Pontikkatehtaalla

mehtäpena, 5.4.2008

Erkki kertoi että poikien majantekelettä oli luultu pontikkatehtaaksi. Tämä aktivoi omaa muistiani seuraavan tarinan verran.

Tällä oli varmaankin 1952-54 vuosien paikkeilla suuri metsien kartoitus operaatio. Lehtolassakin majoittui noita kartantekijöitä koko kesän. Erään kerran he tulivat paljastaneeksi että olivat törmänneet tuolla Kolkkujärven eteläpäässä jossain Vehkasuon takana pontikkatehtaaseen. En muista pyysinkö, mutta jokatapauksessa sain heiltä kartan johon kyseinen teollisuuslaitos oli merkitty.

Niinpä Tikkasen Kalevin, saattoi olla joku kolmaskin, kanssa lähdimme suunnistusretkelle tuohon maastoon.Olimme jonkunverran opetelleet kartan ja kompassin käyttöä joten aika hyvin osasimme perille. Siellä se oli tehdas puronmutkassa karttaan merkityllä paikalla. Ja tynnöristä kuului sipinää. Varovasti jälkiä jättämättä poistuimme paikalta. Etenimme maastossa hitaasti ettei ääntä syntyisi eikä jälkiä jäisi.

Kotoa soitimme sitten Kontaapeli Latvalalle. Hän kyseli tarkkaan missä vaiheessa käyminen oli ja kun emme oikein osanneet sitä selvittää piti tehdä toinen tarkastusreissu. Tämän jälkeen Martti Latvala pystyi määrittelemään todennäköisen keittoajankohdan.

Hänen piti tulla tuona yönä paikalle mutta olikin joutunut toiselle komennukselle ja tänne tuli joku toinen poliisimies. Hän ei ollut ilmiselvästi kovin motivoitunut rämpimään pimeässä vaikeassa maastossa vaan koko ajan kiroili että kaikkeen sitä pitää lähteä.

Menomatka ei siis sujunut intiaanien tavoin vaan keittäjät ilmeisesti kuulivat ääniä eivätkä tulleet ja olleet ainakaan paikalla. Vähän ehdottelimme että jospa jäätäisiin kyttäilemään mutta tämä ei virkavallalle sopinut vaan hän otti paikalla olleen kirveennysän jolla hakkasi peltitynnörin ja muunkin kaluston vähintäänkin lunastuskuntoon.

Meille pojille tämä oli suuri pettymys, sillä jos tekijät olisi saatu kiini olisi luvassa ollut 50 mk palkkio.

Asia jäi tähän ja unohtui. Mutta vuosikymmenien jälkeen eräs kertoi että jossakin ”kängissä” oli kovasti suunniteltu vastatoimia Kalevia ja Penttiä vastaan. Oli kuulemma tarvetta antaa vähän opetusta mihin kannattaa puuttua ja mihin ei. Oli kai vallalla käsitys että nämä miehenalut päätyökseen rämpivät metsiä etsien pontikkatehtaita.

Kolkulla pidettiin raittiutta ja lainkuuliaisuutta arvossa. Iselläkin on raittiusaate säilynyt vanhuuteen saakka. Nykyään ei taida pontikkatehtaita ainakaan metsistä löytyä. Voi olla että kukaan muu tarinapalstan lukijoista ei ole pontikkatehtaalla käynyt. Jännää oli jokatapauksessa.

Erkki Paananen, 9.4.2008

Olin mukana kolmantena ilmeisesti toisella pontikkatehdasreissulla. Sattui nimittäin niin, että kuljimme metrin tarkuudella samaa rettiä kuin edellisellä kerralla, sillä Pentti löysi suolta sinne edellisellä reissulla pudottamansa rukkasen, vai olikohan se sormikas. Ehkäpä Pentti muistat sen nyt tämän vinkin jälkeen.

Pontikka-ahon ajatelija, 30.4.2008

Ei ole tämä globalisoitunut maailmantalous silkkihansikkain käsitellyt rehellisiä pontikankeittäjiäkään. Ja koppuraisen karkealla kumirukkasella on silitelty myös niitä, jotka pitivät Huovis-Veikon viinankätkijää pomminvarmana sijoitusguruna.

Vai onko niin, että pyyteettömät veijarimme saavat maailmantalouttakin enemmän syyttää Vanhas-Matin karvaista kouraa, joka on viime vuosina julmalla tavalla leikannut sekä pontikankeittäjän, että viinankätkijän liiketoimien kannattavuutta.

Viimevuosien veroratkaisujen myötä ovat saaneet korvatillikkaa molemmat perinteisen maaseutumiljöön selkärangat. Yhtälailla on viety pohjaa omaan jalostustoimintaan investoineelta keittoyrittäjältä kuin pääomilleen vakaata tuottoa hakevalta viinankätkijältä.

Niin on julmaksi maailma mennyt. Mutta onneksi oman kotikylämme yrittäjät ja pääomasijoittajat haistoivat nämä tuulet jo vuosikymmeniä sitten. Ja siksipä em. liiketoimintamallit ovat esiintyneet Kolkulla hyvin pienimuotoisina ja hiipuivat viimeistään 60-luvulla lähes olemattomiin.

Toista oli naapurikylissä. Kotiselkosilla lomilla käydessäni syksyllä 1980 muistan lukeneeni naapurikunnan Kotiseudun Sanomista kuinka siihen mennessä syksyä uutisoitiin Pihtiputaalta hävitetyn sinä vuonna neljä pontikkatehdasta nelostien itäpuolelta.

Jos sitten oletamme:
a) tahdin jatkuneen samana vuoden loppuun asti ja
b) nelostien länsipuolen yhtä yrittäjähenkiseksi ja
c) kiinnijäämisriskin niinkin korkeaksi kuin 50%
niin Koiviston Vilhon laskuopin mukaan Pihtiputaalla pöhisi pari tusinaa pontikkatehdasta vuonna 1980.

Niin yrittivät antaa kuoliniskun pihtiputaalaiselle pienyrittäjyydelle, mutta eivät siinä silloin vielä onnistuneet. Tämän päivän tilannetta en tiedä, mutta huonot taitaa olla suhdanteet – kaikin puolin.