Viljo Jääskeläinen 18.6.1914-7.12.2007

Pentti Pulkkinen, 7.12.2007

Itsenäisyyspäivän jälkeisenä aamuna meidät saavutti yllättävä suruviesti. ”Peipon Viljo”, joka oli pirteänä ja iloisena mukana itsenäisyyspäivän juhlassamme oli aamuyöstä siirtynyt ajan rajan toiselle puolelle. Viljo ehti kuitenkin saavuttaa 93 vuoden kunnioitettavan iän.

Peipon Viljo Kolkun puurojuhlassa 6.12.2007

Viljo Jääskeläinen oli viimeinen Kolkun Pvy:n perustajajäsenistä. Hän vaikutti vuosikymmenien ajan yhdistyksessä, toimien enemmän kuin sukupolven ajan yhdistyksemme sihteerinä ja rahastonhoitajana. Nämä ja muutkin kyläkunnan yhteiset tehtävät Viljo hoiti aina varmasti ja luotettavasti. Olen kuullut kerrottavan että vielä 1970-1980 lukujen vaihteessa kun kylätalon huvitoiminta vilkkaimillaan hän oli hommn varsinainen pönkkäpuu.

Elämäntyönsä Viljo teki maanviljelijänä Peipon tilalla. Tila oli ns. kruununtorppa vuoteen 1934 saakka jolloin se itsenäistyi. Viljo omisti yhdessä veljensä Paulin kanssa tilan. Veljekset kehittivät yhteistuumin siitä kylän eturivin talon.

Nuorena poikasena Viljo sairastui vakavasti. Tuberkuloosi joka tuohon aikaan vei maassamme paljon nuoriakin ihmisiä hautaan saavutti viljonkin. Sitkeänä miehenä hän selvisi vaikka jäljet se jätti.

Tämän sairastumisensa takia Viljo säästyi joutumasta sotiin. Kyläkunnalle jonka töistä ja toimeentulosta vastasivat naiset, lapset, ja vanhukset oli merkittävä etu että Viljo oli kotirintamalla. Häntä tarvittiin milloin missäkin talossa ja tehtävässä. Hän hoiti teurastukset, korjasi rikkoutuneet reet kärryt tai maatalousmoottorit. Ehkä hän oli saanut synnyinlahjakseen kätevyyden. Mutta se kehittyi pitkälle noissa oloissa joissa ei ollut ketään muuta jota pyytää apuun.

Myöhemmin sotien jälkeen hän toimi Kolkun koulun poikien puutyön opettajana. Viljo oli kärsivällinen ja pärjäsi poikien kanssa. Minäkin olin hänen oppilaansa. Pitkälti Viljon ansiota oli että sain valmiiksi mm. pesukommuutin joka on vieläkin mökkikäytössä lapsillani.

Peipossa oli talonpidossa selkeä työnjako. Lailan ja Paulin vastuulla oli lypsykarjatalous. Viljon vastuulla taas hevoset ja metsätyöt. Hän kävi myös talvisin Kymiyhtiöllä ruukinajossa. Viljo oli armoitettu hevosmies ja hän myös osasi kasvattaa ja kouluttaa hevosia. Peipon tilan maanviljelyshommat veljekset hoitivat yhdessä, mutta lienee ollut niin että Viljo pitkälti hoiti viljelysuunnitelmat ja teki laskelmat. Hän seurasi jatkuvasti maatalouden kehitystä alan lehdistä ja kirjallisuudesta.

Ihmisenä me kaikki tunsimme Viljon myönteisenä, avuliaana ja toiset huomioonottavana henkilönä. Hän oli mieluinen vieras joka talossa. Vaikka Viljo oli vanhapoika, perhe-elämä ei jäänyt hänelle vieraaksi. Peipossa asui nelihenkinen perhe johon kuuluivat Laila, Pauli sekä heidän poikansa Jari sekä Viljo setä.Samassa pöydässä syötiin. Varmaan samoja olivat ilot tai huolenaiheetkin. Jari sanoikin kauniisti: ”Joillakin ei ole ollut isää ollenkaan. Minulla on ollut onni omistaa kaksi isää. Jos jostakin asiasta oli vaikea mennä puhumaan isälle, aina oli Viljo jolta voi mielipidettä ja elämänohjetta kysyä.”

Monilla meistä on muistikuvia Viljosta. Niitä voi tallettaa tämän muistokirjoituksen jatkoksi. Itse muistan Viljon erikoisesti kovana löylymiehenä, Syksyisin kylälla oli tapana tehdä puintityöt vuorottain eri taloissa. Se oli eräänlaista talkootyötä sekin, vastavuoroisuusperiaatteella. Puintikausi voi kestää viikkoja. Joka ilta saunottiin. Saunassa muodostui helposti jonkinlainen löylykisa. Me poikaset halusimme myös näyttää että kyllä se nahka kestää siinä missä aikamiehilläkin. Sinniteltiin lauteilla niin pitkään kun suinkin voi. Yksi oli joka sinne aina viimeksi jäi. Silloin kun me muut jo kyyristelimme lattianrajassa Viljo iski vielä kiivaasti vastalla.

Viljo vietti viimeiset vuotensa ”kirkolla” jonne hän sopeutui hyvin. Viimeiset ajat kuluivat hoitokoti Ruustinnassa. Tuntui erikoiselta että hän viimeisenä elinpäivänään sai tilaisuuden vierailla juhlassamme kylätalolla ja Peipossa. Se oli hieno päivä sitkeälle uurastajalle jonka henkilökohtaisesti tätä edellisen kerran tapasin vain muutamia vuosia sitten istuttamassa kuusentaimia Peipon metsässä ihan kylätalomme vieressä.

Syvä kunnioitus herää poismennyttä kohtaan. Ikäluokka joka näki itsenäisyytemme alun ja tämän valtavan muutoksen joka on tapahtunut on poissa. Koko kylän puolesta haluan esittää osanoton ilmaisun Jarille ja Lailalle sekä muille sukulaisille. Viljo oli myös pisimpään keskuudessamme elänyt Otto ja Miina Jääskeläisen sisarusparven jäsen.

Jari, 15.12.2007

Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Viljo siunataan Viitasaaren kirkossa lauantaina 5.1.2008 klo 11.00, jonka jälkeen saatamme hänet haudan lepoon Hiekan hautausmaalle. Sieltä siirrymme muistotilaisuuteen Seurakuntatalolle.

Jari ja Laila Jääskeläinen, 7.1.2007

Lämmin kiitos kaikille Teille, jotka eri tavoin kunnioititte Viljon muistoa ja otitte osaa suruumme.

Lisää viesti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s