Veikon saappaanheittoperintö

Tellu, 20.7.2007

Late sai härnättyä junan liikkeelle, ei siinä nyt toppuuttelut auta. Keskustelua ei suinkaan nollata, vaan avataan muisteloita eräästä maailman kiehtovimmista lajeista nimeltään saappaanheitto. Sillä on useampiakin yhteyksiä Kolkun kylälle. Uskaltaudun nyt taas tänne Kolkun sivuille kirjoittelemaan kolkkulaissyntyisenä, siellä parikymmentä vuotta asuneena ja edelleen lomakolkkulaiseksi lukeutuvana kotiseuturakkaana ihmisenä. Hengeltäni olen hamaan hautaan saakka kolkkulainen ja varmastikin myös saappaanheittäjä.

Perheeni saappaanheittoharrastus juontaa juurensa Kolkulta isäni Veikko Pasasen kautta. Veikko oli lajin innokas harrastaja eläkepäivinään 80-luvulla, eiköhän vielä viimeisenä kesänäänkin 1990 käynyt kilpailemassa Savon puolella. Sipukan pihassa on tuohon lajiin ensimmäistä kertaa tutustuttu, ensimmäiset heitot tehty ja leikkimieliset kisat pidetty. Silloin tällöin heitämme vieläkin saapasta Sipukan pihassa, joskin se alkaa käydä vähän ahtaaksi, kun heittojen pituudet ovat kasvaneet. Onpa harjoituksia vedetty Kolkun kylätalonkin tantereella. Että älkää ihmetelkö, jos siellä ronttonen viuhuu taivaalla.

Isän elinaikana ei vielä kuitenkaan ehditty todenteolla hurahtaa lajiin, se tuli vasta vähän myöhemmin. Mieheni Olli hurahti lajiin minua pahemmin. Hurahtamista auttoi Kumpumäellä järjestetty kylätapahtuma Kaljakatuhölkkä, jossa kävimme ensimmäisiä kertoja kokeilemassa varsinaista kilpailemista. Ensimmäiset kilpailuni vuonna 1997 sujuivat voitokkaasti, ja siitä rohkaistuneena osallistuin myöhempinäkin vuosina useita kertoja Kumpumäen kilpailuihin, joissa mm. Purasen Sari ja Martta antoivat kovan vastuksen. Ollikin hoksasi vaihtaa lajia hölkästä saappaaseen, jossa menestys oli heti parempaa. Ja siitä se sitten lähti. Olli on harjoittellut ja kilpaillut säännöllisesti jo seitsemän vuoden ajan.

Tämänvuotisista MM-mitaleista Olli sai 2 kultaa (toinen Suomen maajoukkueessa maiden välisessä kilpailussa ja toinen 45-vuotiaitten miesten joukkuekilpailussa) ja yhden pronsin (45-vuotiaitten miesten henkilökohtaisessa kilpailussa). Suomen edustaminen maiden välisessä joukkuekilpailussa oli kunniatehtävä – joukueeseen valittiin kustakin maasta kolme mies- ja kaksi naisheittäjää, joiden joukkoon Olli pääsi kotimaassa tehtyjen karsintojen kautta. Kisassa oli mukana viisi maata, joista voittajaksi selviytyi Suomi. Loput tulivat järjestykseen Saksa, Ruotsi, Viro ja Italia. Kaikki kolme lastani osallistuivat myös, heistä Aarni sai kultaa P8-sarjassa, Veera sai kultaa T14-sarjassa ja Roosa sai hopeaa T16-sarjassa. T16 sarja on jo virallisen MM-arvon saavuttanut sarja, sitä vastoin nuoremmilla sarjoilla ei ole virallista MM-arvoa.

Itse en heitä MM-tasolla, olen pikemminkin taustalla, vähän niin kuin huoltojoukoissa ja katselijana. Kunnioitan lajia sen verran paljon, että heittelen vain harrastesarjassa. Olen nimittäin ollut toistaiseki laiskanpuoleinen harjoittelija, mutta osallistun saappaanheiton piirissä tehtävään talkootyöhön. Saas nähdä, antaako pääseminen ensimmäiseen veteraanisarjaan eli nelivitosiin uutta innostusta kilpailla virallisissa sarjoissa.

Muut Berliinin reissussa mukanamme olleet olivat kannustuspuolella ja hyvää kisahenkeä ylläpitämässä – ja hyvin siinäkin pärjättiin, hauskaa oli! Ilman tuota iskuryhmää ei olisi suvun mitalisaalis ollut niin hyvä! Berliinin lähes 40 asteen helteessä olisi kyllä hymy hyytynyt ja voimat loppuneet kesken ilman innoittajia.

Pahoittelen, että tulospalvelu ei pelannut kovin hyvin näiden MM-kisojen kohdalla. Saksalaisilla kisajärjestäjillä oli monenlasia suuriakin vaikeuksia järjestelyissä, mm. paahtava helle sekä niukka kisakoneisto. Saksa järjesti tällaiset isot kisat nyt ensimmäistä kertaa, ja kokemattomuus vaikeutti myös. Kisat olivat kyllä muutoin hyvät monessa mielessä, mm. lukuisat saksalaiset TV-kanavat ja lehdet uutisoivat kisoista kiitettävällä tavalla. Myös täällä koto-Suomessa on ollut juttuja kyseisistä kisoista niin lehdissä, radiossa kuin televisiossakin.

Mutta moni ei varmaan tiedäkään, että Kolkulla asuu tälläkin hetkellä ihan oma MM-mitalisti eli Pasasen Tommi, joka heitti Kinnulassa vuonna 2003 järjestetyissä MM-kisoissa hopeaa sarjassa P16 tuloksella 41,60. Tulos on kova, sillä oltaisiin tänäkin vuonna maailman ranking-tilastossa sijalla 4. Samaan sijaan olisi ylletty myös vuosina 2006 ja 2005. Tommin kun saisi taas innostettua kilpakentille – tyyli on räväkkä, ja raameja sopivasti. Aarni muuten voitti kultamitalinsa juuri ns. Tommi-tyylillä.

Saappaanheittäjäsukulaisia on myös Nergin Martilla – tuolla Kaljakatuhölkän saappaanheittokilpailun pääorganisaattorilla – jonka pikkuserkku Tapani Kananen saavutti Berliinissä MM-hopeaa sarjassa M55 ja MM-kultaa sarjassa M45 joukkuekilpailu. Tapani heittää siis Ollin kanssa samassa joukkueessa eli Pyhäjärven Leijonissa. Tapanin nimissä on myös M55-sarjan maailmanennätys, joka on niinkin kova kuin 50,75. Tapanin äiti on muistaakseni lähtöisin Kuorikoskelta, Puralasta. Niin, Puralan Seppokin on ollut kova saappaanheittäjä. En tiedä, vieläkö heittää.

Olisi tosi mukavaa kuulla, mitä kokemuksia teillä lukijoilla on saappaanheitosta. Onko sitä heitetty Kolkulla muuallakin kuin Sipukan pihassa? Peltoniemessä, Tikkalassa tai jossain muualla? Mistä mahtaa juontaa juurensa Veikon saappaanheittoharrastus?

mehtäpena, 20.7.2007

Olipa hyvä että Tellu avasi tämän saappaanheittokeskustelun. Itse en ole lajia koskaan kokeillut enkä edes nähnyt. Yllätys yllätys että laji näyttää näinkin laajalle levinneen. Taitaa olla varsinainen taitolaji, koska huomasin että esim kuulantyöntäjä Mika Vasara näyttää olevan vain yksi kilpailija muiden joukossa.

Olen pähkäillyt että heitetäänkö sitä saapasta juoksuvauhdilla kuten keihästä, vaiko pyörähtämällä kuten kiekkoa, tai mahdollisesti näiden vaudinottotyylien jonkinlaisella sekoituksella.

Veikkohan oli erikoinen uusista asioista innostuva persoona. Tarinapalstalla on kerrottu että hän järjesti kilpailun melkein mistä asiasta vain. Olin nuorempi mutta olimme jotenkin urheilumiehiä ja kavereita. Muistelen että Veikko yritteli heittää keihästä mutta valitteli minulle ettei saa keihästä lähtemään oikeassa asennossa, ja että kiekonheitto sujuu paremmin. Minä en sensijaan hallinnut liioin mitään heittolajia, mutta luullakseni pärjäsin hänelle juoksussa ainakin keskimatkoilla. Korkeushyppy oli muistini mukaan myös Veikon laji. Arvelen hänen hypänneen ainakin 165 ellei enemmänkin. Nämä suoritukset tehtiin pihalla omatekoisin hyppytelinein.

Uskon että saappaanheitto oli jotenkin Veikolle hyvin luontainen laji ja veikkaanpa että hän heitti kiekkotyylillä. Senjälkeen kun muutin Kolkulta tapasimme hyvin harvoin, mutta vanhempani kyllä pitivät minua jotenkin ajan tasalla. He sanoivat että Veikko on alkanut kilpailemaan tosissaan vetaraanisarjoissa ja pärjännyt niissä ainakin kansallisella tasolla erinomaisesti.

Ehkäpä tämä saappaanheittoharrastus jonka perillisetkin näyttävät omaksuneen johtui eniten Veikon uteliaasta ja aina jotakin uutta etsivästä luonteesta.Muistan vanhempieni kertoneen kerran ” Nyt se Veikko on innostunut sienistä ja niiden keräilystä”.

Tämmöiset ihmiset ovat ehkä harvinaisia, mutta jotenkin naapureina, ja kavereina korvaamattomia. Ei tullut aika pitkäksi Veikon matkassa.

Maija Tøndering, 21.7.2007

Teija serkku tuossa on kirjoittanut pitkän jutun saappaanheitosta.Minun juttu ei ole niin pitkä,sillä emme ole täällä vielä niin pitkällä kuin suomessa.

Minä täällä tanskassa asuneena voin todeta että kyllä se saappaanheitto on jo levinnyt tännekkin.

Sitä ei ehkä vielä ole otettu niin vakavasti että täällä nyt ei sentään niin pitkiä heittoja tule kuin siellä suomen maassa.

Meillä täällä tanskassa asuville suomalaisille järjestetään kerran vuodessa(elokuussa) kesäkisat joissa on joka vuosi järjestetty myös saappaanheittoa. Tulokset ovat olleet aika mitättömät,mutta miesten sarjassa kuitenkin pisin tulos on ollut n.29 metriä ja naisten sarjassa n.25 metriä.Olemme ottaneet kilpailun vähän leikkimielessä sillä kukaan meistä ei treenaa lajia etukäteen joten heittotekniikka ei ehkä ole paras mahdollinen. Kukin heittää omalla tyylillään.

Olemme saaneet lahjoituksena Finnairilta Kööpenhaninasta nokian miesten ja naisten lasten saappaat joilla voimme heittää. Täällä nokian saappaita ei myydä kaupoissa. Kirjoitamme joka vuosi voittajan nimen saappaaseen. Minukin nimi siellä taitaa olla pari kertaa.

Peltoniemen pihassa en muista saapasta heittäneeni,eikä Viljokaan sitä tainnut harrastaa niinkuin Veikko setä. Viljolla harrastuksena oli kalastus kolkun järvestä.

Seuraavaksi tännekkin varmaan tulee suojalkapallo tai eukon kanto kilpailu.Suojalkapallossa on vain se ongelma että kun ei ole soita,niin sitä on vaikea pelata!

Tellu, 21.7.2007

Saappaanheittäjät itse arvioivat, että tekniikan osuus on merkittävämpi kuin voiman. Vaikka olisi minkälainen jässikkä, saapas ei lennä ilman oikeaa tekniikkaa. Se on yksi niistä saappaanheiton ominaisuuksista, joka tekee siitä kaikille sopivan ja mielenkiintoisen. Siinä voi menestyä, vaikkei nostaisikaan punttia päivittäin. Että kyllä se ajaa eukonkannosta tai suopotkupallosta ohi sikälikin, että se sopii kaikille, oli minkä ikäinen, kokoinen tai näköinen tahansa – kunhan saapas pysyy kädessä. Heittoväline löytyy yleensä helposti kenen tahansa nurkista, ja kentäksi kelpaa mikä vaan riittävän pitkä ja suhtkoht tasainen tanner. Laji on myös turvallinen, loukkaantumisia tapahtuu harvoin, eikä väline tee niin pahaa jälkeä kuin keihäs tai moukari, jos sattuisi harhautumaan heittoalueelta.

Virallisissa kisoissa toki heitetään melko tarkkojenkin sääntöjen mukaisesti, esim. vain säännöissä hyväksytyt saapasmerkit kelpaavat. Niitä ovat tällä hetkellä Sulman, Siili, Kuru ja Kontio. Siili on uusi, italialainen saapas, joka on kehitelty nimenomaan heittosaappaaksi, mutta on ihan hyvä jalassakin. Miehet heittävät 43-numeroisilla, naiset 38-numeroisilla ja lapset 33-numeroisilla saappailla. Säännöt löytyvät Suomen saappaanheittoliiton sivuilta http://www.saappaanheitto.com osiosta Heittäjän ABC. Ko. sivuston Heittäjien klubi taas on keskustelupalsta, jossa on niin vapaamuotoisia kirjoituksia, keskustelua, uutisia ja tiedotteitakin liittyen saappaanheittoon.

Pena kysyi vauhdista. Pelkkää suoraa juoskuvauhtia ei käytä kilpailuissa enää kukaan, mutta muistelisin, että isä olisi käyttänyt suoraa vauhtia 80-luvulla. Pyörähdystyyli keksittiin ehkä vähän myöhemmin, muistelen kuulleeni, että sen olisi keksinyt pielavetinen Janne Taskinen. Vauhdinotossa pyörähdetään yksi tai kaksi kierrosta. Jotkut ottavat ennen pyörähdystä muutaman juoksuaskeleen tai sivuttaisia askeleita kylki heittoviivaa kohden – tyylejä on monia. Muistelen myös, että isä heitti saappaan kantapää edellä, kun nykyään heitetään kärki edellä. Isän elinaikana ei varmaankaan oltu vielä keksitty sitä otettakaan, jolla nykyisin useimmat heittävät. Sekin on savolaista keksintöä nimeään myöten: piliote. Laji on siis kehittynyt eteenpäin niistä ajoista, kun isä heitteli.

Veikolla oli tosiaankin useita lajeja, joissa kilpaili veteraanisarjoissa. Saappaanheiton lisäksi ainakin kiekonheito ja korkeushyppy, ja kyllä se taisi pituuttakin hypätä. Jussilla saattaa olla parempi käsitys tuloksista. Minulla ei ole siitäkään minkäänlaista hajua, millaisia Veikon saapastulokset olivat.

Olipa tosi mukavaa kuulla Maijalta, että Tanskassakin heitetään! Kyläkisoista se laji on täällä Suomessakin käsittääkseni saanut alkunsa, joten mistäpä tietää, vaikka muutaman vuoden kuluttua Tanskakin saadaan mukaan kansainväliseen heittoperheeseen. Kansainvälisessä saappaanheittoliitossa on mukana tällä hetkellä 7 maata: Suomi, Ruotsi, Viro, Venäjä, Saksa, Ranska ja Italia. Yksittäisiä heittäjiä on ollut kisoissa muistakin maista, esim. USA:sta ja Sloveniasta. Maija, mainitsemasi tulokset eivät ole aloittelijoille ollenkaan mitättömiä, jos ne on heitetty oikeankokoisilla saappailla. Varsinkin naisten tulos 25 metriä on jo todella hyvä harrastelijan tulos! Nimittäin nainen pääsee rankingiin ja C-luokkaan jo 20 metrin tuloksella, ja B-luokkaan pääsee 27 metrin tuloksella. Miesten puolella mainitsemasi 29 metriä on myös hyvä aloittelijan tulos, 30 metrillä pääsisi rankingin ja C-luokkaan. Näyttäisi siis olevan erittäin kehityskelpoisia heittäjiä siellä teillä, ja tekniikkaan vähän kun kiinnittää huomiota, niin tulee heti useita metrejä lisää. Onnittelut saavuttamistasi voitoista ja jatkahan vaan sitä nimien ketjua jatkossakin!

Kyllä sitä leikkimielisyyttä löytyy vielä täälläkin kisoissa, kilpailuihin otetaan avosylin vastaan kaikenlaiset heittäjät, keltanokasta ammattilaisiin. Kokeneemmat neuvovat avuliaasti niitä, jotka eivät ole koskaan heittäneet. Mutta tottahan toki, kun mennään SM- ja MM-tasolle, saappaanheittokin on huippu-urheilua, jossa kärkeen ei voi päästä harjoittelematta. Mutta huippukisatkin sisältävät kyllä rentoa meininkiä ja mukavaa yhteisöllisyyttä. Saappaanheitossa ei kilpailla veren maku suussa eikä hampaat irvessä.

Tilastotutkija, 23.7.2007

Olihan sillä Veikolla urheilumieltä ja taipumusta kilvoitteluun monissakin lajeissa, kunhan vain oli tarjolla riittävän kovaa vastusta tai edes yleisöä. Kukapas sitä tyhjille katsomoille. Taitaa löytyä kuviakin mm. leppuukivikeikalta 1980-luvun alusta, kun sattui mukavan tasainen kuorikasa siinä olemaan ja eikun pituushyppykisat pystyyn. Eikä sille ihan poikaset pärjänneet eläkeikäisenäkään.

Harrastelijasarjalaiselle kelvollisia ”virallisia” tuloksia olivat 100 m 12.6, 400 m 58.0, pituus 560, korkeus 165. Välineurheilutuloksista ei ole tietoa kun ei tainnut olla oikein niitä virallisia välineitä. Ja pitkän matkan juoksut taisi olla liian pitkäpiimäisia tupakkamiehelle.

Saksityylinen korkeushyppy purukasaan avojaloilleen oli se vahvin laji vielä vanhoilla päivillä. Nuoremmallakin nilkat lujilla kun rysähtää niinkin korkealta. No tokihan se alastulo on kuitenkin helpompi tai ainakin varmempi osa sitä suoritusta, kunhan on sitä ennen saanut ensin oma ahterinsa singottua melkein kahteen metriin. Virallisissa veteraanikisoissa 65-68 vuotiaana oli SM-mitaliainesta. Paras virallinen kilpailutulos 65-vuotiaana oli 134 ja 68-vuotisna syöpäpotilaana vielä 125. Saksityylillä tietenkin.

Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitokselta löytyy tilastoja Suomen parhaista virallisissa kilpailuissa hypätyistä korkeushyppytuloksista kautta aikojen (pomppu-ukkotilastot, http://www.kttl.helsinki.fi/sarna/pomppu/). Em. tilastojen perusteella näyttää Veikko menneen ikäisissään kolmanneksi kaikkien aikojen tilastoissa noina kilpailuvuosinaan 1986-89.

Tuloksista on myös laskettu ”ikäkorjattu tulos” matemaattisella mallilla, joka perustuu tuhansien hyppytulosten aineistoon. Ikäkorjattuna esim. tuo 134 cm 65-vuotiaana vastaa 188.2 cm 35-vuotiaana.

Kuluneen 20 vuoden aikana näyttää keskimäärin suunnilleen yksi veteraani vuodessa pystyneen parempaan. Vielä viime vuonna Veikon sijoitus esim. 67-vuotisten listoilla oli jaettu 19., mutta tänä kesänä näyttää vuonna 1940 syntyneistä peräti 3 hypänneen yli 140 eli Veikon ranking on nyt pudonnut 22:ksi. Mutta helppohan se on floppaamalla tai kierähtämällä pehmoisille patjoille…

Ehkä aitajuoksupyrähdys olisi kuitenkin ollut Veikolle se omin laji. Ja pojalla tarkkuusheitto. Kerran nimittäin oli Veikko lähdössä Helkaman Terässiipi polkupyörällään jonnekin kyläilemään eikä ottanut alle kouluikäistä kuopuspoikaa mukaansa. Suivaantuipa poika siitä, sieppasi maasta kiven ja heitti pyörämiehen perään. Hetken kerkesi poika pelätä ettei osu ja seuraavan hetken, että osuu sittenkin. Ja osuihan se suoraan takaraivoon. Munamankeli jäi niille sijoilleen ja peräkkäin spurttasivat nämä P7- ja M47-sarjalaiset maastojuoksijat kohti aidattua laidunta.

Olipa siinä saunan päässä veräjä, jossa suunnanmäärääjä P7 joutui kömpimään riukuja välistä ja menetti siinä monta ratkaisevaa sekunnin kymmenystä. 40 vuotta vanhempi peesaaja M47 teki kuitenkin vanhemman oikeudella sellaisen sääntötulkinnan, että veräjän yli hyppäämistä ei oltu takaa-ajon sääntökirjassa kielletty. Tämä sääntötulkinta ratkaisi kisan. M47 meni veräjästä yli kuin Tuomisen Jaska (tai olkoon vaikka Edwin Moses nuoremmille ja kansainvälisemmille lukijoille) ja seuraavalla aitavälillä jäi P7-sarjan moniottelija (heitto+juoksu) kiikkiin. Tiedot Veikon kovasta päästä, pitkästä pinnasta ja huumorintajusta ovat siis suuresti liioiteltuja. Hermostua nyt yhdestä tuskin kananmunan kokoisesta kivestä – iso mies 😉 Ei siitä sen enempää – kullatkoon nekin muistot aika tai vaikkapa henki 😉

Noihin aikoihin 60-luvun lopulla ei ollut enää kyläkilpailuita, mutta kaipa hän oli niissä sodan jälkeen jotenkuten menestynyt, kun löytyi joku vuosi sitten kellarista oikein moniottelussa voitettu tummunut pokaali. Oliskohan joillakin aikalaismuistoja tai edes muistivälähdyksiä noista sodanjälkeisistä kyläkilpailuista. Tai muista urheilijanuorukaisten voimanmittelöistä ja muista tempauksista. Onpa tietennii eli olokeepa hyvät.

Tellu, 1.8.2007

Oltiin viikonvaihteessa taas Kolkulla lomailemassa ja käytiin maanantaina saappaanheittoharjoituksissa kylätalolla. Kylläpä talosta tulee komea! Muutama sana ehdittiin vaihtaa talolla töissä olleiden Kekkosen Jorman, Paanasen Jukan ja Hulkkosen Olavin kanssa. Olavi kertoi heittäneensä saapasta aikoinaan Ruotsissa asuessaan 42 metriä! Olisipa mukava kuulla lisää esim. silloisesta saappaanheitosta Ruotsissa, onko Kolkulla ollut saapaskisoja, mistä Olavi itse sait kipinän saappaanheitoon jne. Kirjoita Olavi ihmeessä edes muutama rivi!

Nykyäänkin Ruotsissa saapasta heittävät ovat enimmäkseen ruotsinsuomalaisia, tunnettuja saappaanheittoseuroja ovat mm. SS Kaleva (Upplands-Bro), SS Katajaiset (Västerås) ja Eskilstuna SS (SS=Suomi-Seura). Väittäsin, että maailman toiseksi kovimmat saappaanheittäjät tulevat Ruotsista, vaikka tämän vuoden MM-kisoissa maiden välisessä joukkuekilpailussa Ruotsi ehkä hieman yllättäen jäikin kolmannelle sijalle.

Löysin muuten Sipukan kirjahyllystä Tauno Pelkosen kokoaman kirjan ”Keiteleläisen poliisi-Ollin torveilut – Maalaispoliisina 30 vuotta palvelleen vanhemman konstaapelin Olavi Saastamoisen päiväkirja”. Sitä lueskellessani löysin muutamia isäni saappanheittotuloksiakin. ”Polliis-Olli” oli nimittäin isän sotakavereita, ja he pitivät tiivistä yhteyttä aina isän viimeisiin aikoihin saakka vieraillen toistensa luona ja osallistuen yhteisille retkille milloin minnekin. Päiväkirjoihinsa Polliis-Olli oli kirjannut mm. isäni osallistuneen Keitele-päivillä järjestettyihin saappaanheittokisoihin vuosina 1987, 1988, 1989 ja 1990. Isä oli tuolloin siis 65-68 –vuotias, tulokset vaihtelivat 23 ja 27 metrin välillä, ja sijoitukset yli 60-vuotiaitten sarjassa kullasta pronssiin. En osaa arvata, millaisiin sijoituksiin tuon ajan rankingissa ne olisivat yltäneet, tilastoja ei ole siltä ajalta. Saappaanheittoa on tiettävästi kyllä harrastettu Suomessa jo 1900-luvun alkupuolelta lähtien. SM-kisoja on pidetty vuodesta 1972 alkaen, ja MM-kisoja vuodeta 1992 alkaen.

Lisää viesti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s