Lastuja Pyöreäsuontien varrelta

J. McAho, 12.10.2007

Kaksi tyylikkäästi harmaantunutta miestä istuu lämpöisessä kesäillassa heinäkuussa vuonna 2000 Pyöreäsuontien risteyksessä olevan kesämökin rappusilla. Muistelevat menneitä, yhteisiä muistoja vuosikymmenten takaa.

Ensimmäiset muistikuvat tulevat kummallekin mieleen 60 vuoden takaa helmikuulta vuonna 1940.

Vuorikosken perhe, isä Kusti ja äiti Anna sekä heidän kolme poikaansa, Teuvo, Taisto ja Tarmo olivat tulleet käymään kylässä Talasniemessä Saima Kemppaisen ja lasten, Pentin ja Annikin luona.

On sota-aika, talvisota kiivaimmillaan. Tunnelma ei ole mitenkään iloinen, päinvastoin. Kusti vie pojat ulos Talasniemen rappusille katsomaan, kun taivaanranta loimottaa punaisena ja kaukaa kuuluu pommien taukoamaton jyske. Kusti selittää pojille, että Iisalmea pommitetaan. Ikätoverit Tarmo ja Pentti ovat tuolloin 5-vuotiaita.

Seuraavat muistot ovatkin sitten paljon iloisempia. Samaiset pojat, Tarmo ja Pentti olivat kesäisin melkein päivittäin Kolkku-järvellä Talasniemen seutuvilla kalassa. Kesäisin ongittiin mato-ongella ahvenia ja särkiä rannalta. Välillä uida molskittiin Juurikkaniemessä, vanhemmat Vuorikosken veljekset opettivat uimaan. Järvelle meno oli pieniltä pojilta kielletty keskenään; veneellä sai lähteä järvelle vain, jos vanhempia oli mukana. Isommat pojat tekivät omia lauttoja, joilla kokeiltiin seilata rannassa ja pikkupoikienkin hinku järvelle oli kova.

Talasniemen rannassa oli keväällä 1941 Uittoyhdistyksen keluvene, jolla uittoporukka kokosi tukkilauttoja uittoa varten. Veneessä oli suuri kela, jota pojat kävivät salaa pyörittämässä silloin, kun vene oli maissa. Eräänä keväisenä sunnuntaiaamuna 6-vuotiaat Tarmo ja Pentti rantaan tultuaan päättivät kielloista huolimatta kokeilla, miltä tuntuisi lähteä isolla veneellä järvelle – sunnuntainahan venettä ei kukaan tarvitsisi. Kovan pullistuksen jälkeen saatiin vene vesille. Soutaminenkin onnistui pienen harjoittelun jälkeen ja otettiin suunta vastarannalle, jonne vene rantautui aivan hallitusti. Pojat hyppäsivät rantakiville ja alkoi onkiminen ihan uusilta, ehkä hyviltäkin sensseiltä. Päivä kallistui jo iltapäivän puolelle, kun yhtäkkiä nousikin kova tuuli ja ukonilma. Pojilla ei ollut enää rohkeutta -onneksi- lähteä veneeseen ja niinpä he päättivätkin taittaa kotimatkan rantoja pitkin. Patikkamatka järven eteläpään ympäri oli useamman kilometrin mittainen ja maasto epätasaista. Avojaloin pojat taivalsivat matkaa aina iltamyöhään saakka. Kotona ei odottanutkaan ennakkopeloista huolimatta selkäsauna, vaan Anna ja Saima ottivat seikkailijat huojentuneina vastaan; etsintäpartiokin sai iloisen tiedon kadonneiden paluusta.

Seuraavana päivänä tosin uittomiehet olivat ihmetelleet ukkosmyrskyn voimaa, kun keluvenekin oli karannut myrskyn voimasta järvelle …

Kouluun Tarmo ja Pentti lähtivät 1942 syksyllä. Samalla luokalla oli lisäksi kaksi tyttöä, Huikarin Seija ja Leppäsen Elsa. Koko kansakoulun ajan opettajana oli Tyyne Jääskeläinen, joka opetti luonnonlapsina eläneet pojat hyville tavoille. Kovin pahoja kolttosia pojat eivät ainakaan näin jälkikäteen muista kouluaikaan tehneensä. Paitsi kerran, kun Tyyne laittoi Pentin, Tarmon ja Vesteris-Matin hakemaan kuusta joulujuhlaan. Kun pojat kovasta etsinnästä huolimatta eivät löytäneet sopivaa puuta koulun metsästä, kaadettiin Peipon metsästä iso kuusi, jonka latva tuotiin Tyynen hyväksyttäväksi. Ei tullut kiitosta vaan ankarat nuhteet.

Koko kouluajan mieleenpainuvin tapahtuma oli kuitenkin yläluokkalaisten opintomatka Helsinkiin vuonna 1946 tai 1947. Etukäteen kerättiin rahaa retkeä varten myyjäisillä ja arpajaisilla. Tyyne-opettaja oli tarkoin valmistellut ohjelman etukäteen. Alkumatka taittui jalkaisin Kumpumäkeen, josta jatkettiin linja-autolla Äänekoskelle. Sieltä matkattiin junalla Helsinkiin. Oli siinä oppilailla ihmettelemistä heti alkuunsa, useimmille junamatka oli ensimmäinen.

Kolkun kansakoululaisten käyttöön oli varattu kokonainen junan makuuvaunu. Vaunu oli parkkeerattuna Helsingin asemalla koko viikon ja sieltä käsin oppilaat tutustuivat päivisin pääkaupungin nähtävyyksiin. Käytiin Suurkirkossa jumalanpalveluksessa, Kansallismuseossa, Eduskunnassa, Korkeasaaressa jne.

Rippikoulun jälkeen poikien tiet sitten erosivat: Tarmo lähti Jyväskylän Vesankaan rengiksi maatilalle ja Pentti puuseppäkouluun Helsinkiin. Seuraavan kerran lapsuustoverit kohtasivat kesän alussa 1955 Korian Pioneerirykmentissä, jossa molemmat suorittivat asepalveluksensa.

Armeijan jälkeen 1956 Pentti lähti Ruotsiin Örebrohon kaivokseen puusepäksi. Tarmon Ruotsiin lähtö tapahtui räväkästi 1.9.1957 Nuutis-Inkerin häissä: Kekkosen Oiva oli tullut häihin Ruotsista ja kertoi, että naapurimaasta töitä löytyy heti ja palkka on hyvä. Tarmo, Pasasen Voitto ja Käivärän Väinö innostuivat niin, että lähtivät suoraan häistä Oivan kyydissä Ruotsiin.

Haaparannassa pojat vaihtoivat Suomen markkansa kruunuiksi katukaupassa vanhalta eukolta.

Matka jatkui metsätöihin Kiirunan seudulle, jossa asuntona oli autiotalo. Ensimmäisenä aamuna oli heti karmea herätys, kun Ruotsin poliisi kolkutteli majapaikan ovelle. Haaparannan rahanvaihtajaeukko oli tapettu ja poliisilla oli silminnäkijän kuvauksen perusteella tehty piirros etsintäkuulutetusta murhaajasta. Kuva muistutti hämmästyttävän tarkasti Käivärän Väinöä ja poliiseilla oli ilmiselvä halu viedä Väinö kuulusteltavaksi epäiltynä murhaajana. Pitkällisen todistelun jälkeen poliisit kuitenkin uskoivat, että Väinö oli syytön tapahtuneeseen. Poliisien poistuttua Väinö pakkasi vähät kamppeensa ja ilmoitti muille, ettei jää tämmöiseen maahan enää hetkeksikään ja lähti takaisin Suomeen.

Tarmon tie vei metsätöitä tehden pikkuhiljaa kohti Etelä-Ruotsia. Tarmo asettui lopulta v. 1962 Boråsiin, jossa hän työskenteli samassa kangastehtaassa 35 vuotta, kunnes jäi eläkkeelle v. 1998. Tehdastyön ohella Tarmo harrasti tanssimusiikin soittamista aktiivisesti eri orkestereissa. Tarmo ja vaimonsa Saimi asuvat edelleen Boråsissa, jossa myöskin heidän lapsensa ja lapsenlapsensa asuvat.

Pentti muutti Ruotsista v. 1961 takaisin Suomeen. Viimeiset 20 vuotta hän oli työnjohtajana Urjapuulla ja eläkkeelle jäätyään Pentti asustaa talvet Kylmäkoskella ja kesät Kolkulla omassa kesämökissään.

Kun Tarmon ja Pentin tiet erkanivat armeijan jälkeen vuonna 1956, he eivät tavanneet toisiaan ennen kuin vuonna 2000. Tarmo kysyi Mökinaholla kesälomalla ollessaan, että kuka se asuu tuossa vanhan osuuskaupan tontilla olevassa kesämökissä? Kun selvisi, että asukas on Kemppaisen Pentti, suuntasi Tarmo heti tapaamaan vanhaa lapsuustoveriaan. 44 vaiherikkaan vuoden jälkeen muisteltavaa riitti, molemmilla iloinen pilke silmäkulmassa.

M-L Ehtola, 14.10.2007

Niin ne vaan pojat harmaantuu mutta harrastukset säilyy. Eikö tuo Kemppaisen Pentti kova onkimies liene vieläkin.Samoin on Vainikaisen Heino joka tällä hetkellä kalastelee Tukholman lähellä Mälaren järvellä. On samaa ikäpolvea Tarmon ja Pentin kanssa.Ruotsissa asunut hänkin pitkään.

Melkein kaikki nuoret sieltä Pyöreänsuontien varreltakin muuttivat Ruotsiin. Joskus heitä tapaa, toivottavasti taas ensi suvena Kolkkujuhlilla.

Tämmöiset minielämäkerrat olisivat kivoja luettavia tällä palstalla. Väinö Kekkonen asui Kekkolassa Pyöreänsuontien päässä. Melko suuri oli pesue Väinöllä ja Aunella. Suurin osa heistäkin taisi muuttaa Ruotsiin isoveli Oivan innostamana. Väinö oli mielikuvituksella ja kertojanlahjoilla varustettu mies. Huhujen mukaan hän kirjoitti ainakin yhden jos ei useampiakin romaaneja. Kyllä kai noita Väinön geenejä nyt lie siirtynyt jälkipolvelle senverran että siltäkin taholta tänne nettipalstoille joku lastu lentelee. Jäädään odottamaan.

Lisää viesti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s