Juhannusmuistoja

mehtäpena, 16.6.2008

Juhannus tässä taas lähenee ja pian on tämän kesän Jussinpäivä jäänyt jo muistojen joukkoon. Suomen suvessa on juhannusta juhlistettu monin perinteisin tavoin. Arvelen rttä Juhannuksen vietto ei ole aivan yhtä vakiintuneen muotoinen ollut kuin Joulu joten olisi kiva kerätä vähän muistitietoa miten nimenomaan Kolkulla on eri aikoina juhannusta juhlittu.

Itselläni on aika vähän tallentunut muistikuvia. Juhannuskoivut 2 kpl meillä oli ”vistin” oviaukon molemmin puolin. Sitten tuotiin tuvan lattialle haavan lehtiä tai oksia. Ne kahisivat mukavasti jaloissa ja niiden päällä oli mukava peuhata. Tämä tapa jäi kuitenkin pois varmaan jo 40 luvun lopussa.

Lippu nostettiin salkoon Juhlallisesti. Se oli konstikas homma sillä lipputanko kaadettiin ensin kumoon jotta lippu daatiin nupissa olevviin koukkuihin kiini. Heinähangot olivat hyvänä apuna kun lipputankoa laskettiin ja nostettiin.

Kokko meillä oli kujansuussa kuten sanottiin ja sinne kokoontuivat ainakin Suurensunmäen, ja Sopukan tenavat lie ollut muitakin. Jotakin siellä leikittiin olisiko ollut ”viimeinen pari uunista ulos” tai jotain muuta juoksuleikkiä.

Ainakin kerran olimme Juhannusyönä ongella Peltosaaren päässä. Sieltä isä nosti isoja ahvenia. Taisin tuolloin olla niin pieni että onkea ei turvallisuussyistä käteeni annettu.

Melkeinpä tähän minulle supistuu nämä vanhimmat lapsuusmuistot. Nuorena miehenä tietysti oli sitten tärkeä päästä muiden nuorten joukkoon, Pahkamälle tai taimoniemelle lavatansseihin.Polkupyörällä matka sujui nopeasti ja rattoisasti.

Kertokaapa te joilla on enemmän muistoja kuinka Juhannusta oikein on Kolkulla vietetty.

Sipukkalainen, 17.5.2008

En tiedä miten muut Kolkkulaiset ovat Juhannusta ennen viettäneet.

Minulle lapsuus ajan Juhannuksista tulee mieleen ne Juhannukset kun me Sipukkalaiset,Mökinaholaiset ja Tiitiläiset kokoonnuimme Juhannusaatoksi yhteen. Oltiin vuoroin Tiitilässä, Mökinaholla tai meillä Sipukassa. Ne ovat jääneet mieleen mukavina muistoina. Kokko ainakin poltettiin, muusta ohjelmasta en oikein muista.

Sitten muistan Juhannuksen-61. Silloin meidän nuorin veljemme Jussi syntyi. Ei ehtinyt syntyä ihan Jussin päivänä, vaan sitä seuraavana päivänä.

Meillä oli kodinhoitaja silloin ennen Juhannusta,mutta nähtävästi hänen tehtäviinsä ei kuulunut suursiivous. Sitten kun hän oli lähtenyt Juhannukseksi kotiinsa ja meillä ei oltu suursiivousta tehty. Niin Juhannusaattona me siskoni Mirjan kanssa pestiin tuvan seinät ja laitettiin kotimme muutenkin juhannuskuntoon. Se kun oli silloin tapana, että Juhannukseksi kaikki paikat siivottiin.

Sitten myöhemmin meillä Sipukassa pidettin niitä Juhannuskisoja. Niihin minä en kyllä ole osallistunut,kuin nyt pitkän tauon jälkeen vuonna 2006. Näihin kisoihin äitimmekin vielä osallistui.

Eipä tule nyt tällä kertaa muuta mieleen.

Tellu, 19.6.2008

Minäkin muistan lapsuusajan juhannuksista, ehkä sieltä 60-70 -lukujen taitteesta, että vietettiin juhannuksia yhdessä Mökinaholaisten ja Tiitiläläisten kanssa isolla porukalla. Joskus rytkyteltiin traktorin peräkärryssä Kolkku-järven rantaan isolla konkkaronkalla eväslasteinemme, varmaankin Arvi-, Vilho- tai Veikko-eno puikoissa. Meillä ei silloin traktoria tai muutakaan moottorikulkuneuvoa ollut, mutta naapurit tarjosivat auliisti kyydin. Paistettiin makkaraa, leikittiin, syötiin pikkuleipiä. Minun mieleeni on jäänyt erityisenä kohokohtana, että limonadia oli tarjolla kokonainen korillinen: oli vihreää, punaista ja keltaista limpparia. Se oli harvinaista herkuttelua!

Myöhemmin Sipukan pihassa järjestettyihin juhannuskisoihin löytyi runsas osanotto omasta isosta perheestämme, yhtenä lajina saappaanheitto, myöhemmin myös mölkky. Tänäkin juhannuksena, kun osa sisaruksistamme kokoontuu perheineen Sipukkaan, ajattelimme heitellä saapasta. Jos sää sallii, lauantaina jossain vaiheessa voisi käydä kylätalon pihassa kokeilemassa, miten se lentää. MM-kisat lähestyvät, nyt alkaa olla viimeistelyn ja herkistelyn aika.

Tiitilän Riitta, 20.7.2008

Juhannusmuistoni alkavat 1960- luvun lopulta. Perinteisesti oli kotimme ranta ollut juhannusjuhlien pitopaikkana jo 1940- luvulta lähtien, kun kylän nuorempi väki kokoontui Juurikkaniemeen. Onpa vanhempiemme valokuva-albumissa hyvin kauniita kuviakin noista tapahtumista.

Tiitilän vanha jo 1950- luvulla käyttämättömäksi jäänyt pihasauna siirrettiin 1960- luvun lopulla rantaan ja tapana oli lämmittää juhannussauna siellä oikein kunnolla. Tehtävä kuului veljieni huolehdittavaksi, useimmiten sisaruskaartistamme vanhin, Veijo, oli lämmittäjämestarina. Juhannukseen oli valmistauduttu ainakin viikon ajan leipomalla ja siivoamalla. Kotitalomme oli kuurattu jokaiselta senttimetriltä; vain räystäslautojen alaosat lienevät jääneet pesemättä… Tuosta suursiivouksesta saisikin ihan oman pitkänkin tarinan! Lattioilla pestyt matot, pöydillä valkeat liinat, maljakossa valkeat juhannusruusut pihassamme runsaina kukkineista pensaista, siniristilippu salossa, ja ylväät koivut portaiden pielessä toivat kyllä sellaisen juhannusmielen, jota on vaikea enää millään saavuttaa. Kokoonnuimme aina isolla porukalla joko meidän tai Keskisalon rantaan. Usein saunoimme ensin Tiitilän rannassa ja sitten menimme vielä Keskisalon rantaan Mäkiahon väkeä tapaamaan, tai he tulivat meille. Sipukkalaisia oli myös mukana. Aina sopu antoi sijaa eikä kukaan valittanut. Kahvi maistui ja juttu luisti. Alkoholi ei kuulunut kuvioihin lainkaan, mutta kaikenlainen kisailu ja hauskanpito kyllä. Ahventakin taisi joku aina narrata.

Illan kohokohta oli juhannussauna vastoineen ja uimisineen ja sen jälkeen kaikenlainen herkkujen syönti. Juhannuskokon polttamista odotettiin kuka mistäkin syystä, minä vain makkaraa saadakseni. Äiti osti juhannuksen kunniaksi limsakorin, joka meitä lapsia ilahdutti aina suuresti! Ilta kului monenlaisen hauskanpidon merkeissä. Rannalla vieläkin käytössä oleva Luxor- merkkinen paristoradio soi illassa ja yössä. Kumma kyllä nyt tuntuu siltä, että sääkin olisi ollut aina aurinkoinen… Lapsesta oli tietysti mukavaa saada valvoa pitkään yöttömän yön yönä.

Perinne jatkuu, vaikka ihmiset vaihtuvat: 1970- luvun loppupuolella mukaan tulivat meidän puolisomme ja pikku hiljaa myös lapset. Kokoonnuimme aina Tiitilään. Äiti oli tinkimättömän tapansa mukaan siivonnut, leiponut ja valmistellut kaikin tavoin keskikesän juhlaa. Kuinka monesti me tulimmekaan vain ”valmiille”, ei sitä osannut silloin oikein edes ymmärtääkään sitä työn määrä, jonka hän oli tulomme eteen aina hiljaisuudessa tehnyt. Jussi jatkoi kunniakkaasti samaa perinnettä: aina olemme olleet sydämellisesti tervetulleita.

Jussi ja isä siirsivät rantaan 1990- luvun alussa vanhan aitan, jota samalla myös laajennettiin. Isä ja äiti uhrasivat rakentamiseen niin rahaa kuin aikaakin. Tiitilän mökillä on sukua kokoontunut juhannuksen viettoon milloin isommalla, milloin pienemmällä porukalla. Mökki on ollut vuosien saatossa kovassakin käytössä. Käyttäjäkaarti on kokenut jonkinlaisen sukupolven vaihdoksen, sillä viimeisinkin juhannus toi sinne juuri tätä sukumme nuorinta väkeä. Kaukaisin ja ahkera kävijä on USA:sta – nyt jo suomalaistunut vävymme Benjamin Jensen. Hän on ihastunut paikkaan ja sanoo Tiitilää unelmakseen!

mehtäpena, 21.7.2008

Kiva lukea kuinka vilkasta elämää siellä Juurikkaniemen ympäristössä on ollut Juhannuksen aikoihin. Kiitos myös hienosta ja nasevasta runosta jonka esitit kyläjuhlassa. Mukava oli nähdä isäsi ja äitisi pirteina kyläjuhlassamme. Mukava että nuorempikin sukupolvi viihtyy täälläpäin kesäisin ja miksei muulloinkin.Nyt syksymmälläkin kun illat pimenee ja on kuulemma hyvä rapukesä tänne kannattaa suunnistaa.

Lisää viesti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s