiin niitä vuosia kun Miina siinä peltoaukealla eleli.

mehtäpena, 3.2.2007

Kiitos Jussi tosi tarkasta ja hauskasta taustoituksesta. Nämä ovat minulle hyvin tärkeitä tietoja joita olen kaivannutkin. Olen tiennyt esim että Mökinaholaiset ovat samoja Paanasia mutta miten se on ollut hämärän peitossa. Meillä on valokuva jossa hieno herrasmies poseeraa. Hän on tämä Amerikan Matti. Myös sieltä Haapajärven suunnalta on joskus käynyt vieraita jotka ovat kertoneet olevansa lähisukulaisia. Kiitoksia oikeinpajon tästä sukuselvityksestä. Pidän sitä arvokkaan. Varmaan myöskin Tuula Suontamo ja muut Suurensuonmäen sisarukset. Mitenkähän oppisi hakemaan noin tarkkoja sukutietoja.Pitäisi kai järjestää kylällä kurssi tästä aiheesta. Sain muuten juuri sähköpostia jossa kerrottiin että Maaseudun Sivistysliiton kautta on mahdollista saada avustusta erilaiseen sivistys ja kulttuuriaiheiseen kurssitukseen. Jos en ihan väärin muista korvaus oli 16.50 e yksi kurssitunti.Osallistujia tulisi olla 7 kpl ja tunteja vähintäänkin 6 mutta toki siitä ylöspäin. Mietikääpäs Bittinikkarit Jussi, Antti; Ym tämmöistä. Uskon että teemme tavallista arvokkaampaa työtä jos voisimme kerätä tämmöistä tietoa kyläläisistä enemmänkin.

Mehtäpena, 3.2.2007

Vielä pieni lisäys. Miina toimi tosiaan Suurensuonmäen emäntänä anoppinsa ja kälynsä kuoleman jälkeen. Se ei liene ollut mikään vähäinen jobi sillä kerrotaan että sukua oli sijoittuneena taloon jopa yli 30. Kanasen Nelma hänen sisarensa ja muuan Leo Vauhkonen olivat myöskin jotenkin lapsuudessaan sijoitettuna sinne. Minua jotenkin kummastutti kun opettaja Lehtimäki kirjeessään useampaan otteeseen mainitsee Miinasta tittelillä ”suurensuonmäen Rouva” Minä en oikein rouvaksi häntä koskaan ymmärtänyt.

Tellu, 9.2.2007

Olipas siinä tietoa ja sukkulointia kerrakseen. Yllättävää, että nykyaikana monikerroksisiin ja kompleksisiin asioihin ja tekniikoihin tottuneena on kuitenkin vaikeaa hahmottaa esim. sukulaisuussuhteita. Varsinkin menneistä sukupolvista, kun nimiin ei yhdisty kasvoja. Visuaalinen esitys ehkä helpottaisi tilannetta. Sukupuu tai jotain. Vai tunnustaisiko suoraan: rauhallinen, keskittynyt ja aikaavievä paneutuminen asiaan olisi parasta. Ei sitä tajunnut parikymmentä vuotta sitten. Esimerkiksi Haapajärvestä tuli mieleen, että hämärästi muistan käyttäneeni Veikkoa ja Aunea siellä jollain kylällä sukuloimassa joskus 80-luvun alkupuolella – olin hiljattain saanut ajokortin. Mutta ei ole näköjään tytönhupakolle jäänyt mieleen kuin että oli kesä, haravoin pellolla heiniä ja tuvassa isäntäväki veisti minulle ronskisti puukolla ruisleivästä palasia, voi oli kovaa. Kai sitä nuoren tytön ajatukset paloivat jossain muualla, eikä jaksanut niin keskittyä vanhoihin asioihin.

Eespäin tiellä taustojen, 10.2.2007

Muistan kuulleeni tuosta Haapajärven vierailusta. Se ei kuitenkaan kohdistunut Paanasen sukuhaaran Huttusiin vaan Sammalismäen Jääskeläisiin. Eli kävitte Haapajärvelle 1900-luvun alussa muuttaneen Mökinahon Hildan pikkuveljen Aapelin (1886-1925) vanhimman lapsen Edvinin luona. Eetvi oli siis Aunen isoserkku ja kävi joskus meilläkin. En tiedä minkä vainun Jeppe-koira siitä sai, mutta niinpä vaan äity puremaan Eetviä – kiltti piskihän se muuten… Maanläheisissä oloissa kai siellä Haapajärvelle eleltiin. En tiedä oliko viittä kalaa, mutta kaksi ruisleipää oli ollut ja puukolla siitä siivuja. Ja itekirnuttua voita päälle. Jospa lie ollut siinä pelkästään niitä kovia rasvoja. Ei ollut EU eikä edes Valion isännät päässeet sitä pilalle pehmittämään, kun tuli suoraan omasta puisesta kirnusta vielä 1980-luvulla.

Tellu, 11.2.2007

No Eetvipä hyvinkin – tutulta kuulostaa!

Onpa hyvä, että löytää itsestään näin jälkeen päin niitä samoja vikoja, jotka tänä päivänä joskus harmittavat jälkipolvissa. Kun ei ne ole teini-ikäisinä kiinnostuneita menneistä polvista, kuuntelevat vaan jotain omituista musiikkia (eivät ymmärrä esim. Jimi Hendrixin ja Janis Joplinin päälle mitään!!!), puhuvat kummallista kieltä… Ihan samanlaisia vikoja on ollut itsessäkin. Jos niitä nyt vioiksi voi sanoa, tässä nyt vaan tulin hieman provosoivasti niin kuvanneeksi.

Raili Kananen, 19.7.2008

Olipa mielenkiintoista lukea Suurensuomäen henkilöhistoriaa koska äitini Nelma Kananen oli myös sukua sinne.

Lisää viesti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s