Joulu (runo) hukassa?

Mehtäpena, 7.12.2009

Elettiin Joulunaikaa 1996. Olimme hankkineet Jyväskylän Kuokkalasta vanhan ränsistyneen talon ja remontoineet siitä itsellemme asunnon. Saimme tuolloin Jouluvieraaksi Äitini Kertun ja Sisareni Eevan nyt jo molemmat edesmenneitä. Luultavasti Äiti toi tuliaisena Maaseudun Tulevaisuus lehden joka ei minulle tuohon aikaan tullut vaikka nuoruudessa olin sitä tottunut lukemaan.Joulunumerossa oli eräs runo joka jollain tavalla vaikutti minuun niin että luin sen useaan kertaan ja mietiskelin sitä pitkään. Taisi ihan silmät kostua niin syvältä tuo runo kosketti. Se oli muutoinkin hyvin tunnelmallinen ja mieliinpainuva Joulu. Ajattelin että tämä runo täytyy tallentaa ja niinpä laitoin sen ison tietosanakirjaan väliin jossa arvelin sen parhaiten säilyvän. Seuraavana vuonna kaivoin sen sieltä esille ja kun oli joku tilaisuus missä piti jotain Joulusta sanoa käytin runoa puheessani. Mutta nytpä en enää muistanut laittaa sitä tuohon alkuperäiseen paikkaan kirjan väliin vaan laitoin sen ajattelematta enempää kirjoituspöydän laatikkoon. No minun kirjoituspöydälläni on yleensä aina liian paljon papereita, tarpeellisia ja tarpeettomia. Johonkin papereiden sekaan runokin sitten hukkui ja kun yritin hakea sitä päästäkseni taas Joulufiilikseen ei sitä löytynyt millään. Useaan otteeseen aina Joulun alla kaipasin tätä runoa ja pengoin laatikoitani mutta turhaan. Jouluruno oli hukassa. Mutta tiedättekö mitä?  Kun menneen vuoden maaliskuussa teimme muuttoa tänne Viestinmäelle ja yksitellen järjestelin papereitani sieltähän se löytyi jostain välistä. Nyt päätin että pidän tästä parempaa huolta ja toin lappusen tänne Kolkulle. Se oli minulla syntymäpäivilläni huhtikuussa ja siteerasin sitä siellä.Mutta taas se unohtui jonnekin. Muutaman päivän tein kovaa aivovoimistelutyötä koettaen kerrata mihinkähän se tuli keväällä laitetua. Tämä työ tuottikin taas tuloksen ja menin etsimään kesäpuseroani jonka taskussahan se olikin,joten taas on Joulutunnelma pelastettu. Mutta nytpä vahingosta viisastuneena talletankin sen tänne tarinapalstalle ettei taas ensi vuonna tarvitse järjestää suuretsintää. Runon on kirjoittanut minulle tuiki tuntematon Timo Mäenpää. Varmaan on metsien miehiä Timokin joten terveisiä vaan ja elä pane pahaksesi vaikka lainaan tekstiäsi tänne Kolkkulaisten luettavaksi. Tuula Kekkonen luki tämän muuten Kolkkulaisten pikkujoulussa joten lähetä lasku jos olet Teoston jäsen.

Aattoaamuna

Laareissa taas vehnää, ruista
murhetta en tänää muista
korpeen-tuonne kirkkooni-nyt lähden
jätän surut

Hangen valtakunta-salo
mun on seurakuntatalo
latvustoissa lauhkeat soi siellä tuulten urut

Päivä punaa taivaanrantaa
poika tuossa sahaa kantaa
joulupuuta kanssaan haen-holvistossa hiivin

Mistä isi: laulaa tuuli?
kysyy hän sen kuskeen kuuli
– se soi sanaa joulun, sanaa suuren direktiivin

Siihen tyytyy taapertaja
näkyykin jo tilan raja
taimikossa lunta kumppanini kaulaan asti

Katso! Jänis pakoon loikki
katso, kuusi tuosta poikki
nutistellaan näre nurin pojat pontevasti.

Sitten kotiin, samaa vanaa
latvus jäljet umpeen lanaa
puuta vedän perässäni-poika kaaloo eessä

Närhi nauraa, meidät näki
kas kun tuli alamäki
mentiin myötäleessä niinkuin propsipöllit reessä

Kuomallein on kaikki uutta
kerralla hän viittä kuutta
asiata ounastelee-aina löytyy ilon aihe

Itse mietin niitä,näitä
sieluun kertyneitä jäitä
sulattelen, kerran tulee sellainenkin vaihe.

Tuollainen kun nyt oot sinä
olin kerran myöskin minä
nähdä sain niin paljon uutta, outoa ja hyvää

Vaan nuo arjen kiireet, huolet
riisti riemuistani puolet
nyt vain honkain huokaillessa tunnen rauhaa syvää.

Tämän löytyneen joulurunon myötä haluan toivottaa kaikille tarinapalstan lukijoille Hyvää ja Rauhallista Joulua. Ja kirjoittakaa hyvät ystävät tähän jatkoksi omia mielöirunoja tai muita joulumuistoja.