Aapo ja Mikko koruostoksilla

Hukkanan Aapo, 5.10.2007

Pannaanpa pakki päälle ja peruutetaan noin 64 vuotta taaksepäin. Eletään vuotta 1943 ja sota riehui maassamme itärajalla. Sodan seurauksena tuki Viitasaarellekin sotavankeja ja ja heistä 8 oli sijoitettu Pyralankylän Ranta-Puralan taloon. Sotavangeilla hakkuutettiin halkoja Puralan ja Kolkun selkosilla. Sen ajan ”nettitietotoimistosta” oli kuultu, että sotavangit tekivät luppoaikoina lentokonekevytmetallista sormuksia ja rintakoruja, joita he sitten myivät kyläläisille hintaan 1/4 kiloa voita per koru. Suurensuonmäen Mikko ja Hukkanan Aapo (asui tuolloin Tikkasella) rupesivat kinuamaan kotoaan voita, tuota sen ajan keltaista kultaa, jotta olisivat päässeet koruostoksille Puralankylälle. Aapo saikin Tikkasen Sylvi-tädiltään neljänneskilon voita ja Mikko taisi saada kerrassaan puoli kiloa voita Vieno-äidiltään. Ja ei kun koruostoksille eräänä maaliskuisena sunnuntaipäivänä.

Matka Puralaan tehtiin hiihtäen tukkitietä, joka lähti Lehtolan ja Sipukan välimailta kohti Kuorikoskea Löytölän pihan läpi Koliman rantaan. Puralan tietä hiihdettiin pari kilometriä ja saavuttiin Ranta-Puralaan. Jännitys oli kova sisäänmentäessä keskelle sellaista porukkaa, josta tiesi, että puhekontakti ei pelaa. Vangeilla oli ruokapöydän kattaminen menossa ja erityisesti jäi mieleen, kun eräs mies kantoi pöytään käsissään ilman tarjotinta 8 täynnä olevaa puolenlitran juomamukia. Ruokaillessaan miehet juttelivat vilkkaasti omalla kielellään, mutta nauroivat ihan selväksi Suomeksi. Aterian jälkeen päästiin sormusten sovitteluun, kaupat syntyivät ja lyötiin kättä päälle.

Paluumatka oli jo tuttua hiihtää. Hiihtäessä tosin piti varoa talvitiellä vähän väliä olevia hevosen kakkaroita, joita keväinen kirkas auringonpaiste rupesi sulattamaan. Hyvin kuitenkin kotiin päästiin, vaikka ilman eväitä reissu tehtiinkin.

Tänä päivänä joutuu kysymään, keitä olivat ne sen aikaiset hakka- ja ajomiehet, kun työikäiset miehet olivat rintamalla.

Venäläisten vankien kotiinpaluun voi kuvitella vähemmän iloiseksi, kun kuultiin myöhemmin Stalinin julistus, että Neuvostoliiton armeijasta ei jäädä vangiksi vaan sellaiset ovat pettureita ja saavat petturin tuomion.

JK. Se Aapon sormuksella juhliminen jäi kovin lyhyeksi. Mökinaholla sattui vierailemaan Aapon serkkutyttö ja hänpä pyysi koettaa sormusta; sormus olikin niin ahdas serkkutytön sormeen, että sitä ei saatu sormesta enää pois ja sormus lähti hänen mukanaan maailmalle. Se siitä.

Mökinahon Lyyli, 5.10.2007

Sota-aikana metsätöitä Kolkulla tekivät myös suomalaiset nuoret siirtolais-/karjalaispojat. Välirauhan kesänä 1940 Kolkun kämpällä oli sijoitettuna noin 30 eri puolilta Karjalaa siirtolaisina tullutta 13-16 vuotiasta poikaa, joita johti työmaalla ja kämpällä metsänhoitaja Hilakivi. Hakkuutyömaat olivat Valtion mailla.

Kolkun Lotta-Svärd-osasto, jonka vetäjänä oli ”koulun rouva” Anna Minkkinen, huolehti tuon kesän ajan kämpällä asuvien siirtolaisten muonituksesta. Muonitukseen, leivontaan, vaatehuoltoon ja siivoukseen osallistuivat tuolloin Kolkun Lotista ainakin Kerttu Kyröläinen (Uutismäen Kerttu), Kerttu Pulkkinen (Lehtolan Kerttu), Kirsti Järveläinen ja allekirjoittanut. Ruokatarvikkeet (leivät, voit, perunat, maito) kuljetettiin tuon ajan metsätietä pitkin joka aamu Sammalismäestä hevosella, jonka kyydissä myös lotat menivät kämpälle. Leivät ym muut leivonnaiset leivottiin Sammalismäen isossa uunissa. Ruoka valmistettiin sitten kämpän keittiössä ja jokivarressa oli pesukota, jonka muuripadassa lämmitettiin joesta otettu vesi pyykinpesuvedeksi.

Männikön Anni, 7.10.2007

Kun Aapo tuossa edellä kyseli, keitä ne olivat ne sota-ajan hakka- ja ajomiehet, niin kerronpa seuraavassa omia muisteloitani noilta ajoilta – ne kun paljastavat, että aina ei ollut kyse hakka- ja ajomiehistä vaan monesti metsätyötkin tehtiin naisvoimilla miesten ollessa sodassa.

Syksyllä ja talvella 1942-43 oli Kolkun valtionmaalla Vehkasuon takana olevalla Honkakankaalla iso savotta, jossa työvelvolliset olivat hakanneet koivuhalkoja metsään; osa haloista oli kesällä hakattuja ja kuivia, osa syksyllä hakattuja ja vielä märkiä. Halot olivat motin kehikoissa ympäri kangasta. Halot ajettiin sitten talvella Vehkasuon yli Pirttimäen takana olevalle Miiluniitylle miilutettavaksi. Ajo tehtiin luonnollisesti hevosilla ja se oli urakkahommaa, josta Valtio maksoi. Savotassa oli paljon hevosia ja vanhoja, sotapalvelusta vapautettuja miehiä. Koska raha ja elanto oli tuona aikana tiukassa, lähti Männiköltä kaksi tyttöä (Sohvi 30v. ja Anni 18v.) Peku-hevosella tienaamaan savottaan.

Työmaan vastaavana työnjohtajana oli Valde Paananen, joka antoi vanhoille miehille parhaimmat palstat, joilla oli kevyimmät ja kuivimmat halot; akat saivat raskaimmat palstat. Myöhemmin talvella Sohvi ja Anni saivat Otramäen Reetulta kesken jääneen palstan, jolta tytöt sitten pääsivät kuittamaan koko työmaan parhaat tilit.

Työ oli raskasta. Sohvi, jolla jo tuolloin oli paha reumatismi, polki edellä umpihankeen uran hevoselle. Anni ohjasti Pekua, koska oli Männiköllä ainoa, joka pärjäsi tulikko-orin kanssa. Metsässä ladottiin sitten kuorma käsin parirekeen, jossa oli tapilliset ronkelit. Runkotie Honkakankaalta Miiluniitylle oli jäädytetty ja sitä pitkin ajo oli joutuisaa. Halot purettiin pinoihin, jotka Valde Paananen mittasi tilitystä varten. Keväällä Miiluniitty oli täynnä halkopinoja.

Keväällä ennen toukojen tekoa halot poltettiin hiiliksi Suomen armeijalle. Vanhat miehet latoivat halot pystyyn miilukuoppaan ja ympärys tilkittiin tiiviiksi tuoreella turvemassalla. Kun halot olivat sopivasti hiiltyneet, ne hakattiin erityisillä hakkuupöydillä kassaralla 5-10 cm:n paloiksi. Tämä nokinen ja pölyinen homma oli yksin naisten työtä. Hakkuupöydältä hiilet koottiin paperisäkkeihin kuljetusta varten. Suomen armeijan kuorma-autot hakivat hiilisäkit sitten armeijan käyttöön.

Sota-aikana maatilojen työt muutoinkin hoituivat paljolti naistyövoimalla. Männikölläkin toukotyöt,heinätyöt ja elonkorjuu olivat yksin naisten varassa, Aate ja Kalle olivat rintamalla. Talvella Sohvi ja Anni kaatoivat polttopuut justeerilla, ajoivat rangat hevosella pihaan ja pienivät ne halkorantteella polttopuiksi. Vanha Eeva-äiti vastasi karjan hoidosta.

Peräkylän perinteentallettaja, 10.10.2007

No nythän osasi Aapo vetää oikeasta narusta, kun sai nuo tytötkin tänne kirjoittamaan pitkiä tarinoita. Hyvä, että tulee tuollaisia ihan aitoja aikalaistarinoita. Meikäläinen kun joutuu turvautumaan toisen tai ties monennenko käden tietoihin, kuulopuheisiin ja niistä jääneisiin muistijälkiin. Mutta enpä nytkään malta olla kirjaamatta tähän muutamia irrallisia muistimurusia mitä juohtui näistä asioista mieleen.

Rasilan Voiton turinoimana muistan, että Puralassa olisi ollut jopa parikymmentä sotavankia parhaimmillaan. Ja Leivon Otto oli pitänyt heille ehkä liiankin kovaa komentoa. Enemmän olivat vangit tykänneet Puralan Eemin lupsakkaammasta hahmosta. Joukossa oli kuulemma koulujakäyneitä ja kielitaitoisiakin vankeja, mutta esimerkiksi pokasaha oli ollut monelle aivan tuntematon kapistus. Ehkäpä siinä oli muutama sahanlati katkottu ja viilattu pilalle ennenkuin oli homma alkanut sujua.

Sopuisasti ilman turhia rähinöitä kai olivat savotat sujuneet. Kerran oli Eemi säikähtänyt, kun oli pistänyt erään vangin hakemaan takkinsa ja vasta myöhemmin muistanut, että sehän on se rouninki (revolveri) siellä takintaskussa. Eipä tuosta mitään kapinaa ollut kuitenkaan kehkeytynyt.

Tuosta kämpästä ja keskenkasvuisista tytöistä ja pojista muistan kuulleeni, että heitäkin oli usein Kolkkujoen uitossa mukana, mutta saivat lopputilin, kun uiton häntä eteni kämpän kohdalle. Aikamiehet hoitivat homman siitä eteenpäin eli jatkoivat alaspäin kohti Kolimaa.

Karjalan evakoista muistan kuulleeni Potkolsinit, joilla oli kolme tyttöä. Olivat kai ensin Sammalismäessä ja sitten Sipukassa. Oriaholla oli myös evakoita. Ja Mökinaholla mm. Hakkaraiset, Finnit ja Puhakat. Matinlassitkin lie olleet evakoita, en nyt muista missä talossa.

Ja lottahommasta, että Mökinahon tilanpitohan oli sota-aikana Alman ja Aunen kontolla. Ja Aunekin vielä alaikäinen orpo, jolla piti olla valvoja, joksi oli määrätty Bäckmanin Maire. Vilho sattui kuitenkin olemaan lomalla rintamalta, kun tuli Aunelle värväyskirje Svärdin Lotalta. Vilho tuohuksissaan oli jo uhannut jäädä käpykaartiin, jos vielä pikkusiskonkin pitää siihen savottaan lähteä. No, selvisipä sitten, että kirje oli oikeasti tarkoitettu Kumpumäen Aune Paanaselle (myöhemmin Masalin eli Anton Aune). Niinpä sitten Vilhokin palasi kiltisti ruotuun ja tilanpito jatkui entiseen malliin tyttöenergialla.

Ja tyttöenergialla nyt muistelemaan jo vähän varttuneemmatkin tyttäret. Ja muutkin kuin Anni ja Lyyli.

Ja päivänsankari A.Kiven kunniaksi ja häntä vapaasti mukaellen tähän vielä komea lopetus:

Tässä olkoon kertomukseni loppu tälläkertaa. Ja niin olen taas kertonut muutamista veljeksistä ja siskoksista Suomen saloissa; ja mitäpä kertoisin enään heidän elämänsä päivästä ja sen vaiheista täällä? Se kulki rauhaisesti puolipäivän korkeudelle ylös ja kallistui rauhaisesti alas illan lepoon monen tuhannen, kultaisen auringon kiertoessa.

Olavi Hulkkonen, 10.11.2007

Serkkupoika Masaliinin Mauri kertoi käyneensä katsomassa niitä venäläisiä vankeja kolkun kämpällä, että minkä näkösiä ne on. Oli todennut että nehän on ihan ”ihmisen näkösiä”. Maurin kertoman mukaan vangit olivat olleet rakentamassa sitä tunnetuksi tullutta kapulasiltaa rimpisoille, jota Kolkun murakintut kulkivat Viitasaarelle. Muistan niitä sillanpökiä nähneeni itsekkin niissä selkosissa ollessani isäni ja Alpon mukana kaivospuun parkkuussa. Ne olivat jo pahoin lahoja eikä ne kestänyt kävellä. Ne oli muistini mukaan rakennettu siten että alle oli kaadettu isoja tukkipuita pari kappaletta (väli noin metri) ja niiden väliin oli ladottu vieri viereen ehkä 10cm vahvoja puita. Siinä oli ehkä metrin välein lyhyempi poikittaispuu, jonka molemmin puolin oli juntattu pystytolppa ettei ne liikkuisi niin paljon. Sota-aikaan ei ollut nauloja, joilla ne olis naulattu kiinni, sillä rautaa tarvittiin niiden venäläisten eliminoimiseen, jotka eivät antautuneet vangeiksi!

Jos joku muistaa asian toisin ja paremmin, mulla on vara antaa periksi!