Vesi-insinööripariskunta muutti Kolkulle

Jukka, 25.1.2009

Majavat ovat rakentaneet Kolkkujoelle viime syksynä mahtavan pato- ja pesärakennelman. Rakennelma sijaitsee noin 3 kilometriä Kolkkujoen tammelta Sammalislammelle päin, Juutisenpuron ja joen yhtymäkohdassa. Majavapariskunta on katsonut paikan sopivaksi uudisasutukselle ja perheen perustamiselle.

”Yksittäisiä havaintoja majavista on ollut aikaisemminkin, mutta tämä on tietääkseni ensimmäinen kerta, kun Kolkkujokeen olisi alettu rakentaa pesää”, sanoo Nergin Kari, joka on tarkkaan seurannut ja valokuvannut uudisasukkaiden elämää viime kesänä ja syksyllä.

”Rakentamisen majavat aloittivat tekemällä sopivaan kohtaan joessa padon. Patoa varten majavat ovat kaataneet isojakin puita, enimmäkseen haapoja. Puiden lisäksi patoon on kerätty pienempiä risuja ja mutaa. Pato on niin kova, että se kestää hyvin miehen kävellä joen yli.”

Padon avulla majavat säätelevät vedenpintaa. Padon yläpuolella vedenpinta on useita kymmeniä senttejä ylempänä ja yläpuolelle muodostuu monesti usean hehtaarin suuruinen ”lampi”. Majavan rakennelmat aiheuttavatkin vahinkoa lähinnä metsätaloudelle.

”Tässä tapauksessa vahinkoa majavien touhuista ei ole juurikaan havaittavissa, padon aiheuttama tulva-alue on muutenkin niin soistunutta, että sillä ei ole metsätaloudellista merkitystä. Sitä paitsi heti tulva-alueen yläpuolella maasto nousee selvästi, joten veden nousu ei sinne vaikuta”

”Osa haavoista on vielä pystyssä, puoliksi kaadettuja. Minkähän takia kaatohommat on jätetty kesken? Saattaapi olla, että majavat ovat niin fiksuja, että ne jättävät loppukaatohommat myrskyn tehtäväksi, että hampaat eivät kulu liiaksi.”

Koko patourakan tarkoituksena on nostaa ja säädellä vedenkorkeutta pesää varten. Osa pesästä nimittäin rakennetaan veden alle, jotta se pysyisi lämpimänä myös talvella.

”Jokitöyrääseen on rakennettu n. 3 metriä halkaisijaltaan oleva pesä. Pesän rakennusmateriaalina on käytetty samoja materiaaleja kuin patoonkin – joesta ja joenpenkalta kerättyjä ja kaadettuja puita sekä mutaa. Pesään pääsee vain vedestä käsin, ulkoapäin pesään ei ole kulkuaukkoa.”

Majavakanta Suomesta metsästettiin lähes sukupuuttoon 1800-luvulla. Suomessa on enää noin 2000 alkuperäistä ns. Euroopan majavaa. Niitä on lähinnä vain Satakunnan alueella. Nämä Kolkkujoelle muuttaneet ovat todennäköisesti ns. Kanadan majavia, joita tuotiin ja istutettiin Suomeen 1930-luvulla. Nykyään muualla kuin Satakunnassa olevat majavat ovat todennäköisemmin juuri näitä Kanadan majavia, joita arvellaan Suomessa olevan nykyään noin 9000 kpl. Kanadan majava voi kasvaa noin metrin mittaiseksi ja se voi täysikasvuisena painaa jopa 35 kiloa.

Majavien kuvaaminen (ja metsästäminenkin) on hankalaa, sillä ne ovat yöeläimiä. Ravinnokseen majavat käyttävät yksin kasvisravintoa, vesikasveja, puiden lehtiä ja puiden kuorta.

”Talvella majavat ovat ilmeisesti enimmäkseen pesässään, jonne ovat varastoineet talven ajaksi myös ruokaa. Jos majaville syntyy poikasia, ne syntyvät touko-kesäkuussa”, toteaa Kari, joka on luvannut esitellä rakennelmia halukkaille tarvittaessa. Asukkaita häiritsemättä.

Pentti, 31.1.2009

Tässä sitä ollaan. Muutama vuosi sitten kylällä virisi hankee raivata pieni polku jokivartta pitkin jotta voisi nauttia tällaisesta idyllisestä puromaisemasta. Semmoista palautetta viranomaisilta tuli että risuakaan ei saa katkaista ja siihen hankkeemme tyssäsi Mutta nämä ”uudisasukkaat”näyttävät kyllä verottaneen jokivarren puustoa ihan surutta. En nyt heille ole kyllä kateellinen eläkööt puolestani rauhassa, mutta jos olisi jonkinlainen poluntapainen saattaisin uteliaisuuttani käydä vähän töllistelemässä tuota rakennusta. Aika tilava lukaali suhteessa asukkaiden kokoon. Ei tuommoiseen luulisi aravalainaa saavan.

Vesa Kemppainen, 7.2.2009

Olimme viime kesänä kannotilla laskemassa upeaa kolkkujokea (maisemat kuin suoraan pohjois-amerikasta), joki polveili upeasti, vesi vei kanoottia niin että suurin tehtävä oli kanootin ohjailu. Keskellä kaunista erämaata oli majava herra päättänyt näyttää kyntensä ja oli rakentanut metsänomistan kiusaksi upean pato rakennelman, saimme liutettua kanootin yli rakennelman. Hetken päästä tapasimme majavan joen törmälä. Majava istuskeli flegmaattisena eikä välittänyt vaikka tulimme ihan viereen. Hetken aikaa istuskeltuaan hän päätti lähteä jatkamaan matkaa ja solahti täysin äänettömästi veteen. Me jatkoimme mykistyneenä matkaa kohti seuraavaa kuohuvaa koskea.

Jukka, 10.3.2009

Haastattelin tänään Riuttasen Timoa, joka oli Kemppaisen Vesan mukana edellä mainitulla kanoottiretkellä. Oli nimittäin mahdollisuus, että Timo olisi ehtinyt ottaa kuvan majavasta. Timon mukaan tilanne oli ollut kuitenkin niin jännittävä, että kamera oli tullut mieleen vasta majavan sukellettua.
” Tilanne syntyi aivan yllättäen. Yhtäkkiä vieressä parin metrin päässä oli ilmielävä majava. Se istui laiskana, omistajan elkein penkalla ja tuntui hetken siltä, että se ei välitä meistä mitään. Suuri koko teki meihinkin lamaannuttavan vaikutuksen, ei tehty vähään aikaan liikettäkään. Viimein se päätti pulahtaa veteen. Sukellus kävi nopeasti ja sulavasti, ei kuulunut minkäänlaista ääntä tai molskahdusta. Pelättiin, että se mosauttaa melahännällään meidät nurin – oli se niin ison tuntuinen.”

”Meloin Kolkkujoen viime kesänä kanootilla kolmeen kertaan Kolima-järveen saakka. On se hieno kokemus. Viime kesänä vettä joessa oli paljon ja kanootilla lasku onnistui koska tahansa. Normaalikesänä vettä on riittävästi vain keväällä ennen juhannusta ja syksyllä; keskikesällä lasku ei normaalisti onnistu. Kanoottiretkelle tulee mittaa n. 15 kilometriä Kolkusta Kolimalle. Matkalla on useita koskia, jotka pystyy kuitenkin hyvin laskemaan kanootilla. Kaatumatta lasku onnistuu harvoin; normaalisti reitillä tulee kaaduttua parikin kertaa. Muutamassa kohtaa vettä on niin paljon, että jalka ei aivan pohjaa, mutta muutoin kaatuminen on kastumista lukuunottamatta harmitonta. Pitää vain pitää huoli, että kanootti ei karkaa. Koko retken tavallaan kruunaa viimeinen lasku Kolimaan, se alkaa Kuorikosken sillalta ja jatkuu usean kosken perättäisenä liukuna Kolmajärveen saakka. Suosittelen kanoottiretkeä kaikille kohtuullisen hyväkuntoisille; matka kestää noin 3 tuntia.”

Riikka, 11.3.2009

Mukava ja mielenkiintoinen vaihtoehto tarkastella joen elämää näin talviaikaan onnistuu myös suksilla. Kävin pari päivää sitten hiihtämässä isäni kanssa majavan pesälle ja padolle joen vartta hiihtäen. Lumitilanteen ja talviolosuhteiden takia varusteena tietenkin täytyy olla leveämmät metsäsukset. Tällä hetkellä lumi on erittäin höttöä ja ns puuterilunta, jota himolaskettelijat kaipaavat ja ihannoivat. Minä ihanoin tuota lunta ja maisemaa hiljaa maan tasalla. Isäukko vaan välillä meinasi mennä liiankin kovaa ja tällainen kokemattomampi metsässä hiihtäjä jäi armottomasti jälkeen. Lähdimme matkaan Kolkuntien sillalta Puttaan puoleiselta reunustalta. Hetken hiihdettyämme alkoi löytyä ensimmäisiä merkkejä joen elämästä, saukon polkuja ja jätöskiä tuli vastaan ensimmäisenä. Joki alkoi hieman jäätyä ennen pesää, mutta jää oli hyvin ohutta, eikä sinne ole menemistä. Isäukko kylläkin uhkarohkeana yhdessä kohdassa kokeile sauvallaan jäätä, ja samalla meni jo jään päälle, joka samantein raksahti ja jäähän tuli halkeama, isä kokeili sauvallaan uudestaan jäätä, joen keskikohdalta, ja sauva menikin hujauksessa läpi, jään paksuutta oli korkeintaan 1cm. Isä oli tänä talvena jo kerran pudonnut jäihin ja melkein samassa kohdassa. Onneksi jää kesti vielä sen verran, että uhkarohkea hiihtäjä pääsi turvallisesti penkan puolelle ja jatkoimme matkaa. Ensin vastaan tuli muutamia pienen puun jyrsittyjä kantoja ja sitten alkoi näkyä konkeloon jääneitä puita ja se majavan pesä. Patojen ja pesän takia joki on levinnyt ja tehnyt uusia uomia maastoon, joten kannattaa olla tarkkana kuinka pesälle menee. Kaatuneiden puitten yli joutuu väistämättä hiihtämään. Ihan pesän juurelle ei pääse menemään, mutta eihän me mennä ihmistenkään ikkunoista kurkkimaan. Mielettömän hienot ja kunnioitusta herättävät rakenteet ovat majavat tehneet, vaikka lumenpeitossa ovatkin. Pesältä menimme vielä hetken alajuoksulle patojen ohi ja löysimme kohdan jossa jään paksuutta oli sen verran että ylittää uskalsimme. Hetken ihmeteltyämme päätimme lähteä erään ”alkuasukkaan” suksien jättämiä jälkiä seuraamaan, päättelimme, että jäljet johdattavat meidät Ihkajantielle, josta suunnistimme vanhan talvitien pohjaa pitkin suon läpi Kolkuntielle ja siitä sitten autolle. Matkaan meni vajaa kaksi tuntia, sopiva siis monen tasoisille, haastavuutta voipi jokainen säätää haluamallaan tavalla. Suosittelen siis kaikille varsinkin poismuuttaneille lähtemään maastoon katsomaan mitä kaikkea mielenkiintoista tuleekaan vastaan.

umppi, 11.1.2013

Tuohan on millan tekosia!

Ossi Ikonen, 24.3.2014

Kiitos mielenkiintoisesta artikkelista! Kuvat ovat hienoja.

Lisää viesti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s