Kolkun Pvy:n kesäretki Tarttoon 14.–16.08.2009

Riikka Nerg, 16.2.2009

Kolkun Pienviljelijäyhdistys järjesti jäsenilleen ja kannattajilleen kesäretken Viron Tarttoon. Retkelle lähti bussilastillinen innokkaita kyläläisiä ja hieman kauempana asuville. Etukäteisjärjestelyjä, suunnitelmia ja aikataulujen sopimisia oli tehty suurella panostuksella, joka näkyi koko reissun ajan positiivisesti. Ohjelmaa ja näkemistä oli paljon, ähky oli ajoittain lähellä, mutta matka oli kokonaisuudessaan onnistunut ja varmasti mieliin painuva monelle retkeläiselle. Tuskin kukaan jäi ilman uusia kokemuksia, näkemyksiä ja yhteisöllisyyden tuntemusta retken päätyttyä, niin hyvässä kuin pahassa.

Retki alkoi aurinkoisena perjantaipäivänä, jolloin Viitasaaren tilausliikenteen vihreä bussi saapui Kolkun kylätalon pihaan. Suurin osa retkeläisistä oli tullut kylätalolle, mutta muutamia retkeläisiä poimittiin matkan varrelta.

Tunnelma bussissa oli alkuun hieman jännittynyttä ja odottavaa, mutta pian rentous ja helskyvät naurut alkoivat värittää ilmapiiriä. Matka Helsinkiin Katajanokan satamaan sujui joutuisasti erinäisten keskustelujen, arvontojen ja pysähdyksien saattelemana. Aikataulussa pysymisessä ei ollut ongelmia, aikaa oli reilusti. Ensimmäinen pysähdys oli heti Hirvaskankaalla, tämä oli helpotus monelle kahvista ja tupakasta nauttivalle. Jokunen ehti ottaa torkutkin ennen ensimmäistä pysähdystä.

Olimme hyvissä ajoin Helsingissä, joten ajoimme pienen kiertolenkin ennen satamaan menoa. Helsinki on kaunis kaupunki varsinkin näin kesäisin ja muutamat herkistyivät muistelemaan omia kokemuksiaan ja muistojaan pääkaupungistamme ja osa otti innokkaana kuvia. Onhan tuo miljöö hyvinkin erilainen kuin Kolkuntien tienoot. Molemmissa miljöissä on omat niin hyvät kuin huonot puolensa. Laivaan päästyämme kävimme viemässä äkkiä tavarat hytteihimme ja suuntasimme Buffet illalliselle, jonka kaikki oli varannut ja maksanut etukäteen. Ruokaa oli riittävästi ja tuskin kukaan jäi nälkäiseksi, tosin herkullisuudesta ja laadukkuudesta kuului erinäisiä mielipiteitä.

Innokkaimmat retkeläiset jäivät iltaa viettämään ja nauttimaan laivan tarjoamista virikkeistä. Osa suuntasi kuitenkin nukkumaan heti ruoan jälkeen, päivä oli ollut pitkä ja seuraavana päivänä oli aikainen herätys ja paljon ohjelmaa tiedossa. Laiva liplatteli rauhallisesti Tallinan satamaan, kukaan ei ainakaan maininnut mitenkään suuresta merenkäynnistä.

Lauantaiaamuna löysimme kaikki pienten mutkien kautta satamassa odottavan tutun bussin ja lähdimme ajamaan kohti Maon ristiä, jossa saimme nauttia meille sponsoroidun aamupalan. Leikkisästi Maon risti sai matkajohtajamme Jukalta uuden nimen, Suurensuonmäen risteys. Ajomatkalla saimme sivistystä Viron kulttuurista ja historiasta reippaiden matkajohtajiemme toimesta. Kertojien äänet olivat niin rauhalliset, että osa vaipui jälleen pieneen horrokseen. Maisemat olivat bussin ikkunastakin katsottuna kauniita, erilaista, vehreää, tosin jokseenkin tasaista. Sää suosi taas jälleen, aurinko paistoi ja oli lämmintä.

Ravitsevan aamupalan jälkeen matka jatkui hymyissä suin kohti Kure Mõis Oy:n maitotilaa. Tila on hyvin erilainen Kolkun tiloihin verrattuna. Siellä lehmillä ei ole nimeä ja lehmät kulkevat itsenäisesti lypsykoneen ääreen joka maidot imaisee jatkokäsittelyä varten. Ei ole emäntää karvaa rasputtelemassa ja harjaamassa, vaan lehmät edelleen itsenäisesti käyvät autonpesuharjaksen näköisen laitteen luona itseään hellimässä. On vain isäntä joka vastaa tilan tuottavuudesta, varsinaisesta lehmien pitämisestä isännällä ei omien sanojen mukaan ole mitään tietoa. Tilalla onkin agrologi, eläinlääkäri sekä siementäjä.

Tilan isäntä Arto Auer on Suomesta kotoisin ja on toiminut tilan hoitajana 10 vuotta, josta vain yksi on ollut tappiollinen. Mittasuhteiltaan tila on valtava, lehmiä on 500, peltoa silmienkantamattomiin, rakennuksia on useita, suurimmaksi osaksi huonokuntoisia ja remontoituja.

Uusi navetta pisti silmään kirkkaan keltaisen värinsäkin puolesta. Epäselväksi ei jää, etteikö työ tilalla olisi haastavaa ja raskasta. Kuuntelimme isännän puhetta ulkosalla tutun, hiukan jopa voimakkaamman lannan tuoksussa.

Pääsimme katsomaan uutta navettaa sisältäpäin smurffi-jalkineiden kera, osa olisi mielellään laittanut siniset muovit kenkien suojaksi jo aiemminkin, maa oli hyvin vettynyt ja liejuinen. Vettä oli satanut viimepäivinä kuulemma runsaasti, viljan puinti oli tästä syystä myöhässä. Moni kolkkulainen olisi varmasti mielellään ottanut osan vesisateen maillensa, ei pelkästään siksi että tanssikengät olisi paremmin pysynyt puhtaina, vaan koska kaivot alkoivat olla hyvin kuivia Kolkun tiloilla ja taloilla. Lopuksi ajoimme vielä bussilla kiertoajelun tilan maita, lähinnä peltoja katsellen itse isännän opastuksella.

Jatkoimme matkaa Valgutan kylään jossa ensin kävimme tutustumassa paikalliseen kylätaloon ja sen toimintaan. Oppaanamme oli kylätoiminnassa vapaaehtoisena mukana oleva Aime Vilu. Kylätalo oli myöskin remontoitu vastikään ja toiminta talossa on huomattavasti monimuotoisempaa ja aktiivisempaa kuin Kolkun kylätalolla; tanssikursseja, savitöiden ja korujen tekoa yms. Asukkaat ovat hyvin tyytyväisiä talosta ja käyttävät taloa myös erilaisten tilaisuuksien pitopaikkana.

Lyhyen vierailun jälkeen jatkoimme jälleen matkaa maatilamatkailu tilalle tutustumaan Tarton kylätoimintaan, jossa söimme myös maittavan lounaan.

Lounaan söimme isossa teltassa, joskin osa meistä ei mahtunut ihan teltan suojaan ja uhkaavasti lähestyvä ja hieman vettä tiputteleva sadepilvi uhkasi nälkiintynyttä joukkoamme. Sadepilvet kuitenkin väistivät onneksemme ja saimme rauhassa tutustua paikalliseen ruokaan.

Omistautuminen kylätoimintaan ja ystävällisyys vieraita kohtaan ei jättänyt ketään kylmäksi. Tila oli viihtyisä ja huolella pidetty ja saimme nauttia tilalla kasvaneita luumuja, omenia sekä marjoja. Laulujen ja tuliaisten antamisien jälkeen jatkoimme matkaamme Tarton keskustaan Elva kylän läpi, josta paikallinen rehtori hyppäsi kyytiimme oppaaksi Tarton kiertoajelua varten. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että pysähdyimme myös hetkeksi Lounakeskukseen, jossa halukkaat saivat tyydyttää ostoshimojaan. Lounakeskus oli hyvin länsimainen ostoskeskus sisältäen tutut vaate-, koru-, tavaratalokaupat ym.

Tarton keskustassa lähdimme oppaamme johtamana kiertelemään kaupungin nähtävyyksiä. Tarinaa ja historiaa tuli innokkaan oppaan kertomana koko kävelyn aikana. Monet kuuntelivat oppaan kerrontaa mielenkiinnolla ja täten tutustuminen kaupunkiin oli monipuolisempaa. Monen suusta kuuli jälkikäteenkin kiitollisuutta oppaan tuomasta sisällöstä. Silta ei ollutkaan pelkkä silta, muurissa olleet reiät eivät olleet pelkät reiät, pieni mäki ”keskellä ei mitään” olikin Pusuvuori/-mäki, jossa paikalliset nuorikot tapaavat käydä. Ähky tiedoista alkoi jo monta retkeläistä painaa jaloissa ja harteilla, joten onneksi pian pääsimme majoittumaan hotelliimme.

Reipasta matkajohtajaamme oli ennakkoon ohjeistettu, että Tarttoon ei voi mennä jos ei käy Ruutikellarissa, joten sinne suuri joukko suuntasi pikaisten suihkujen ja vaatteiden vaihdon jälkeen. Ruutikellari oli huikean iso tiilirakennus, jossa nimensä mukaan on aikoinaan säilötty ruutia. Tällä hetkellä kellari toimii ruoka ja illanvietto ravintolana. Kellari oli sisustettu kauniisti, massiiviset puiset rakenteet, pöydät, henkilökunnan asut, sekä valtavat ruoka-annokset olivat miellyttävä ja täydentävä kokemus hienolle ja raskaalle päivälle. Osa matkailijoista innostui jälleen vetreyttämään kehoaan paikalla soittaneen bändin säestyksen johdolla.

Ilta oli pitkällä ja yö teki tulojaan, osa jäi jälleen viettämään iltaa pidemmälle yöhön ja osa lähti rauhallisin mielin kävelemään lähellä sijaitsevaan hotelliin. Kaupungin keskustassa oli iso valkokangas, jossa näytettiin elokuvaa, paikalle oli tullut suuri joukko katsomaan Slummien miljonääri elokuvaa. Väsymys vei kuitenkin voiton ja hotellin tyynyt kutsuivat retkeläisiä.

Sunnuntaiaamu oli pilvinen ja sateinen, mutta harvoja se harmitti, oli nimittäin kotiinlähdön aika joten ulkona oleminen oli tiettävästi vähäistä. Hotellin tarjoaman aamiaisen jälkeen lähdimmekin ajelemaan Tallinaa, Helsinkiä, kotimatkaa aina Kolkulle ja sen lähimaastoja kohti. Monet matkaajat varmasti ajomatkan aikana kävi mielessään näkemiään ja kokemiaan asioita. Puheensorina ja naurun helinää kuului kuitenkin pitkin ajomatkaa, joskin hieman hiljaisemmalla volyymillä. Viimeistään sunnuntaipäivänä kaikki matkustajat alkoivat olla paremmin tuttuja toisilleen, suomalaiseen tyyliinhän kuuluu hitaasti lämpeneminen ja varovasti tutustuminen vieraisiin ihmisiin. Uskon että monet olivat tyytyväisiä tiedosta retken päättymisestä ja kotiin pääsemisestä, mutta samalla mielessä juolahtaa harmitus retken päättymisestä. Toivottavasti kuitenkin tälläkin reissulla sanonta ”matkailu avartaa” kuvastaa jokaista retkellä olevaa ja olemme monta kokemusta rikkaampia.

Kiitos kuuluu siis kaikille retkellä olleille, matkan järjestäjille, suunnittelijoille ja Viitasaaren tilausliikenteelle.

Jukka, 6.9.2009

Lämpimät kiitokset Riikalle mukavasti kirjoitetusta matkajutusta. Niinhän se on, että tämmöiset yhteiset matkakokemukset entisestään parantavat oman kylän yhteishenkeä ja näitä yhteisiä kokemuksia on mukava muistella sitten tulevina vuosina. Näin tekivät aikaisemmatkin sukupolvet – moni kyläläinen muistelee yhä kaiholla 1970-luvun lopulla tehtyjä Leningradin ja Tallinnan matkoja. Tehdäänkö seuraava matka jo ennen vuotta 2040 ja minne?

Lisää viesti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s