Kulkuriveli ampui Albatrossin

Kulkuriveljesi Jan, 24.10.2007

Jääköön nyt Albatrossi kuitenkin liitelemään, mutta vain merille. Soveltuakseen sisämaan saloseuduille täytyy Junnu Vainion sanoitusta sovittaa hieman uudelleen. Jääjän ja lähtijän roolit sekoittamalla kääntyy tarinan näkökulmakin kulkuriveli Janin viitoittamalle tielle:

Nään tutun kylämaiseman mä yhä mielessäin,
kun sieltä silloin matkaan läksin lapsuuskylästäin.
Loppui peltohommat mulla, piti sun myös mukaan tulla,
mut vanhempien käskystä sä kotitaloon jäit.

Mun lähtöäni seurasit luo maitolaiturin –
me viisitoista vuotiaita oltiin kumpikin –
minä pidin oman pääni, säädin itse elämääni,
koin tylsänä sen kaiken mistä tänään uneksin.

Paperossi, joka itseksensä sammuu,
se minun sieluni on – nokimusta lies.
Unikuvissa vain lehmä joskus ammuu,
näkyy naapurini, vanhan kansan mies (kansanmies).
Näkyy naapurini, vanhan kansan mies.

Mä opintojen tuoksinassa valvoin pitkät yöt
ja tutkintoja suoritin ja hioin lopputyöt.
Mutta viihtynyt en noissa, opistoissa, virastoissa,
ei kutsumuksen mukaan satu jokaiselle työt.

Ja töiden jälkeen yhä useammin iltaisin
mä kapakassa istuin, lasin pohjaan tuijotin.
Miksi läksin massan mukaan, mua ymmärrä ei kukaan
mä elämältä olin odottanut muutakin.

Halpa bossi, joka päättömänä pyörii,
se minun sieluni on juuri, kukaties.
Maalaismaisemassa tiluksillaan hyörii,
lapsuustoverini, vanhan kansan mies (kansanmies).
Lapsuustoverini, vanhan kansan mies.

Sain kuulla, että kylätalo remontoitu on,
mä itse tunsin kaipaavani saman kohtalon.
Eipä ollut virkaa enää, tumma puna peitti nenää,
ja yksiössä yksin istuin nousuun auringon.

Kun ikkunasta kuulin mustarastaan laulavan,
niin tiesin, että jotakin nyt vihdoin oivallan:
maalle kuuluu sielu miehen – työt voi jäädä puolitiehen,
mut joskus pitää panostaa myös omaan unelmaan.

Maalaissielu, joka kaupungissa nääntyy,
se monen kohtalo on juuri, raskas ies.
Vapaaherraksi voin vanhemmiten kääntyy,
jätän työni – palaan maalle – kukaties (kukaties).
Jätän työni – palaan maalle – kukaties.

Eipä jätetä Helena Eevan luomaa kulkuriveli Janiakaan pyörimään maailman turuille, vaan ottakoon kotikylä hellään huomaansa myös tämän tuhlaajapojan seuraavin säkein:

Moni veljemme Jan palaa juurilleen taas,
vaikka vuodet on uurteita luoneet.
Niin kuin olleet jo ois, liiat kiireensä pois,
siellä maanteiden mutkissa kuolleet.
Kotiseutu se sittenkin turvaisin on,
ehkä rahvas, mutta ei rakkaudeton.
Moni ymmärtää sen, olla onnellinen –
vaikka aina ei veljemme Jan.

mehtäpena, 24.10.2007

Kiitos kulkuriveljeni tosi hienosta runo-oivalluksesta. Taisin samaistua kun melkein tippa tuli silmään. Tämä oli sekä hauska, että sisälsi vahvasti omakohtaista kokemusta. Toivoisinpa kuulevani veljeltä lisää juttuja.Ablodit tästä.

Itsekin kiireisen menon jättäneenä oloneuvoksena suosittelen laulun esittämää ajatusta monelle. Tämä on tosi piristävä elämänmuutos muuttaa Kolkulle. Vaikka itse viihdyin kaupungissa ja liikeelämän villissä pyörityksissä kohtalaisen hyvin, on tämä sentään tosi nastaa.

Kyllä täältä tontti löytyy uskallan luvata Janille ja kaikille muillekin kulkuriveljille ja siskoille.

Saara, 24.10.2007

Tästä kannustusjoukolle hyvä hengennostatus laulu!

Lisää viesti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s