Motittaja, 10.10.2015
Pentti ehtikin kirjoitella tuonne vieraskirjan puolelle Heinon myöhemmistä vaiheista. Laitanpa tähän siitäkin tiivistelmän:
”Heino asui 1960-luvulla Hämeenlinnassa vaimonsa Tertun os. Nisula (Hattulasta) kanssa. Muuttivat n. 1966 Ruotsiin Boråsiin ja myöhemmin Göteborgiin. Kolme lasta Juha s.1961, Virva, ja Miika. Heino oli toissä Volvon tehtaalla. Asuu edelleen Ruotsissa Tukholman lähellä Mälaren järven rannalla.”
Ja tässäpä lisäksi jotain vanhempaa muistinvaraista tietoa, mitä itse muistan kuulleeni Vainikaisista:
Heinon isä Pekka Vainikainen (s.1900 Lapinlahti, k.1948) asui vielä sodan jälkeen Kumpumäen puolella Heinäsuota eli Niemessä Pentinselkämällä. Pentinselkämällä on Heinäsuosta kohoava Pentinniemi, jossa talot Pentti ja Niemi.
Pekan ensimmäinen vaimo ennen sotia oli Heinon äiti Selma (os. Väisänen). En muista kuulleeni Selman kohtalosta, mutta sota-aikana Pekalle pyöräytti tyttöjä myös toinen vaimo Emma (os. Sairanen). Pentin mukaan näköjään vanhimman tytön äiti olisi Selma ja kahden nuorimman Emma.
Eivät kerinneet vielä kouluikäänkään nuo kolme tyttöä, kun Pekka kuoli 48-vuotiaana. Juuri kun tuo kuusihenkinen perhe oli asettunut uuteen kotiinsa Sirkkaan.
Talokauppoja oli siis tehty. Liekö vuoden 1947 talokauppasuma lähtenyt liikkeelle kun Mökiahon kuopustytölle ja Pasas-Veikolle oli tulollaan toinen lapsi ja tuolla 25-vuotisella nuorella parilla oli kova hinku päästä oman katon alle.
Vainikais-Pekka oli myymässä Niemeä ja Veikko oli sitä ostamassa. Pekka kuitenkin perui kaupat viime tingassa ja päätyi suoran myynnin sijasta vaihtokauppaan Tuikkas-Uunon kanssa. Eli keväällä 1947 Uuno T. muutti Sirkasta Niemeen ja Pekka V. Niemestä Sirkkaan. Eipä silti, kivenheiton päähän Sipukkaan päätyi myös Veikko.
Sirkan uudistilalle oli hirsitalon rakentanut 1930-luvulla Uuno Leppänen, joka oli sitä ennen asunut vuokramaalle rakentamassaan Mutkalassa. Sodan jälkeen vuonna 1944 Leppäset muuttivat Sirkasta Keitelepohjaan ja Sirkkaan muutti Tuikkas-Uuno muutamaksi vuodeksi (1944-47). Ja kolmannet Sirkan asukkaat olivat siis Vainikaiset.
Vainikais-Pekka kerkesi asua Kolkulla Sirkassa vain vuoden päivät 1947-48. Ja Heino lienee ollut tuon lukuvuoden Kolkun koulussa Kemppais-Pentin ja Vuorikosken Tarmon luokalla.
Pekan kuoltua leskeksi jäänyt Pekan toinen vaimo Emma myi Sirkan Iijalainen Kallelle ja Kopsan Helmille, jotka muuttivat Sirkkaan Pajalasta.
Ja Emma muutti lasten (Heino -35, Toini -41, Hilkka -43, Helga -44) kanssa tietääkseni Metsämaalle. Ilmeisesti siis Varsinais-Suomen ja Hämeen rajamaille, Loimaan kupeeseen. Ja Pentti tietää enemmän sen jälkeisistä vaiheista. Ja Tarmokin saattaa tietää ainakin Boråsin ajoista.
Sirkasta enemmän Tarinapalstalla vuodelta 2006: Peltoniemestä, Suonsaaresta, Mutkalasta, Pajalasta ja vähän muustakin.
Veikko ja Aune eivät siis sittenkään ostaneet Vainikaisilta Niemeä vaan tulivat Vainikaisten naapuriksi ostamalla toukokuussa 1947 Kajanin Jallulta ja Irmalta Sipukan. Hirsitalo noin 4.5 hehtaarin tontilla. Kauppahinta taisi olla 150 000 sen aikaista markkaa. Nykyeuroissa noin kymppitonni.
Ja niin alkoi yhden lehmän, yhden lampaan ja yhden tyttären kera Sipukan kattilakunta muotoutua siinä Sopukan ja Sirkan naapurustossa.
Ja mistäpä tuli alkupääoma Veikon talokauppoihin:
Valtio hakkuutti halkoja mailtaan ja Veikko oli nuoruuden innolla reuhtonut kymmentäkin mottia päivässä. Pystystä pinoon pokasahalla kaadettuina ja katkottuina ja kirveellä karsittuina ja halottuina.
Säällä, maastolla, palstan sijainnilla, puun iällä, koolla ja oksaisuudella oli tietenkin suuri vaikutus, joten ei nyt sentään joka päivänä kymmentä mottia, ei toki. Mutta kuudenkin motin päivä oli jo mestariluokkaa. Kansanhuoltoministeriön Teho-pakkaukseenkin riitti neljä mottia päivässä.
Sodan jälkeenhän monet tavarat olivat säännösteltyjä eli ns. kortilla, ja tuota Teho-pakkausta valtiovalta käytti porkkanana metsätöissä. Teho-pakkauksessa oli sen aikaisia säännöstelyn alaisia luksusnautintoaineita seuraavasti: 150 g kahvia, 200 g sokeria sekä 5 askia Työmies-tupakkaa.
Jos hakkasi kahden viikon ajan neljä mottia päivässä eli 48 mottia kahdessa viikossa sai (ostaa?) yhden Teho-pakkauksen.
No halkomotteja ja Teho-pakkauksia siinä sivussa oli siunaantunut sen verran, että niistä oli riittänyt kahvia sukulaisille asti. Kun ei itse lontannut sen kahvin kanssa.
Kärnän Nestori oli kymppinä tuolla halonhakkuutyömaalla ja kun Veikko oli pyytänyt kottia talokauppoja varten niin Nestorilla olisi ollut tiedossa Kolimanpäästä joku parempikin paikka. Ilmeisesti sukusiteet kuitenkin pitivät nuorenparin Kolkulla ja loppujen lopuksi Heinäsuon pohjoispuolella ”monen tuhannen, kultaisen auringon kiertoessa”.
Kiveä näin lopuksi Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä mukaellen.
Pentti, 11.10.2015
Sekoilin tuossa aikaisemmassa vieraskirjan kommentissani. Siis Pekan toinen vaimo oli tietenkin Emma jonka minkin hyvin muistan. Ensimmäistä vaimoa Heinon ja Toinin äitiä en muista koskaan edes nähneeni.
Pieni muistelu tähän siltä ajalta kun Vainikaiset asuivat Sirkassa. Nämä lapset ainakin Heino ja Toini kävivät usein palloa pelaamassa Lehtolassa jossa oli kohtalaisen tasainen piha. He olivat saaneet sodan jälkeen
Amerikasta tällaisen paketin jossa oli lastenvaatteita ym kansalaisilta kerättyä lastentavaraa. Mukana tuli valtava ylellisyys. Musta solukuminen pallo. Se oli syy joka sai minut aina kutsumaan heitä pelaamaan neljää maalia, lukkarista tai muita pallopelejä, Se oli hyvä pallo lentämään. Kun sitä löi leppäpuusta tehdyllä mailalla se lensi huikean kovalla vauhdilla ja kauas, Usein lensi peräti navetan taakse josta sitä nokkospuskista porukalla haettiin. Ja varmasti haettiin niin kauan että löytyi. Minulla itsellä oli ainoastaan lehmänkarvoista tai koivunkäävästä tehtyjä omatekoisia palloja. En ole omasta mielestäni kovin usein ollut erikoisen kateellinen mutta tuo pallo nosti senkin tunteen pintaan.
kolkku.fi 