Jukka, 5.10.2007
Haastelin viime viikolla vanhan (84 v.) äitini kanssa sen jälkeen, kun olimme käyneet tarkastamassa entisen koulun / uuden kylätalon tilat nykymuodossaan. Kun tuli puhe siitä, mitä toimintaa tällaisella kylällä kylätalon ympärille voisi kuvitella, kääntyi keskustelu tuota pikaa entisiin kylän toiminnan ”kulta-aikoihin” 1930- ja 40-luvuille. Seuraavassa poimintoja keskustelusta.
Koulunkäynti tapahtui 30-luvulla kaksijakoisesti: alakoulu, joka oli 2-vuotinen, käytiin kahden kesän aikana kesäkuun alusta elokuun loppuun ja sen jälkeen oli vuorossa 4-vuotinen yläkoulu, jota käytiin talvisin. Järjestely johtui siitä, että tuolloin Kolkun kansakoulu oli yksiopettajainen ja koulussa oli käytössä vain toinen luokkahuone ”pulpettiopetukseen”; toisessa (ns. alaluokassa) luokkahuoneessa voimisteltiin ja tehtiin puu- ja käsitöitä. Yläkoulun jälkeen oli talven aikana käytävä jatkokoulu, joka kesti käytännössä muutaman kuukauden. Yläkoulun ja jatkokoulun välisenä kesänä oppilailla oli koululla kullakin oma puutarhapalstansa, jota piti käydä kesän mittaan itse hoitamassa. Palstalla kasvoi porkkanaa, punajuurta, sipulia, naurista, lanttua, hernettä. Syksyllä puutarhapalstan hoidosta annettiin sitten arvosana. Vuonna 1936 Viitasaarella oli maatalousnäyttely, jonne Kolkun kansakoulun oppilaspalstoiltakin lähti näytteitä puutarhakasvikilpailuun.
Kolkun kansakoulu ei kuitenkaan tuolloin ollut pelkkä koulu (niinkuin nykyiset koulut ovat), vaan koulun ympärille kehittyi vilkasta ja osin jopa itse koulunkäyntiä mittavampaa muuta toimintaa. Tämä johtui ilman muuta ensisijaisesti innostavasta opettajasta Tyyne Minkkisestä (myöh. Jääskeläinen), joka opettajan toimensa ohella veti koululla erilaisia opinto- ja harrastepiirejä. Hyvänä apuna tässä toiminnassa oli alusta alkaen T.E. Jääskeläinen. Tyynen ja TE:n ansiosta Kolkun kylä oli tuolloin 1930- ja 40-luvuilla Viitasaaren aktiivisimpia kyliä harrastusten ja muunkin yhteistoiminnan suhteen. Ehkäpä lienee niin, että perusta Kolkun kylän nykyaktiviteeteillekin on peräisin tuolta Tyynen ja TE:n innostuksesta.
Mitä kaikkea koulun ympärillä sitten tuolloin 30- ja 40-luvuilla tapahtui?
Merkittävin järjestäytynyt toimintamuoto oli ilman muuta opintokerhotoiminta, joka alkoi TE:n aloitteesta jo v. 1925. Tyynen tultua opettajaksi v. 1931 opintokerhotoiminta sai uutta tuulta ja opintokerho alkoi kokoontua säännöllisesti viikottain. Lähes kaikki kylän nuoret ja vanhemmatkin olivat opintokerhotoiminnassa mukana. Kerhossa ”opiskeltiin” vuorotellen eri aiheita valmiiden opintovihkosten kautta. Aiheina oli mm. yhteiskuntatietoutta, kokoustekniikkaa, musiikkia, kuorolaulua, lausuntaa, näyttelemistä, tanhuja, liikuntaa jne. Kerhon toiminnan tuloksena syntyi kylälle oma sekakuoro. Näytelmiä kerhosta valmistui useita. Näytelmiä, laulu- ja kuoroesityksiä esitettiin sitten omissa iltamissa omalla kylällä ja naapureissa. Lyyli muisteli, että Kolkun kylän oma ”Ansa Ikonen”, paras naisnäyttelijä oli Uutismäen Kerttu; paras miesnäyttelijä ”Kolkun Tauno Palo” oli Matalanmäen Alfred. Näytelmiin ja iltamaesityksiin osallistuivat kaikki innolla, Tyyne koulutti ja rohkaisi jokaista mukaan. Parhaat aplodit ja kannustushuudot tulivat monesti juuri ”epäonnistuneille” suorituksille. Iltamia, joulujuhlia, äitienpäiväjuhlia, itsenäisyyspäivänjuhlia jne. oli vuoden mittaan lukuisia.
Joulujuhla oli tavallaan talven kohokohta, johon ohjelmaa harjoiteltiin opintokerhossa syksystä alkaen. Joulujuhlan tervehdyssanat lausui itseoikeutetusti joko Tyyne tai TE; sen jälkeen oli vuorossa kuoron joululaulu ja lausuntaesitys. Juhlan kohokohta oli – ei suinkaan joulupukin tulo, joka sekin kuului ohjelmaan ilman muuta – vaan joulunäytelmä tai joulukuvaelma. Joulukuusi oli koristeltu Suomen lipuilla, omenilla, kynttilöillä ja olkikoristeilla. Opintokerholaiset arpoivat ennen joulujuhlaa keskenään ”joululahjaparin”, jolle kukin hankki leikkimielisen lahjan. Tosin juoneen ja leikkimielisyyteen kuului myös se, että joululahjoja annettiin salaa myös toisten nimissä… Joulujuhlaan tulivat monet hevoskyydillä, mikä toi juhlaan aivan oman hohtonsa hevosten aisakellojen kilkattaessa kyläraitilla ennen ja jälkeen juhlan. Sammalismäen Eino tuli joka kerta joulujuhlaan hevosella ja kyyditsi sitten juhlan jälkeen varsinkin kylän tyttösiä kotiin.
Opintokerhon lisäksi nuoret kokoontuivat koululle 1-2 kertaa viikossa myös muuten: talvisin mäkeä suksilla tai kelkalla laskemaan, kesäisin pesäpalloa tai nelimaalia pelaamaan tai leskistä juoksemaan. Aina ei koulun piha riittänyt leikkimielisiin peleihin, vaan lisätilaa tarvittiin Peipon pelloiltakin. Leikkien myötä kehittyi sitten myöhemmin urheilutoimintaa: talvella hiihtokilpailuja, kesällä yleisurheilua ja pesäpalloa.
Iltamia järjestettiin vuoden mittaan useita. Iltamilla oli yleensä perimmäisenä tarkoituksena kerätä rahaa erilaisiin tarkoituksiin; tien kunnossapitoon, pienviljelijäyhdistykselle jne. Iltamissa oli aina ohjelmaa, monesti näytelmiä, lausuntaa jne. Lopuksi oli tanssia, paitsi sota-aikana, jolloin tanssi oli kielletty. Tansseissa musiikkina oli yleensä viulu ja soittajina Alfred, Rauni tai Jaakko Järveläinen. Koululla tanssi-iltamia ei kuitenkaan järjestetty.
mehtäpena, 7.10.2007
Olipa hyvä että saatiin talteen näin paljon muistitietoa 30 ja 40 luvuilta. Minä en noista vuosista muista, vasta 50 luvulta on jotain jäänyt mieleen.
Jukan kanssa olen samaa mieltä siitä että Tyyne ja T.E.Jääskeläinen ovat niin keskeisellä tavalla vaikuttaneet kylämme elämään että jäljet ovat selvästi näkyvissä vieläkin.
Ajatellaan esimerkiksi opintokerhoa jota he vuosikymmeniä vetivät. Olin kymmenkunta vuotta opintokerhon jäsen.Se ei ollut yksinomaan mukava harrastus, vaan siellä todella varattiin eväitä elämää varten. Yhtenä vuotena opintoaiheena oli Uuno Tuomisen kirja Tie Raittiuteen. Kävimme kirjaa läpi systemaattisesti. Vuorotellen joku kerholaisesta teki alustuksen kulloisestakin kappaleesta. Alustus arvosteltiin ja siitä keskusteltiin. Tehtäväkirjat lähetettiin tarkastettavaksi johonkin instanssiin en muista mihin.( Olisko ollut opintoiminnan keskusliitto) Kerhoilloista pidettiin aina myös pöytäkirjaa ja kerholillan alussa luettiin ja hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja. Jälkeenpäin olen voinut todeta kuinka suurta hyötyä oli tällaisesta käytännön harjoituksesta. Myöhemmin elämänvarrella ei ole ollut kynnystä toimia jos on valittu johonkin yhteiseen tehtävään.
Pienviljelijäyhdistys koulutti myös yhdistystoimintaan. Vanhat Kolkkulaiset järjestivät nuorille tilaisuuksia kehittää valmiuksiaan. Lukiessani vanhoja Pvy;n pöytäkirjoja löysin itsenikin toimimassa PVY.n syyskokouksen puheenjohtajana 17 vuotiaana v. 1956 Itse en muista tuota tilaisuutta laisinkaan. Mutta se pidettiin Mäkiaholla ja pöytäkirjan mukaan siellä oli 87 henkilöä. Lukumäärä ihmetyttää mutta pitänee paikkansa sillä kokouksen sihteerinä toimi Arvi Paananen joka kyllä laskea osasi. On varmaan Mäkiahon vanha tupa ollut täynnä, ehkä osa porukasta istui porstuvassa ja porstuvanperäkamarissakin.
Kiitos vaan vielä Tyynelle, T.E;lle Arville ja muille vanhoille Kolkkulaisille hyvästä opetuksesta.
Kotitarveteatterin kuiskaaja, 20.10.2007
Eipä ole omia ensikäden muistikuvia minullakaan, mutta tallennanpa tähän joitakin tarinoiden kuulokuvista mieleenjääneitä muistikuvia kirjalliseen muotoon.
Näytelmäharrastuksista muistan kuulleeni, että ainakin perinteikäs Teuvo Pakkalan Tukkijoella oli kuulunut ohjelmistoon. Roolituksista muistan Heinäahon Kainon näytelleen Pölhö-Kustaata ja Arvin Tolaria – tai ehkä sittenkin Turkkaa…
Tästäpä juontuu aasinsilta oikeisiin näyttelijöihinkin. Nimittäin Amerikkaan asti jo lapsena ehtinyt näyttelijätär Tuulikki Paananen taisi olla jotakin kautta Välkytin Paanasia. Oli 1930-luvulla Suomessa ja esiintyi monessakin suomifilmissä. Männäviikolla näyttäytyi televisiossa jääkärin morsiamena (1938). Samoja Välkytinmäen Paanasia taisivat olla myös viulisti Kaarlo Paananen ja Purasen Toivon vaimo (ja Hukkanan Aapon äiti) Selma. Ja eiköpä lie ollut Oinaan (Kumpumäki) Ellikin (Tavela, Vesterinen). Näin muistan kuulleeni.
Mökinahon kotitarvenäytelmistäkin tulee mieleen muistikuvia parista hauskasta tilannekomediasta. Ensimmäisessä pääosan esittäjä Anna lie ollut jo Vuorikoski eli elettin varmaankin 1920-luvun loppua. Mutta tokihan nuorelta Anna-rouvalta löytyi leikkimieltä hauskuuttaa ainakin nuorempia sisariaan.
Pukeutuipa siis Anna mieheksi ja oli olevinaan pienviljelijäyhdistyksen puutarhaneuvoja. Ja mikä ettei, raamikkaalle tytölle housut, takki, hattu päähän ja ehkäpä viiksiäkin vähän hiilellä niin matkan päästä kävi hyvinkin arvovaltaisesta herrasta.
Patisti sitten pahnanpohjimmaisia pikkusisariaan Aunea ja Veikkoa sanomaan äitillen Hildalle, että nyt se näkyy se puutarhaneuvoja tuolta jo tulevan. Ja Hildakos heti viittiloimaan Aunea sängyn petaukseen ja muuhun siistimishommaan, kun oli niin tärkeä vieras tulossa kyläilemään.
Makeasti olivat lapsukaiset ja varmaan muutkin nauraneet, kun neuvoja vasta lähemmässä tarkastelussa paljastuikin naamioituneeksi Annaksi. Mutta ei makeaa naurua mahan täydeltä – selkäsaunan sai ainakin pienimmäinen juonessa mukana ollut, en tiedä kerkesikö Veikko livohkaan ja millaiset nuhteet itse päävastuullinen Anna sai. Mitäpä sanoo Veikko?
Varmaan tuosta ja muistakin Annan jekuista ottivat nuoremmat sitten mallia. Ja joutuipa Anna niistä sitten itsekin kärsimään. Kuten seuraavassa, Arvin salaa ohjaamassa hupailussa.
Vuoden 1931 paikkeilla sattui kerran Annan esikoinen Teuvo-vauva olemaan poissa äitinsä silmistä. No Arvi-poikapa (13v.) koiruuksillaan muotoili Teuvon vauvanvaatteisiin tekovauvan. Astuipa sitten Arvi tämä tekovauva sylissään vauhdikkaasti tuvan ovesta sisään ja kompastui näyttävästi kynnykseen niin, että vauva lensi hänen sylistään metrikaupalla ja mätkähti lattiaan. Ja Anna tietysti kauhuissaan, kun näki sivusta tämän karmean onnettomuuden. Ehkä silloin(kaan) kaikkia ei ihan heti naurattanut vaan olipa huumorintajuton naisväki arvatenkin Arvia vähän kurmotellut tuosta hevosenleikistä.
Tummanpuhuvaa draamaa taisi Arvi-poika harrastaa vielä aikamiehenäkin. Tarmoko se kertoi tarinaa, kun oli metsähommissa kaatuva puu raapaissut Arvilta aikamoisen kaistaleen päänahkaa irti. Kotona sitä repaletta oli sitten auottu kuin joulukalenterin luukkua ja komeasti oli kallo sieltä paljaana paistanut.
Ja eiköpä tuo Arvi lie ollut avustajana vielä 1990-luvullakin, kun pojankollit tekivät omia kauhuvideokokeilujaan. Vai mitä pojat?
Että monenlaisia epävirallisiakin näytelmäperinteitä niitä kylältä löytyy…
Lavastajan apulainen, 21.10.2007
Kuuleman mukaan Kolkun näytelmäharrastelu oli hyvinkin voimissaan aina 50 luvulle saakka. Tekivät hyvinkin pitkiä näytelmiä.Sellaisten näytelmä -kappaleiden nimiä on kuultu kun Minna Ganthin Anna-Liisa, murtovaras, Särkelä itte j.n,ed
Viimeinen iso ensiilta lie ollut koululla joskus 53 tai 54 syksyllä. Silloin kylällä oli näytelmäkurssi jonka ohjaajana oli teatteriammattilainen Kyllikki Hämäläinen Helsingistä. Kurssi harjoitti Kyllikki Mäntylän näytelmän ”Opri”. Siinä oli eriosissa mm Kerttu Jääskeläinen , Tyyne Jääskeläinen, Kerttu Pulkkinen ja Kaisa Puranen. Näytelmän huruukkoina olivat T.E. Jääskeläinen, Arvi Paananen ja Kaino Heinäaho.
Yleisö eli esityksessä täysillä mukana. Erikoisesti huru-ukot saivat katsomon purskahtamaan nauruun.Saapaha kuulla vieläko Kylätalolla joskus esitetään joku näytelmä. Ihmeenä en pitäisi.
kolkku.fi 