Mehtäpena, 30.3.2009
Maaliskuisena lauantaina auringon hohtaessa häikäisevän kirkkaasti keväthangilla päätimme Tuulan kanssa paikata aukon kotiseututuntemuksessa ja tutustua Vanhaan kirkkosaareen jossa minäkään en koskaan aiemmin ollut käynyt. Onhan se hyvä tutustua uuteen kotiympäristöön, mutta minua kiinnosti myös saada edes jonkinlainen käsitys ja kanta ns. kirkkosaari hankkeeseen josta on täällä varsinkin kunnallisvaalien edellä kovasti kiistelty. Kolmas syy lähteä retkelle oli puhtaasti kuntoiluun liittyvä. Näin kaunis ulkoilusää suorastaan velvoitti lähteä liikkeelle.
Niinpä sonnustauduimme eväsrepun ja kameran kanssa liikkeelle. ABC:n rannassa sidoimme lumikengät jalkaan ja suunnistimme kohti lahden toisella rannalla olevaa venevajaa kohti. Pian havaitsimme että vajan yläpuolella on pieni valkoinen mökki. Vaikutti siltä, että mökkiä käytetään ainakin kesäisin. Mökin pihalla kasvoi vanhoja puita mm. erikoisen haarakas kelokäkkärä, josta nappasimme kuvan.
Jatkoimme mökin ohi kohti Kulmavuorta. Sinne johti viivasuora polku, joka oli selvästi raivattu kolmisen metriä leveä ura. Minulle ei tällä reissulla selvinnyt kuka ja mitä tarkoitusta varten se oli raivattu. Ura loppui pieneen notkelmaan, tai suontapaiseen, Kulmavuoren pohjoispuolella. Metsä reitin varrella oli tosi vanhan oloista aivan kuin esimerkiksi Pyhä-Häkin kansallispuistossa olen nähnyt. Kulmavuori osoittautui pohjoisreunaltaan yllättävän jyrkkäpiirteiseksi ja totesimme rinteen meidän kiipeilytaidolle ylivoimaiseksi. Niinpä lähdimme kiertämään vuorta jos se olisi joltain toiselta puolen helpoimmin valloitettavissa. Näin kävikin, muutama sata metriä kaarrettuamme löytyi loivempi rinne jota sitten kapusimme Kulmavuoren huipulle. Sieltä avautui ihan hienot näköalat lähinnä pohjoiseen Savivuoren suuntaan. Kovasti katselimme, josko jostakin kohdasta olisi näkynyt myös Viestinmäki, mutta sillä puolen näkyvyyden esti tuo vanha ikipuisto jota olimme tullessa kovasti ihailleet.
Olisi ollut mielenkiintoista jatkaa retkeä itärannalle Hiekkalahteen, jossa ymmärtääkseni on ollut laituri, josta kirkkoväki aikoinaan on jatkanut matkaansa poikki saaren kirkkoon, joka on sijainnut saaren luoteiskolkassa lähellä Haapasaarta, eli nykyistä kirkkosaarta. Arvelimme kuitenkin että aika käy vähiin ja kun halusimme nähdä hautausmaan ja kirkon paikan, suunnistimme joidenkin lumikenkäilijöiden tallomaa reittiä kohti rantaa, ja paikkaa jossa kartan mukaan kirkonpaikka on.
Ei tarvinnut mitenkään olla tarkkana, sillä rannasta johti kohti kirkonporttia hieno lehtikuusiholvisto jonka päässä puinen valkea kirkonportti ja punainen neliskulmainen hirsirakennus, jonka päättelimme olleen ruumishuoneen. Kirkonportilla tapasimme reippaan naishenkilön kävelysauvojen kanssa. Hän oli kovasti kiinnostunut lumikengistämme ja suosittelimme hänelle innokkaasti lumikenkiä kuntoilun monipuolistamiseksi.
Ruumishuoneen seinällä roikkui naulassa vanha viikate. Missä lienee ollut itse viikatemies, sitä emme jääneet odottelemaan, vaan kiirehdimme katsomaan hautausmaata lähemmin.
Hautakiviä näkyi siellä täällä ja matalimmat niistä varmaan olivat lumen kätköissä. Näytti siltä että kovin monta omaista siellä tuskin oli talven aikana käynyt. Emme nähneet esim. yhtään kynttilää, havuseppelettä, tai muuta koristetta, joita tavallisella hautausmaalla aina näkee. Ajattelin tulla katsomaan tänne seuraavana joulunaattona, onko täällä yhtään kynttilää, ja jos ei ole niin miksi en sytyttäisi vaikka en tiedä yhtään omaistani joka täällä lepäisi. Vanhan kirkon paikalla oli muistokivi josta otimme kuvan. Tämän jälkeen tiedämmekin paljon enemmän kotiseutumme historiasta. Minua puhutteli Raamatunlause, joka oli kaiverrettu kiveen.
”Herra sinä olet meidän turvamme polvesta polveen” (Ps.90:1)
Kotiin tultua luin tuota psalmia vähän eteenpäin. Tuokin teksti sopii hyvin tällaisen luontoretken yhteyteen.
”Ennen kuin vuoret syntyivät ja sinä loit maan ja maanpiirin, iankaikkisesta iankaikkiseen olet sinä Jumala. Sinä palautat ihmiset tomuun ja sanot ”Palatkaa jälleen te ihmisen lapset.” Sillä tuhat vuotta on sinun silmissäsi niin kuin eilinen päivä, joka meni ohitse ja niin kuin öinen vartiohetki.”
Katselimme vanhoja hautoja, ja niissä tutun tuntuisia sukunimiä monet 1800-luvulta, osa 1900-luvulta, ja joku jopa 2000-luvulta. Aikaperspektiivi jotenkin muuttuu tällaisessa paikassa enemmän tuohon psalminkirjoittajan näkemyksen suuntaan.
Vanhalla hautausmaalla kiinnitimme huomiota vielä erittäin naavaisiin kuusiin. En ole elämässäni nähnyt puita joissa kasvaisi näin runsaasti naavaa. Tietäisiköhän joku selityksen tämmöiseen ilmiöön?
Kirkon paikalla havaitsimme myös montun ja sen pohjalla ikään kuin luolansuun. Arvelin sen olleen aikoinaan kirkon viinikellarina? Mitään opasteita, ja informaatiota tuota muistokiveä lukuun ottamatta ei alueella näkynyt.
Aikaa oli mennyt jo parisen tuntia ja meillä oli tarkoitus vielä lumikenkäillä saaren eteläosassa kartan mukaan olevalle laavulle ja juoda siellä termoskahvit ja syödä eväät. Tuuli oli kuitenkin muuttunut navakaksi, ja kun ilma muutenkin oli kylmä, lyhensimme retkeä ja nautimme eväät järven päälle kaartuvan käkkärämännyn rungon toimiessa pöytänä ja siitä suunnistimme kohti huoltoasemaa ja Viestinmäkeä kohti.
No mitä tästä nyt jäi mieleen koskien kirkkosaaren tulevaisuutta ja mahdollista käyttöä. Yritän tiivistää omat ajatukseni:
1) Saaren pohjoisosa Kulmavuori ja kirkonseutu ympäristöineen ei vain pitäisi säilyttää, vaan tulisi kunnostaa kaikkien yhteiseksi alueeksi, jossa polut olisivat auki, opasteet kunnossa ja olisi helppokuntoiset reitit levähdyspaikkoineen vanhempienkin ihmisten kulkea ja ihastella luojan luomia vuoria puita ja maisemia.
2) Nykytilanne on jotenkin surullinen, kaikki näyttää hoitamattomalta ikään kuin siellä ei olisi muutamaan sataan vuoteen kukaan käynyt, eikä paikka eikä historia ketään edes kiinnostaisi.
3) Eteläosaan kirkkosaarta voisi minun puolestani rakentaakin, jos siihen nyt jollain tarvetta on.
4) Sillan rakentaminen tuntuu kyllä hyvin utopistiselta, joten lähinnä mielestäni saaren eteläosaan voisi kaavoittaa luxus vapaa-ajan tontteja. Eikö niitä ole semmoisia motorisoituja lauttoja, joilla liikenne näille tonteille ja myöskin ”muistopuiston” käyttäjille turvattaisiin.
5) Vast’ikään Viitasaarelle muuttajina arvelemme, että mitään muuttoryntäystä tänne ei saada aikaan vaikka koko saari puukattaisiin täyteen ylihintaisia asuntoja. Ettei vaan kävisi toisinpäin, ainakin jos ylirohkeilla projekteilla kunnan talous ajetaan kuralle.
Saara, 31.3.2009
Tolokun puhetta. Kiitos virtuaalivisiitistä.
kolkku.fi 