Morjens, sanoi komijat toisilleen!

Hulkkosen Olavi, 30.1.2007

Sain jälleen luettavaksi Mökinahon Jukalta tarinapalstan juttuja tietokonetulosteina.

Kun niitä luin tuntui että räjähdän tuntesta.Näköjään en minä ole ainoa joka on innostunut ja kiinnostunut kylämme historiasta.

Muistan esimerkiksi hyvin vielä Augusti Pursiaisen ja hänen vaimonsakin.Heillä oli pieni hirsimökki Pikälläkankaalla lähes vastapäätä Pauli ja Helmi Järveläisen taloa Hakalaa. Paikassa mistä lähtee nykyisin Pentinselkämäntie. Aku ja Isä olivat hyviä ryyppykavereita ainakin ryyppäämisen alkuvaiheessa. Kerran Isä kuitenkin tuli verissäpäin kotia.Kun Äitini aikansa tenttasi isä tunnusti että Aku löi häntä perunakuokalla päähän.

Enoni Hannes Masalin oli Akun tytön kanssa naimisissa.He elivät joskus onnellisestikin ja saivat paljon lapsia. Hannes samoinkuin Uuno Masalinkin ovat lapsuudessa olleet minulle hyvin tärkeitä henkilöitä. Minusta tuntuu että he olivat minua kohtaan ystävällisempiä kuin omia lapsiaan. Molemmat olivat omalla tavallaan humoristisia. Uuno jäi kuitenkin enemmän mieleeni johtuiko siitä että hän ei koskaan tuonut itseään esille, mutta teki paljon yhdistyksen ja koko kylän yhteistyön edistämiseksi. Kumpumäeeähän oli myös työväentalo. Siellä pidettiin tansseja, näyteltiin ja pidettiin joulujuhlia. Mieleeni palautuu juttuja sotaajan jälkeiseltä ajalta joita olen kuullut lähinnä Kinnusen Väinöltä ja Reinikaisen Voitolta.

Työväentalolla oli taas pikkujoulut. Oli sovittu että sinne tulee myös joulupukki, ja että pukinkonttiin jokainen saa varata pienen lahjan tai kortin ystävälleen tai rakastamalleen henkilölle. Kinnus Väinö oli lähettänyt kortin jossa vastaanottana oli

Antajatar Aili Pursiainen! Tontut tietysti lukivat otsikon. Aili haki kortin ja tarkasti käsialan josta tunsi kortin lähettäjän. Aili kimmastui ja huusi ”tule nyt tänne Kinnus Jussin poika niin saat”.

Viiskymmentäluvulla ei ollut vielä TV:tä eikä radiotakaan joka tuvassa.Tarvittiin kaikilta niin nuorilta kuin vanhemmiltakin innovaatiota ettei varsinkaan lapsille olisi tullut aika pitkäksi. Koulussa pelattiin kesällä nelimaalia, polttopalloa, pesäpalloa,nelimaalia, ja jalkapalloa. Talvella pääasiassa hiihdettiin. Ei ollut silloin valaistuja latuja. Suksi pysyi avatulla ladulla pimeässäkin. Minä olin niin kova katkomaan suksia että isä päätti lopettaa mulle suksenteon. Sanoi että eihän sulla kestä edes kolukärrytkään. Sain kuitenkin kerran Lehtolan Pentin vanhat hylätyt sukset. Niistä oli molemmat kannat katkenneet mäystimien takapuolelta, muuten ne olivat hyvät sukset. Niin rennot että voi vetää sommalla polveen kiini. Niillä suksilla laskin hyppyristä kuin Nykänen parhaimmillaan. Ei löytynyt Peipon vuorelta paremminkun Huhmarvuoreltakaan paikkaa jostaen olisi alas tullut.

Jottei menisi itsensä kehumiseksi koko juttu kerron vielä hauskan jutun jonka kertoi minulle Kinnus Väinö.

Poikia oli kasautunut Kekkosen savusaunaan.Porukassa oli ainakin Kekkosen Vilho, Reinikaisen Reino ja Voitto sekä Kinnusen Väinö. Pojat olivat jostain löytäneet ns.mustan raamatun. He olivat päättäneet kokeilla pelata piritismiä.Pelissä piti olla tarvikkeena pitkä hius, tai ohut jouhi ja kultasormus.He olivat saanet hommattua nämä tarvikkeet. Heillä oli se kartta minkä päällä homma piti tehdä. Ohje oli että jokaisen pitää ottaa homma vakavasti uskoa siihen mitä kysytään ja tapahtuu. Reino piti sormusta jouhessa kiini ja kysyi olivatko ”henget” paikalla.Mitään ei kuitenkaan alkanut tapahtua. Savusaunassa vain kynntilän valo lepatteli muuten oli pimeää ja hiljaista. Silloin Väinöä ja Voittoa alkoi kovasti naurattamaan koko touhu. Vilho ja Reino halusivat kuitenki jatkaa ja ajoivat naurajat saunasta ulos.He arvelivat että juuri naurajat karkoittavat henget. Pojat tietysi menivät ulos, mutta Väinölle iski metkut mieleen.Hän haki tallin edestä havupölkyn. Se on väline jonka päällä ennen hakattiin havuja hevosen alle kuivikkeeksi. Minäkin olen tätä työtä poikasena joutunut tekemään. Vieläkään en ole oikein varma voiko niitä nytainakaan talvella sanoa kuivikkeeksi, mutta se siitä ja kertomukseen. Väinö asetti pölkyn savusaunan ikkunan alle.Hän pyysi Voittoa kuulostelemaan milloin Reino toisen kerran pyytää henkiä paikalle. Kun Voitto sitten sanoi että nyt ne pyytää Väinö laski kiiruusti housut nilkkoihin ja painoi paljaan perseen vasten saunan ikkunaa. Pisemmälle Väinö ei suostunut kertomaan, muuta kuitenkin totesi että tämän jälkeen tuli kiire.

mehtäpena, 31.1.2007

Hulukkosen erityisen värikästä tarinaa kommentoin omalta puoleltani parista kohtaa.

Puusukset olivat tosiaan herkät menemään poikki varsinkin hyppyrimäessä. Olen muistavinani että nuo Olavin saamat sukset olin katkaissut kannasta samalla kertaa Peipon mäestä liian pitkälle hypätessä.Mäet täällä päin olivat lyhyviä töppyröitä niin että putoamispaikkaa ei tahtonut saada rinteeseen ja jos tasaiselle tömähti suksille saattoi käydä huonosti.

Kyllä minäkin muistan aina pelänneeni kun katkenneita suksia kotiin kannoin. Ihmeen kärsivällisesti isä kuitenkin aina ryhtyi suksen tekoon.

Artturihan oli tosiaan hyvä suksentekijä. Hän tsiikaili aina sopivia suksi ja miksei reenjalaspuitakin liikkuessaan metsässä. Suksipuun piti olla ehdottoman suora. Sen piti siis halkaistessa haleta viivasuoraan. Toiseksi sen piti olla hienosyistä ei siis kovin nopeasti kasvanutta, ja tietysti täysin oksatonta. Suksipuun kelleksiä oli ladon orsilla meillä aina valmiina odottamassa vuoroa. Suksenteko ei ollut mikään yhden illan juttu kun se käsipelissä koivukelleksistä tehtiin. Tosin Isällä oli hyvät viimeistelyvarusteet kuten urahöylä,kavahöylä,pullopohjahöylä,ja piirturi, sekä teräksiset kärjenpaimet. Isä oli hyvin selvillä jalkavuuden jäykyydestä suhteessa hiihtäjän painoon.

Hiihdin Isän tekemillä suksilla paljon kilpaa eikä minulla ollut ostosuksia kun armeijasta tulon jälkeen. Muistan että maakuntaviestissä joskus 1957 olin ainoa juoka hiihti kokopuusuksilla, muilla kaikilla oli sälesukset.Isä keitti myös itse voiteet. Hän laittoi keitokseen tervaa, hartsia ja steariinia. Niiden suhde oli isän salaisuus mutta arvattavasti vesikelin suksessa piti olla suhteessa enemmän hartsia.

No sitten tämä havujen käyttö kuivikkeena. Havut toimivatkuivikkeena erittäin hyvin. Se johtuu siitä että ne olivat karheita ja hyvin ilmavia.Hevosen kusi valui hyvin havukerroksen läpi eikä makuusija ollut koskaan märkä. Eikä se haitannut jos havut olivat vähän jäisiä talliin tuodessa. Pian ne sulivat sillä havukerros yhdessä hevosen jätösten kanssa muodosti hyvin palavan lämpökerroksen. Ja miten hyvää sontaa siitä syntyikään. Missään ei kasva niin hyvänmakuisia prunoita kun hevosensonnassa jossa on mukana havuja. Ei vaan taho olla enää tätä lannoitetta saatavilla.

Väinö Kinnunen vaikuttaa olleen aika velmu. Tutustuin häneen kun olimme yhden talven tukinajossa Ilajanmäessä Kolkkujärven takana. Väinökin oli samassa savotassa. Olimme kortteeria Matalanmäen vanhassa pirtissä.Jäi mieleen vähän terveystietoa. Sekä Isä että Väinö kärsivätkovasti vatsavaivoista. Väinöllä oli mahassa liian vähän happoa ja hän hoiti sitä laimentamalla suolahappoa veteen ja nauttimalla sitä. Isällä taas oli liikaa happoa. Hänellä oli aina matkassa ruokasoodaa jota hän vuorostaan veteen laimennettuna nautti. Että tällaisia olivat lääkkeet.