Wanhat ajoneuvot?

Peltoniemen Tuomo, 25.3.2008

Missä luuraa Kolkun Wanhat autot, moottoripyörät, mopot ja traktorit? Toivottavasti kaikkia ei ole vielä paalattu? Olisiko ideaa järjestää ensikesän kyläjuhlaan vanhojen, vielä hengissäolevien ajoneuvojen kokoontuminen? Kenellä ja oli ensimmäinen auto kolkulla, mitä merkkiä? Entäpä moottoripyörä? Vielä ehtii kaivella esille, ja kunnostaa, jos on tarvetta.Vanhoja kuviakin on varmaan albumien kätköissä? Itse olen ”hurahtanut” vanhoihin moottoripyöriin ja mopoihin, voisin jollakin rakkineella saapua paikalle.

Mehtäpenan veli, 29.3.2008

Pelkään pahoin että kovin montaa ajopelivanhusta ei kolkun ladoista ja liitereistä löydy. Sammalismäen Einon Java saattaisi olla vielä hahmossaan. En tiedä onko Peipon Viljon Anglia mennyt joskus vaihdossa. Mäkiahon Vilho voitti aikanaan arpajaisista jonkun auton, en muista merkkiä (oliko ”Mosse”), mutta tuskin sekään on tallessa. Itseäni harmittaa kun en aikoinaan 70-luvun alussa jemmannut isävainaan kuplavolkkaria kun se tuli vaihtoautona Drakelle, ja ostin sen sieltä pariksi vuodeksi itselleni. En tiedä olisiko Hannulla tietoa missä Hiekkapuron Riston Solifer-mopo luuraa nykyään. Meidän Jupiterista ei ole ainakaan mitään hajua.

Se tuppaa olemaan niin, että vähintään 30 vuotta menee ennekuin romusta tulee antiikkia, ja se on usein ”kohtalokasta” aikaa wanhoille tavaroille.

Hiekka-ahon Anssi, 1.4.2008

Teki mieleni kirjoittaa tästä aiheesta, vaikkakin sukupolvien yli tapahtuvissa muisteloissa on aukkoja. Isältäni ja mummoltani löytyisi tietoihin täydennystä. Luullakseni kuitenkin meidän mäellä taisi olla kylän ensimmäinen auto. Kekkosen Väinöllä nimittäin. Jostain luulen kuulleeni auton olleen Arisalon vanhan taksin. Harmittavan moni vanha työkone, auto, moottoripyörä ja muu vempain pörisee enää muisteloissa ja valokuva-albumeiden sivuilla. Ei liene huono ajatus sekään, että saataisiin koottua näyttely kylän vanhoista maamoottoreista, puimakoneista ja kulkuvälineistä. Meidän vanhassa varastossamme lojuu hyväkuntoinen vanha puimakone josta keräilijätkin ovat olleet kiinnostuneita. Mutta taloon se on jäänyt, onneksi, isämme ansiosta.

Erkki Paananen, 25.3.2008

Joskus vuonna 1951 Väinö Kekkonen osti kantti kertaa- auton, jonka nimi oli Essex Super Six. Sen kuljettajana toimi Väinön vanhin poika Oiva. Hänellä oli oikein kuljettajan ”koppalakki”.

Tiet olivat silloin tosi huonot. Kelirikkoaikoina savi pursui tiepohjasta ainakin Kumpumäen ja Taimoniemen välisellä matkalla. Ajonopeus vaihteli näitten hetteisten silmäkkeitten takia välillä 20-30 km/h. Kelirikon jälkeen oli sitten pouta-aikojen riesana tiestä noussut ikimuistoinen pöly, joka tuli auton sisään samum-myrskyn tavoin täyttäen tosi tehokkaasti sekä suut että sieraimet niin, että aina oli pakko huuhtoa ja tomuttaa itsensä automatkan jälkeen.

Tuosta Eeron mainitsemasta arpajaisvoittoautosta on minullakin kerrottavaa. Lyhyesti esitettynä tarina on muistini mukaan seuraava:

Mäkiahon veljekset Vilho ja Arvi olivat saaneet myytäväkseen nipun arpoja, joitten päävoittona oli henkilöauto. Kun arpoja oli myymättä enää muutama, päättivät veljekset ostaa loput itse. Kuinka ollakaan – viimeinen arpa sisälsi päävoiton, joka oli pieni Renault. Arvi kävi sen noutamassa Jyväskylästä saatuaan ajokortittomana tätä varten erikoisluvan. Luovutustilaisuudesta oli valokuva joko Keskisuomalaisessa tai Viitasaaren seudussa; en muista varmaksi kummassa. Ehkäpä tämäkin löytyisi jommankumman lehden arkistoista.

Arvin tuotua Rellun Kolkulle kävi Vilho autokoulun ja toimi sitten kuljettajana. Tätä enempää en Rellun historiaa muista, sillä jo vuodesta 1954 alkaen pystyin opiskelun, kesätöiden yms. syiden takia vain vähän oleskelemaan kotonani Kolkulla. Ehkäpä ikätoverini Tapio, Sanni ym. jatkavat.

Wanhaa Rellua ja Väinön Essex Super Six:ä muistellen Erkki Paananen, 67v

Hiekka-Ahon Anssi, 2.4.2008

Taisipa olla vielä niinkin, isäni muisteloiden mukaan, että Isopappani Tauno ja Väinö olivat yhdessä ostaneet auton. Väinön osalle koitui sitten ajokortin hankinta.

Kolkun nykynuorisollekin ajokortti ja auto tuovat paljon mahdollisuuksia. Enää ei tarvitse murakinttuna rämpiä ihmisten ilmoille vaan kaasujalasta ja kelistä riippuen matka keskustaan taittuu alle puolessa tunnissa. Vaikka kyllähän sitä omalla kylälläkin viihtyy aina silloin kun täältä Joensuusta saakka kotikylälle matkustaa.

J. McAho, 23.7.2008

Nyt, kun kylätalon talkoot ja juhlat ovat onnellisesti takanapäin, on aikaa hieman taas tehdä kirjallisia töitä. Seuraavassa vähän vastausta Eeron ja Erkin Renault-avauksiin. Renault oli tosiaan arpajaispalkinto, jonka voittivat Arvi, Vilho ja Suurensuonmäen Mikko yhteisesti päättämällä ostaa porukalla loput myymättä olleista arvoista. Sitä, minkä firman arpoja arvat olivat, ei taru kerro. Saattaapi olla, että arpajaiset oli järjestänyt Maalaisliitto ja palkintona luvattu Renault-henkilöauto ei enää ollut suinkaan uusi, vaan aika reippaasti puolueen kenttätyössä ajettu pari vuotta vanha auto. No, joka tapauksessa auto Kolkulle tuli. Kun Mikko sitten muutti Pohjanmaan suunnalle, Arvi ja Vilho lunastivat Mikolta osuuden pois.

Pikkurellulla ajaa resuttiin sitten Kolkun vielä nykyistäkin huonommilla teillä muutama vuosi. Auto oli kevyt, se kulki talvellakin jopa kovilla hangilla. Teitä ei talvella kovin kummoisesti aurattu, tieura oli aina parhaimmillaankin niin kapea, että siinä ei ohittamaan päässyt. Rellu oli siitä hyvä ajopeli, että sen saattoi kaksi miestä nostaa kohtaamistilanteessa lumipenkalle ja vastaantuleva auto pääsi ajamaan aukaistua ajouraa ohi.

Kolkun silloinen nuoriso kävi Rellulla mm. Aavasaksalla yhden reissun. Rellun kyydissä kuuluu ao. Lapinreissulla olleen 6 henkilöä, joten kovilla ovat pienen auton hengettömät jouset olleet tuon ajan ”nelostiellä”. Vilho, joka ajoi autoa varten ajokortin, joutui hakemaan ajolinjoja joskus ojanpohjaltakin, vaikka rallista ei ollutkaan kyse.

Suurensuonmäen Mikon häissä juhannuksena 1953 Karijoella Rellun kyydillä olivat Hiekkapuron Aatami ja Sylvi sekä Mökinahon Arvi ja Lyyli Vilhon toimiessa kuskina. Matkaan lähdettiin aamuyöstä ja perillä Karijoen kirkossa oltiin ennen puoltapäivää. Häiden jälkeen paluu tapahtui heti seuraavana yönä yhtä soittoa ajaen.

Vaikka ajokortti olikin Vilholla, ajoi Arvi surutta autolla pitkiäkin matkoja ilman korttia. Mm. kun Marja-Leena ja Tuija syntyivät Viitasaaren sairaalassa, ajoi Arvi kaikki matkat kirkolle Rellulla. Koskaan ei kukaan kuulemma Arvilta korttia kysynyt.

Viimeisimpiä reissuja Rellulla oli sonninhakumatka Pohjanmaalle. Sonni oli sonniosuuskunnan viimeisin sonni ”Tulokas”, mutta Rellulla haettaessa se oli vasta vasikka, joten sen kuljettaminen onnistui henkilöautolla. Tuonkin matkan kuskina oli Arvi.

Rellu rispaantui huonoon kuntoon muutamassa vuodessa. Syitä oli varmasti monia: auto oli heiveröinen ja jo valmiiksi käytetty, ajettiin jatkuvasti ”ylikuormilla”, autolla harjoiteltiin ajoa joskus ojanpohjien kautta, tiet olivat huonoja ja auton huolto oli ehken vähän puutteelista. Joka tapauksessa Arvi ja Vilho päättivät myydä auton ”pitovaikeuksien” takia ja kauppa syntyi. Sikäli kauppa oli tosin huono, että rahoja Arvi ja Vilho eivät koskaan saaneet ulosottotoimista huolimatta. Mutta tulihan arpajaisvoitto-Rellun kautta aimo annos kokemusta ja uusia elämyksiä, joihin ei muutoin olisi ollut varaa.

Lisää viesti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s