Jos meitä olisi vain sata

Lottovoittaja, 18.12.2010

Veronpalautukseni eivät riitä mihinkään. Teinit ovat jättäneet huoneensa siivoamatta. Pomo on epäoikeudenmukainen. Naapuri leveilee uudella autollaan, meidän romu seisoo pajalla. En kestä tätä pimeyttä ja kylmyyttä. Puoliso pihtaa eikä koira opi tavoille. Happi loppuu ja pierettää, mä en ala.

Sain pari viikkoa sitten ystävältäni sähköpostitse kiertokirjeen, joka sisältää laskelmia ihmiskunnan suhteellisesta tilasta. Vaikeuksien, ongelmien ja armottomien olosuhteiden keskellä voivotteleville suomalaisille tekisi hyvää oivaltaa, että olemme sittenkin saaneet syntyessämme lottovoiton.

Yksinkertainen laskelma osoittaa, että jos meitä olisi maailmassa sata ihmistä, eurooppalaisia olisi 21 henkeä, pohjois- ja eteläamerikkalaisia 14, aasialaisia 57 ja afrikkalaisia kahdeksan. Vaaleaihoisia ja kristittyjä olisi 30. Naisia porukkaan kuuluisi 52 ja miehiä 48. Toistaiseksi kaikki kuulostaa aika tutulta, eikö vain?

Entä omaisuuden jakautuminen? Kuusi ihmistä omistaa 59 prosenttia maailman rikkauksista ja he ovat kaikki amerikkalaisia. Inhimillisissä olosuhteissa asuu ainoastaan 20 henkeä. Lähes puolet porukasta kärsii aliravitsemuksesta. Vain kahdeksalla on pankkitili ja rahaa kukkarossa. Jos jääkaapissasi on ruokaa, omistat vaatteesi, sinulla on katto pään päällä ja sänky, jossa nukkua, kuulut 25 onnellisen joukkoon. Ehkä puhun sinusta?

Narina, tyytymättömyys ja epätoivo asettuvat laskelman ymmärtävälle perusteettomaan yhteyteen. Kokemus ja tulkinta omasta tilasta on tietysti aina subjektiivinen ja tunteen tasolla totta. Kuulut kaikesta huolimatta niiden harvojen joukkoon, jotka saivat onnenpotkun jo syntyessään.

Saamani kiertokirje kehottaa tekemään työtä kuin et koskaan tarvitsisi rahaa. Se neuvoo rakastamaan kuin kukaan ei olisi koskaan loukannut sinua. Tanssi kuin kukaan ei katsoisi. Laula kuin kukaan ei kuulisi. Elä kuin asuisit paratiisissa. Tätä lukiessasi yksi sadan hengen porukasta kuolee ja kaksi uutta ihmistä syntyy.

Hengitetään yhdessä – ilosta ja onnesta.

-Tom Lundberg

Toinen lottovoittaja, 18.12.2010

Hieno kirjoitus! Ehkäpä voisi ajatella itseään jopa lottomiljonääriksi, jos itsellä on kaiken lisäksi läheisiä ihmisiä, jotka rakastavat minua ja minä heitä. Onnellista Joulua kaikille lukijoille!

Lämmin joululauluilta paukkupakkasessa

Jukka, 12.12.2010

Olipa onni, että saimme jälleen viettää kylän pikkujoulujuhlaa Mehtä-Lehtolan lämpimässä ja kodikkaassa tuvassa. Kun ulkona oli 20 asteen paukkupakkanen, niin kylätalo olisi ollutkin viliposen puoleinen juhlapaikka.

Isäntä Pentti oli urheasti pakkasta uhmaten hakenut tuvan somisteeksi poikkitaiteellisen joulukuusen.

Ahkerat emännät olivat taas keittäneet isolla padalla joulupuuroa ja soppaa.

Puuronsyönnin jälkeen Leskisen Niilo soitti kauniisti laulun Sydämeeni joulun teen.

Kanttori Eero valitteli laulutuokion aluksi salin tunnelmavalaistusta – nuottikirjasta kun erottuivat vain kannet.

Velipoika Pentti järjesti käden käänteessä kanttorille valonheittimen led-valoilla varustetulla lippalakilla. Ja niin päästiin laulamaan tuttuja joululauluja koko porukalla.

Kun torttu- ja piparikahvit oli juotu, pääsimme jännittämään mitä kierrätyslahjapaketeista itse kukin löysi. Lahjat olivat hauskoja ja käytännöllisiä: kynttilöitä, pippurimylly, kirjoja, CD-levyjä, marjamehua, villasukkia jne.

Peipon Jarilta ainakin onnistuu tänä jouluna piparkakkujen teko uusilla piparkakkumuoteilla – Jari tosin kaipaili muottien mukaan myös muodollisesti pätevää käyttöopastusta…

Sydämelliset kiitokset koko porukalta Tuulalle, Pentille, kanttori Eerolle ja Niilolle. Lämmin kiitos emännille makoisasta puurosta, sopasta ja torttu- ja piparikahveista!

Rauhallista joulunodotusta!

Rahan valtaa vastaan

Mehtäpena, 28.9.2010

Äskettäin tuli TV:stä mielenkiintoinen ohjelma RAHAN MIELIVALTA. Amerikassa oli tutkittu rahamarkkinoita, että miten ne oikein pelaa, ja miten ne vaikuttaa ihmisissä. Jenkit olivat löytäneet aivoista ihan oman raha-aivonystyrän joka kuulemma aktivoituu aina kun on kyse rahasta sen tienaamisesta tai hävittämisestä. Tämä nystyrä kuulemma sijaitsee samassa aivo-osastossa jossa tapahtuu aktivoitumista kun on kysymys vaikkapa ruuasta, seksistä, alkoholista, huumeista, tai muista nautintoaineista. Jo tätä taustaa vasten on ymmärrettävää että aika vahvasta tekijästä on kysymys, kun rahan vallasta puhutaan.

Aika usein, ja enimmäkseen paheksuvaan sävyyn puhumme rahan vallasta. Raha ratkaisee sanomme me ja puistamme päätä. Kun sellun menekki laskee ja metsäyhtiö lopettaa tehtaan ja sanoo väen irti niin kysymys on tietenkin yksinomaan rahasta. Kun mummo saa mielestämme huonoa hoitoa palvelutalossa syyllinen on raha. Kun hoitoalalle ei saada tarpeeksi opiskelijoita on tietenkin kysymys rahasta. Raha ratkaisee kun seurakuntaan pitäisi palkata lapsi ja nuorisotyöntekijä. Kun jääkiekkoilija pyrkii keinolla millä hyvänsä NHL:n siinä vasta kysymys on rahasta. Raha on päätekijä kyläkaupan kuolemiseen ja kylien kuihtumiseen johtavassa prosessissa, samoin kuin tietysti suurien hehtaarien kokoisten kauppakeskusten rakentamisessa. Kuntaliitoksissakin on kuulemma pohjimmiltaan kyse rahasta. Puhumattakaan politiikasta jossa sielläkin raha taitaa olla aika vahva tekijä. Esimerkkejä löytyisi kyllä enemmänkin.

Miten tätä inhottavaa rahan mielivaltaa sitten voisi vastustaa. Pitäisikö alkaa sättiä rahaa aina ja joka tilanteessa yhtä innokkaasti kuin oppositio sättii hallitusta. Tai laittaisiko pystyyn mielenosoituksen. Tekisi suuren banderollin johon tekstaisi kissankokoisin kirjaimin ALAS RAHAN VALTA! Entä jos suuntaisi torille iso adressilehtiö ja nippu kyniä mukanaan ja alkaisi kerätä nimiä rahanvallan vastaiseen adressiin. Varmaan saisi piankin kymmenentuhatta nimeä. Kyllähän nyt jokainen tämmöiseen nimensä rustaisi.

Ei mitään tulosta veikkaan minä. Hukkaan meni koko intoilu. Luulenpa että raha ei tippaakaan hätkähdä moisia yrityksiä, eikä tunne valtaansa uhatuksi. Jatkaa vain toimiaan samaan vanhaan malliin. Tosin olen joskus kuullut sanottavan että raha pakenee. Mutta ei se pakene puheita eikä juttuja. Pakenee vain sinne missä on parempi tuotto. Jos korot on alhaalla pakenee osakkeisiin tai sitten päinvastoin. Taitaa tosin joskus paeta holtittoman ja liian paljon tavaraa hamuavan käyttäjän hyppysistä ehjempiin taskuihin.

Kylläpä on vakava tilanne. Keinot on vähissä toteaa pohtijakin. Onko enää mitään tehtävissä vai onko peli lopullisesti menetetty. Ei nyt vielä heitetä kirvestä kaivoon. Ehkä sentään löytyisi joku tapa jolla rahan valtaa voisi edes jossain määrin nujertaa. Eräs malli voi toimia ja jopa vaikuttaa. Tässä mallissa pitää itse kunkin ruveta taisteluun rahan valtaa vastaan omalla kohdallaan. Salli nyt minun toimia konsulttina, teen sen ihan ilmaiseksi. En lähetä laskua. Pistän tähän aluksi vaikkapa 7 kohdan ohjelman jolla voit lähteä alkuun. Ohjelma on viitteellinen ja sitä voit vapaasti soveltaa tilanteesi mukaan.

1. Olet yleensä laittanut nälkäpäivän lippaaseen 5 euroa. Pistä nyt 50. Siinä ei rahan valta vielä paljon heikkene mutta saa se muistutuksen. Tukkapöllyn niin kuin veljekset aikoinaan lukkarin koulussa.

2. Jos tapanasi on käydä kirkossa pistä kolehtihaaviin euron sijasta 10 euroa. Ei paljon tunnu mutta jos käyt tiuhaan kirkossa ja aina laitat saman summan niin kyllä se vähän rahan valtaa laimentaa sekin.

3. Jos se mummo edelleenkin saa huonoa hoitoa, rupea käymään usein hänen luonaan. Kävelytä ja syötä, mutta elä arvostele ja juoksuta hoitajia. Jos et itse voi hoitaa tätä , kilauta johonkin järjestöön esim. 4h niillä voisi olla nuoria jotka pientä korvausta vastaan kävisivät muorin luona.

4. Älä ihan aina kalastele halvimpia tarjouksia ja viimeisen päivän tuotteita. Osta joskus sika-nauta jauhelihan sijaan sisäfilettä. Sekin vähän kurittaa rahan valtaa

5. Älä aina vaadi kaikkia ilmaiseksi. Jos kolottaa käy hierojalla. Kampaajat, kosmetologit, kylpylät ovat hyviä paikkoja rahan vallan kurittamiseen, lisäksi niin rentouttavaakin. Sanonpa varovasti että pieni ulkomaanmatka voisi toimia samaan tapaan.

6. Nyt neuvon miten huijaat rahan valtaa ensi vaalien aikaan. Katso itsellesi ehdokas jolla on kaikkein pienimmät mainokset. Jos löytyisi semmoinen jolla olisi vain 50mm kuva (yhdellä palstalla) niin valitse tämä. Varsinkin, jos olet kovin syvästi paheksunut nykyistä poliittista meininkiä niin tällä tavoin voit varmistua ettei ehdokkaasi nyt ainakaan kymmeniä tuhansia euroja ole vaalitukea saanut. Tämä on kovan luokan isku rahan vallalle. Jos olisi paljon tällä tavoin käyttäytyviä äänestäjiä, niin rahan valta jo varmasti kutsuisi esikuntansa koolle kriisikokoukseen niin syvästi se sitä järkyttäisi.

7. Saattaa olla että sinulla kaiken tämän jälkeenkin on jotain jäljellä ja havittelet ryhtyä sijoittajaksi. Mikäpä siinä. Mutta sijoittele iloisesti äläkä murjota jos tulee takkiin. Jos Nokia tuntuu sinulta kuitenkin kaikkein varmimmalta sijoitukselta, niin laita nyt jotain suurempiriskisiinkin osakkeisiin. Esim. Talvivaaraan, se on analyytikkojen mielestä yksi kaikkein riskialttiimmista papereista. Jos sitten tulee romahdus tuleepahan testattua minkä verran rahan valta vielä tuntuu kohdallasi.

Näilläkään keinoilla ei rahan valtaa kokonaan nujerreta. Se saa kyllä vähän iskuja mutta mukana kulkee edelleen. Ainakaan minä en ole vielä tavannut kulkijaa joka olisi ihan kokonaan rahan vallasta vapautunut. Tosin kerran jo luulin sellaisen löytäneeni. Keskustelin pitkään erään ”saman suunnan veljen” kanssa ja mistäpä muusta kuin rahasta. Siinä istuimme veljen aistikkaassa olohuoneessa samettisohvalla pitkään. Hän minua kovin opasti kaikista rahan vallan vaaroista ja koukeroista. Todisti kuinka hyvä on ei ole sidoksissa mammonaan. Kunhan on elatus ja vaatteet tyytykäämme tähän hän siteerasi isoa kirjaa. On niin vapaa ja helppo hengittää kun ei tarvitse tyhjänpäiväisiä raha- asioita murehtia. Minä kuuntelin ja totesin että totta joka sana. Samalla tunsin vähän vihlaisua tuolla sydän alassa. Kun ei ollut tullut ihan tuon opin mukaan elettyä. Siitä sitten ystävinä erosimme mutta ei aikaakaan kun tapasin hänet uudelleen. Jo kaukaa havainnoin että hän ei oikein ollut entisensä. Ilme kertoi että nyt oli joku ongelma. Olikohan perheessä sattunut sairautta tai jotain muuta ikävää. Pian syy kuitenkin selvisi. Oli käynyt niin kuin kukaan meistä ei toivo. Hän oli saanut muutaman satasen veromätkyt.

Niin että siitä vaan kaikki joukolla RAHAN VALTAA VASTUSTAMAAN!

Viitasaaren kylien valokuituverkon rakentaminen alkaa

Jukka, 28.8.2010

Haja-asutusalueiden valokuituverkon rakentaminen alkaa lähiaikoina EU:n, Suomen Valtion, kuntien, operaattorin ja verkkoon liittyvien talouksien rahoituksella. Hanketta hallinnoi Keski-Suomen liitto, joka järjesti tiedotustilaisuuden 28.8.2010 Viitasaaren kaupungintalolla.

Hankkeen toteuttajaa haettiin tarjouskilpailulla, joka päättyi nyt kesällä. Tarjouksia tuli vain yksi: Verkko-osuuskunta Kuuskaista Pohjanmaalta ilmoittautui halukkaaksi rakentamaan valokuituverkon Keski-Suomen haja-asutusalueille. Homma ei siis kiinnostanut TeliaSoneraa, Elisaa ym isoja operaattoreita.

Verkko-osuuskunta Kuuskaistan omistavat liittymien omistajat ja mukana ovat myös Alavuden, Kuortaneen, Lehtimäen, Soinin, Töysän ja Ähtärin kunnat. Osuuskunta toimii pääasiassa haja-asutusalueilla ja on nyt siis laajenemassa myös Keski-Suomen alueelle. Kuuskaista tarjoaa asiakkailleen Internet-yhteyksiä 10 Mbit ja 100 Mbit nopeudella. Avoimen valokuituyhteyden päälle on asiakkaalla mahdollisuus käyttää eri palveluntarjoajien puhelinpalveluja, tv-palveluja, sähköpostia, tietoturvapalveluja ja muita sähköisesti saatavissa olevia palveluja, mutta Kuuskaista tarjoaa myös itse näitä palveluja.

Keski-Suomen liitto tekee omalta osaltaan päätöksen hankkeen toteuttamisesta 29.9. Sen jälkeen hanke etenee siten, että kukin kunta tekee omat rahoituspäätöksensä; esimerkiksi Viitasaaren kaupungin rahoitusosuus on 22% Viitasaaren haja-asutusalueen verkon rakentamiskuluista. Näillä näkymin verkon rakentaminen alkaisi sitten ensi keväänä ja koko verkko olisi rakennettu 3 vuoden päästä. Rakentamisaikataulun eri kylille ja alueille ratkaisevat kunkin alueen kunnat. Kunnat keräävät listat liittyjistä ja tekevät liittymissopimukset. Etusijalla rakentamisessa ovat ilmeisesti ne kylät, joilta lankaverkko on poistunut/poistumassa tai tuhoutunut viimeisissä myrskyissä. Toki myös kylien oma aktiivisuus vaikuttaa rakentamisaikatauluun: kylät, joilla liittyjät ovat heti selvillä, pääsevät nopeammin rakennettaviksi.

Paljonko lysti sitten maksaa?

Kuuskaista on sitoutunut tuomaan valokuituverkon kaikkiin talouksiin samaan hintaan riippumatta siitä, kuinka kaukana runkoverkosta talous sijaitsee. Asiakastaloudelta perittävä liittymismaksu on 1100 euroa (alv 0%). Sillä hintaa valokuitukaapeli tulee siis huusholliin sisälle saakka. Tarjous koskee paitsi vakinaisia asuntoja, myös kesämökkejä. Samaan hintaan liittymä tulee siis Kolkun rantaan tai Kolkkujärven taaksekin. Näin ainakin nykytietojen valossa.

Verkkomaksu on sitten 36-37 euroa/kk, jonka päälle tulee vielä maksu eri palveluista. Esimerkiksi 10 Mbit laajakaista näyttäisi Kuuskaistalla maksavan 12 euroa/kk, joten koko laajakaistapalvelun hinta verkkomaksuineen olisi 48 euroa/kk. 100 Mbit irtoaisi 58 eurolla/kk.

Näillä ehdoilla olisi siis mahdollista liittyä valokuituverkkoon nyt. Myöhemmin lysti maksaa varmasti enemmän, koska hanketukia ei tämän jälkeen liittymiseen saa. Selvää on, että jos kylällä on vain muutama liittyjä niin verkkoa ei sinne rakenneta. Nyt olisikin tärkeää, että saataisiin Kolkun kylältä heti mahdollisimman monta liittyjää jo lähimmän kuukauden aikana. Tällä varmistettaisiin se, että verkko tännekin rakennetaan ja että päästäisiin ensimmäisten joukossa rakennusaikatauluun. Ilmoittautumisia voitaisiin tehdä jo tässä vaiheessa Pentille tai Jukalle. Näin saataisiin kuva liittyjien määrästä hyvissä ajoin ja saataisiin oman kylän ”paketti” kasaan nopeasti. Sitovat ilmoittautumiset Viitasaaren kaupunkiin tehtäisiin sitten heti, kun se on mahdollista.

Laittakaapa kommentteja valokuituverkosta, hinnoista ym.

Pentti, 29.8.2010

Hinta tietysti tuntuu yhtäkkiä kalliilta mutta on toisaalta selvästi halvempi kuin aikaisemmissa informaatiotilaisuuksissa on annettu ymmärtää, Mielestäni hintaa on suhteutettava siihen että valokuidun kapasiteetti takaa vuosiksi kenties vuosikymmeniksi mahdollisuuden olla mukana informaatiokehityksessä. Vaikka itsellä on mahdollisuus käyttää kohtuunopeaa nettiä täällä taajamaalueella eikä liittyminen näin olisi laisinkaan välttämätöntä olen ilman muuta liittymässä jo siitäkin syystä että kiinteistön arvo takuulla nousee ios se on valokuidun päässä siihen verrattuna että olisi ilman sitä.

Kylän kannalta olisi tosi valitettavaa jos liittyjiä olisi niin vähän että koko kylä uhkaisi jäädä tässä vaiheessa valokuidun ulkopuolelle. Silloin ei juuri olisi toivoa paluumuuttajista sen enempää kuin yritystoiminnan viriämisestäkään. Kolkun kylä on maineessa että täällä on tavallista enemmän yritystoimintaa. En tiedä kuinka hyvin tämä pitää paikkansa. Mutta pienikin yritystoiminta vaikkapa vain klapikauppa tarvitsee ehdottomasti toimivat nettiyhteydet.

Vielä tuosta hinnasta. Jos liittymän investoinnin jakaisi vaikkapa vain 15 vuodelle se olisi 73 euroa vuosi. Tuolla hinnalla ei saa tilattua juuri mitään sanoma, tai aikakauslehteä. Mieluummin kyllä itse jättäisin jonkun lehden jopa seudun tilaamatta kuin jäisin paitsi kunnon nettiyhteyttä.Sitäpaitsi netin välityksellä pystyy kyllä lukemaan useampia lehtiä ja seuraamaan uutistapahtumia tosi monipuolisestireaaliajassa. 100 megan yhteys riittänee vaikka mihin. Esim liikkuvan kuvan lähettämiseen ja vastaanottamiseen.

Eiköhän pidetä Kolkku kartalla tässäkin asiassa.

Jukka, 7.9.2010

Eipä meinaa keskustelu tästä valokuitukaapelista lähteä oikein käyntiin. Tässäpä muutama ajatus pohjaksi kannanotoille:

1. Valokuituverkko on täällä syrjässä tehokkain ja varmin yhteysväline. Langattomat toki paranevat koko ajan, mutta 100 Megan tasoon ne täällä tuskin koskaan pääsevät.

2. Valokuituverkko palvelee muutakin kuin nettiyhteyttä; jatkossa sen kautta on käytössä myös TV-, elokuva- ym. tarjontaa.

3. Liittymän hinta on tuo 1100 euroa. Sen voisi Pentin tapaan rahoittaa vaikkapa luopumalla muutamasta lehdestä – maailmanmenoa voi vallan hyvin seurata jo netistä. Ehkä Viitasaaren Seutu olisi ainoa, joka kannattaa tilata paperisena. Ja yksi tapa olisi vaikkapa luopua Malporosta: aski päivässä tekee varmasti tonnin joka vuosi.

4. Sellaiselle, joka ammatikseen tarvitsee täällä nettiyhteyttä, ei langaton verkko ole edes vaihtoehto. Lähetettävien ja vastaanotettavien tiedostojen koko on jo nykypäivänä niin suuri, että langaton verkko ei niitä selvitä – ja tiedostojen koko vain kasvaa koko ajan.

5. Olen vuoden mittaan haastatellut muutamaa valokuituliittymän hankkinutta. Ovat olleet erittäin tyytyväisiä. Eivät vaihtaisi langattomaan, vaikka ovat sellaisilla alueilla, että siellä langattomatkin toimivat.

Näillä perusteilla olen hankkimassa ehdottomasti valokuituliittymän.

PS. Jos jollakulla olisi tietoa langattomien verkkojen tulevasta kehityksestä, niin siitä voisi kirjoittaa vaikka tälle kommenttipalstalle.

Antti, 18.9.2010

Toki langattomat verkot tulevat kehittymään radikaalisti tulevaisuudessa. Nopeudet kasvavat, tekniikka halpenee, sekä verkon kattavuus ja luotettavuus paranee. Kyse ei ole tälläkään hetkellä tekniikasta, vaan kustannuksista. Millä suunnitelmilla, aikatauluilla ja kattavuudella langattomia verkkoja rakennetaan. Valitettavasti haja-asutusseuduille tekniikka tulee saataville viiveellä, ja siellä taloudet joutuvat maksamaan nettiliittymistä tulevaisuudessakin enemmän kuin taajamissa.

Lisäksi, nyt kun tämä @450-verkon kattavuus on saatu parannettua suunnitellulle tasolle, uskon että valtion, EU:n ja liittymiä tarjoavien yritysten intressit langattomien verkkojen jatkokehittämiselle haja-asutusalueilla laitetaan jäihin hetkeksi. Periaatteessa jokaiseen talouteen on nyt saatavilla 1Mbs-liittymä, joka hankkeen takana tarkoituksena olikin. Totuus ikävä kyllä on että verkon kattavuus ei ole 100% talouksista, puhumattakaan yhteyksien 100% luotettavuudesta. Saattaa kestää pitkäänkin että tähän saadaan merkittävää parannusta.

Valokuidun ainoa ongelma on että nopeuden kasvattaminen ylöspäin tuosta 100Mbs/talous -nopeusluokasta vaatii lisää kuituja maahan. En tiedä varautuuko Kuuskaista tähän laittamalla nipun ylimääräisiä kuituja valmiiksi tuonne putkeen tulevaisuuden varalle, mahdollisesti. Valokuidun etuja puolestaan ovat toiminnan luotettavuus ja yhteyden laatu (esim. nopeus ei vaihtele säätilan mukaan). Ainakin itselle nuo ominaisuudet ovat jopa tärkeämpiä kuin itse yhteyden nopeus.

Ja tuo 100Mbs/talous -nopeusluokka riittää pitkälle tulevaisuuteen. Tuolla kaistalla voi esim. katsoa/tallentaa useita yhtäaikaisia television teräväpiirtokanavia, tai suoratoistaa teräväpiirtoelokuvia suoraan netistä televisioon… kunhan nuo tulevat tulevaisuudessa saataville. Skypellä voi olla puhelinyhteys auki vaikka jatkuvasti ja useampiin kavereihin yhtäaikaisesti, eikä maksa euroakaan. Ja vielä jäisi rutkasti kaistaa perusnettisurffailuun. Kaikki yhtäaikaisesti. 10 Mbs -yhteyskin riittää erinomaisesti perinteisten elokuvien suoratoistoon netistä, perussurffailuun ja Skype-puheluille. Yhtäaikaisesti.

Eli suosittelisin ehdottomasti valokuituun liittymistä. Suolainenhan se on tuo liittymähinta, mutta näkisin että kyseessä on erittäin järkevä sijoitus. Tällä hetkellä suosittelisin ehdottomasti ”vain” tuota 10Mbs nopeutta, hyvin harvalla on vielä oikeasti tarvetta 100Mbs nopeuteen näinä päivinä. Minullekin riittää 10Mbs nettiyhteys erinomaisesti, vaikka netin tehokäyttäjä olenkin.

Kannattaa ehdottomasti vaatia Kuuskaistailta että on mahdollista nostaa tuo yhteysnopeus jokaisessa taloudessa tuohon 100Mbs nopeusluokkaan tulevaisuudessa! Muuten saattavat laskea tarvittavan kuitumäärän alakanttiin (esim. oletuksella että vain 25% talouksista valitsevat 100Mbs-liittymän). Kannattaa myös selvittää onko mahdollista laajentaa yli tuon 100Mbs/talous tulevaisuudessa.

Myllyn Esteriä tapaamassa

mehtäpena, 26.7.2010

Puhelin soi. Toisessa päässä pirteä naisääni kertoi olevansa Myllyn Esteri ja kysyi muistanko tai tunnenko hänet. Heti alkuun ei raksuttanut ja pakko oli tunnustaa että nimi ei sano mitään. Pian kuitenkin selvisi että soittaja oli Esteri Hytönen 88 vuotta. Esteri on syntynyt Kolkun Koivuharjussa. Taavetti Huikari oli Esterin vaari ja Kalle Huikari puolestaan eno. Esteri muutti isänsä Toivon ja Äitinsä Elinan kanssa Myllyn torppaan Kumpumäelle Esterin ollessa vajaan vuoden ikäinen. Esteri kuitenkin kävi lapsena ja nuorena paljon mummolassa ja muutenkin Kolkulla kun täällä oli vireää toimintaa kuten opintokerho ym.

Myllyn torppa on todella kivassa paikassa joen varrella ja sinne on siniseltä tieltä matkaa vain 400 metriä. En ole koskaan ennen käynyt siellä enkä oikein tiennyt tämmöistä idyllistä paikkaa olevan olemassakaan. Nykyään torppa on kuin pala menneisyyttä jostakin viime vuosisadan alkupuolelta. Pirtti on entinen savupirtti tosin vuorattu. Sähköä ei ole miljöötä pilaamassa. Vanha iso puuhella on varmaan muurattu paikalleen viime vuosisadan alkupuoliskolla. Pieniruutuiset kodikkaat ikkunat antavat valoa ja luovat tunnelmaa. Tosi viehättävä kesäpaikka. Vanha navetta, myös hirsirakenteinen vähän kallellaan ja katto notkolla mutta sisällä paljon vanhoja työkaluja ja muita tarveesineitä. Viimeksi siellä lie lypsetty lehmiä joskus 1950 luvulla. Vanhoja hyvin säilyneitä aittoja joita kaipaa nukkumapaikoiksi varsinkin näillä helteillä. Ja kruununa kaikelle savusauna. Se on vielä vähän vanhempaa mallia kun tämä Mehtä-Lehtolan sauna. Kiuas oli lähes kokonaan luonnonkivistä kasattu ja matala. Lauteet olivat erikoiset. Ilman jalkoja seinään laitettujen tukien päällä vahvat lankut. Selvisi että näin piti rakentaa lauteet koska haluttiin käyttää saunan muutaman neliön tila syksyllä viljanpuintiin. Tässä saunassa oli riuista ladottu lattia jollaista en muista muualla nähneeni.

Mylly jolla on viimeksi jauhettu ennen Esterin syntymää on hävinnyt kokonaan. Vain jyhkeä myllynkivi on muistona myllystä. Pihaa ei ole pilattu laittamalla nurmikoksi tai erikoisesti myllämällä, vaan on kaunista vanhaaikaista luonnonketoa jossa luonnonkukat kukkivat läpi kesän.

Esteri on miehensä Veli Hytösen kanssa tehnyt pitkän päivätyön myymlänhoitajina Keski-Suomessa osuuskauppojen maaseutummyymälöissä. Oman uransa Esteri aloitti jo 18 vuotiaana Keiteleen osuuskaupassa.

Eläkepäivinään Esteri viettää Suolahdessa omassa huushollissaan tosin hänellä on kovasti ”vientiä” lastensa ja lastenlastensa perheisiin. Mutta ”vanhat asiat” ovat alkaneet viime vuosina kiinnostamaan yhä enemmän. Huikarien ja Paanasten sukutaulu on ahkerassa käytössä ja seurannassa.Viisi viikkoa sitten siihen lisättiin viimeisen lapsenlapsenlapsen (tulikohan oikein) nimi.

Mutta erikoisesti Esteri on ”hurahtanut” (kirjoittajan myötämielinen ilmaisu) lenkkipääveitsiin. Kiinnostus sai varmaan alkunsa pienenä tyttönä kun hän seurasi koivuharjun Taavetin veitsentekoa pajassaan. Sen lisäksi että Taavetti takoi omat ja kyläläisten sirpit ja viikatteet hän teki myös puukkoja ja erityisesti lenkkipääpuukkoja.

Esteri on viime vuosina tutkinut lenkkipääpuukkoja ja hänellä kokonainen mappi leikkeleitä ja kuvia tästä tarpeellisesta tuotteesta, eri puolilta Suomea. Jokaisella sepällä on tietysti oma mallinsa ja valistunut puukkoihminen ilman muuta muodosta jo tunnistaa mistä päin Suomea ja kenen sepän takoma mikäkin veitsi on. Ilman muuta Esterin mielestä paras on kuitenkin Taavetti vaarin tekemä veitsi jolle Taavetti oli antanut nimen Vintsukka-veitsi. Tässä veitsessä terän kulmat ovat loivasti pyöristetyt. Tuotesuunnittelussaan Taavetti otti nääs huomionn myös sen että Vintsukka veistä käytettiin usein nauriskupin tekemiseen.Jokainen nauriskupintekijä ymmärtää oitis mistä on kyse. Tällä veitsellä ei riko nauriskupin arkoja reunaalueita vaan ne säilyy ehjinä. Nauriskuppi on tietysti oiva tarjoiluvati samaan tapaan kuin nykyisin hyvät keittiömestarit tarjoavat esim täytettyä paprikaa. Minun mummoni joka oli Taavetin hyvä ystävä teki sitäpaitsi nauriskupista vielä lampunkin. Hän sulatti kupin täyteen talia ja laittoi siihen puuvillalangasta sydämmen.Valaisi pimeässä kummasti.

Nopeasti meni kolme tuntia Myllyn Esterin veitsi- ja muihinkin asioihin perehtyessä. Toivottavasti tulee joskus vielä toinen tilaisuus kuulla lisää sillä paljon taisi jäädä vielä kertomatta. Olisihan tuo kiva joskus vielä kokeilla Myllyn saunan löylyjä ja verrata niitä oman saunan löylyihin.

Joka tapauksessa Hyvää kesää Esterille ja hänen läheisilleen. Paljon pirteitä elämänpäiviä lenkkipääpuukkojen ja muiden harrastustesi parissa.

P.S. Tähän on lähiaikoina luvassa jatkoa. Esterin kirjoittama runo ”Veitset ja paja-muistoja mummolasta” ja sen ohessa allekirjoittaneen varhaisia muistoja 1951 edesmenneestä Taavetti Huikarista.

Saara, 20.8.2010

Kiitos Pena ihanasta kirjoituksesta! Mukava kuulla Myllyn kuulumisia. Siitä ohi mentiin lapsena Rasiin urheilukentälle. Heimosen pojat olivat rakentaneet kentän, jossa oli ympärillä juoksurata, sen sisässä hyppytelineet ja karuselli, jossa oli kaksi istuinta. Siellä oli myös kioski. Oi niitä aikoja.

Tarja, 3.9.2010

Myllyn Esteri (nyt 2015 93v) kirjoitti 2009 seuraavan runon:

Veitset ja paja – muistoja Koivuharjun mummolasta

Ulos käy Taavetti-vaari partasuu
harmaan pirtin hämärästä
haukotellen, venytellen
vuosia harteilla kymmeniä
Idän taivas vaalenee
Tulee tärkeä päivä

Luojalle kuuluu kiitos
onhan eine vielä
oman kynnön antimia
Lämmin katse vaimon kiitos
Sirpit pajassa odottaa

Tulossa aika elonkorjuun
Verkkaan astuksii rinnepolkua
harmaan pajan ovelle
siellä toteaa itselleen
Tulossa kuuma päivä

Ahjoon tulta tuoheen hiileen
huokaa palkee hehkuu hiilet
alasin tuttu pölkyn päällä
vasara pihdit vaiti oottaa
Sirpit mustan orren päällä
Onpa terä ohentunut

Virkkaa vaari vieressä ahjon
Sirpin terä hiilloksessa punertuu
alasimella pala ohutta kärkeä
nokiselle lattialle lennähtää
Kuuma, älä koske

Neuvo tulee tyttöselle,
jonka varpaat kynnyspuulla
Kaksin he pajassa ahertaa
palkkeet liikkuu
Sirppi saa teräkaaren uuden
Tällä ohraa leikataan

Vaari tuumaa terä veessä kastellen
Mutta terän pala
uuden muodon alasimella saa
tyttö arvaa mikä siitä tulee
Vaari tekee toisenkin,
jonka Sauli-veli saa
Tämäkö Vintsukka-veitsi

Tekijällä lupa nimi antaa
onhan vaarin lenkkipäinen
tytölle kovin tuttu
pitkää partaa vaari sillä lyhentää
Myöskin mummo rieskaa voitelee
Tätikin syömään huutelee

Nyt 2009 tämä tyttö miettii
voikos nimen olla antanut
jo 1820 tienoilla
Vaarinvaari Matti

Kalakisat yhdistävät Kolkkujärven ranta-asukkaita

Jukka Paananen, 18.4.2010

Kolkkujärven rannoille on pikkuhiljaa rakentunut usean kymmenen mökin ranta-asutus. Pääosin mökit ovat vapaa-ajan asuntoja, joissa lomaillaan kesäisin, mutta yhä useampi varustelee mökkinsä niin, että mökkejä käytetään myös talvisin. Ja asuupa osa asukkaista mökillään ympärivuoden – sähkökin kun tulee jo useampaan mökkiin.

Mökkiläisistä osa on luonnollisesti kotoisinkin näiltä nurkilta, mutta mukaan mahtuu paljon myös muualla asuvia, joilla ei aikaisemmin ole ollut mitään siteitä tähän kylään. Niinpä Kolkkujärven ”rantayhdyskunta” onkin varsin kirjava: on nivalalaisia, hämeenlinnalaisia, espoolaisia, järvenpääläisiä, lahtelaisia jne. Kukin tietysti hakee ranta- ja loma-asumiseltaan erilaisia asioita, osa luonnonrauhaa ja erakkoelämää, osa uusia harrastuksia ja uutta ystävä- ja elämänpiiriä vapaa-ajalleen.

Junusmäen Oiva esitti noin vuonna 2000, että olisi hyvä, jos saataisiin jotain yhteistä toimintaa ranta-asukkaiden kesken – muutakin, kuin tieyksikkömaksuista kiistelemistä. Ja Oiva, kun itse oli utelias savolainen, oli sitä mieltä, että itse kunkin olisi hyvä oppia tuntemaan omat naapurinsa. Niinpä Oiva omatoimisesti päätti järjestää tuolloin pilkkikisat Kolkkujärven kaikille ranta-asukkaille. Ensimmäisten pilkkikisojen palkinnotkin taisivat olla Oivan itsensä hankkimia.

Ja siitä saakka perinne on jatkunut. Vuonna 2002 aloitettiin myös ”kesäkisojen” järjestäminen: kesäisin järvellä on vetouistelukisa venekuntien kesken.

Tällä hetkellä ranta-asukkaiden aktivisteina toimivat mm. Paanasen Lassi, Hakulan Hannu ja Törmälehdon Erkki, jonka ranta-asunnolle kokoonnuttiin tämän kevään pilkkikisoihin pääsiäislauantaina 3.4.

Törmälehtojen huvilalle Peurakivien lähistölle saapui yli 20 pilkkijää kisailemaan arvokkaista lahjoituspalkinnoista.

”Tässä kalakisassa pääasia ei tietenkään ole saaliin määrä, vaan se, että opitaan tuntemaan toisemme. Näissä kisoissa nautitaan vapaa-ajan vietosta, keväisestä luonnosta ja yhdessäolosta”, kertoo järjestelyistä vastaava Erkki Törmälehto.

Leikkimielisyydestä huolimatta pilkkimisessä oli aitoa kilpailun tuntua. Ja jokaisellahan oli tietysti oma pilkkimistyylinsä, jolla kalansaalista haettiin. Tässä muutama esimerkki:

Keräsen Hannu otti jo hanskankin pois pilkkikädestä, että ote olisi tarpeeksi herkkä.

Hakulan Hannulla oli isäntämiehen otteet, oltiinhan Hannun ”kotivesillä”.

Leivon Paavolla on muikea ilme, onkohan löytynyt hyvä ottipaikka?

Koposen Eerolla on sellainen tyyli, että ”ylös ei oteta ku yli puolkiloset, pienemmät jätän muille”.

”Kolkkujärveä hallitsee kaksi kalastuskuntaa, Säkkärämäen kalastuskunta ja Puralan kalastuskunta. Mitenkähän päästäisiin yhteen kalastusmaksuun, joka sallisi kalastuksen molempien kalastuskuntien alueella? Helpottaisi huomattavasti niin vakinaisia kuin kesäasukkaitakin, jos ei tarvitsisi pyydysmerkkejä hankkia kahdesta eri paikasta”, pohtii Törmälehon Erkki pilkkimisen lomassa.

Kolkkujärven pilkkikisoissa osallistujilta peritään osallistumismaksu. Kertynyttä rahasummaa ei käytetä suinkaan palkintojen ostoon, ne tulevat lahjoituksina. ”Kertyneet osallistumismaksut on käytetty kalanistutuksiin. Kolkkujärvessä on kyllä runsaasti kalaa, mutta kalakanta kaipaa monipuolistamista. Viime vuonna istutimme kalakisojen tuotoilla ja ranta-asukkailta kerätyillä varoilla Kolkkujärveen 13.550 kpl kuhanpoikasia ja 180 kpl 3-vuotiaita järvitaimenia. Istutukset tehtiin lokakuussa ja kuhanpoikaset laskettiin kylmiin syvänteisiin, joten uskomme, että istutukset onnistuivat nyt paremmin kuin menneinä vuosikymmeninä, jolloin istutukset tehtiin kesällä ja lämpimään veteen. Siitä eivät kuhanpoikaset varmasti tykänneet” arvelee keräyksen ja viimeiset kalanistutukset junaillut Erkki Törmälehto.

”Haluamme haastaa myös Vapon mukaan Kolkkujärven kalanistutuksiin. Olisi varmasti etua Vapon imagolle sekä täällä kylällä että muuallakin, jos se ottaisi vastuuta kalavesien kunnostuksesta. Nyt se leimautuu paremminkin vesien pilaajana”.

”Ja mökkiläistenkin kannalta kalavesien kunto on tärkeä asia. Rakennettaan ensin kymmenien tuhansien mökki umpimehtään. Siihen verrattuna on pieni raha, jos sijotettaan muutama kymppi kalavesien hoitoon, joka koituu omaksi hyövyksi ja huviksi tulevina vuosina monipuolisina kalansaaliina”.

Jaa, että mitenkä niissä kisoissa kävi?

Kisan jälkeen saaliit punnittiin tarkasti Erkin virallisella kalavaakalla.

Naisten sarjan voiton vei Marja-Leena Paananen tosi isolla ahvenella (400g).
2. palkinnon naisten sarjassa voitti Helmi Törmälehto (170g).

Nuorten sarjassa Ella Uusitalo nosti peräti 440 grammaa ahvenia.
2. palkinnon nuorten sarjassa voitti Linnea Hakkarainen (130g)

Yleisen sarjan voiton vei Paavo Leivo (1800g).
2. palkinnon yleisessä sarjassa voitti Simo Vedenpää (820g).
3. palkinnon yleisessä sarjassa voitti Keijo Toivoniemi (800g).

Leivon Paavo otti samalla 2. kiinnityksen pilkkikisan kiertopalkintoon. Kaksi kiinnitystä palkintoon on myös Martti Ottavaisella.

Kesäuistelukisassa on Paanasen Lassilla edessä kiertopalkinnon hankinta, sillä Lassin venekunta voitti viimekesänä järjestetyn uistelukisan kolmannen kerran ja sääntöjen mukaan kiertopalkinnon saajan on ostettava kisaan uusi kiertopalkinto.

Ja pääasiahan oli, että kisan aikana ja kisan jälkeen kaikilla oli mukava olo.

Mitä mieltä olet Anssi?

Pentti Pulkkinen, 15.3.2010

Tällä viikolla saimme lukea Seudusta että Anssi Kekkonen on lähdössä ehdokkaaksi ensi kevään eduskuntavaaleissa. Asia ei tullut ihan täytenä yllätyksenä sillä suuntautuneisuus yhteiskunnallisiin asioihin on näkynyt Anssin otteissa ja kirjoituksissa jo lukioajoilta asti. Kolkkulaisina tietysti seuraamme kiinnostuneina ja myönteisenä Anssin menestystä tällä politiikan kivisellä ja joskus tuulisellakin kyntösaralla. Monia Kolkun sivujen lukijoita kiinnostaisi varmaan kuulla mitä nuorimies on mieltä erinäisistä asioista jotka juuri nyt ovat ajankohtaisia. Niinpä esitimme Anssille muutamia kysymyksiä joihin pyydämme lyhyitä perusteltuja vastauksia.

Kiitokset Pentille! Tässä kirjoittaessani viettelen sunnuntaipäivää täällä Joensuun puolessa. Ensi viikko tulee olemaan kiireinen opiskelujen suhteen mutta nyt on lepopäivä ja akkujen lataamisen aika.

Todellakin olen näillä näkymin lähdössä ehdokkaaksi vuoden 2011 eduskuntavaaleihin. Pitkään jouduin pyyntöjen jälkeen miettimään sitä, kuinka rahkeet ja rahoitus tulevat riittämään kampanjoinnin kiemurat. Mutta lopulta kun päädyin siihen että olen valmis asettumaan ehdolle, asiat lähtivät omalla painollaan etenemään. Nyt vain jännitämme sitä, hyväksyykö piirikokous ehdokkuuteni. Eli vielä ei siis voida puhua suoraan eduskuntavaaliehdokkuudesta. Mutta kiperiä kysymyksiä oli Mehtäpena laatinut! Jos näistä selviää kunnialla niin on valmiina kiperiinkin vaalitentteihin! Katsotaan miten käy.

Vieläkö voimakas rakennemuutos maaseudulla ja erikoisesti syrjäisillä kylillä jatkuu? Väkimäärä esim Kolkulla on laskenut sotien jälkeisestä ajasta lähes 1/10 osaan? Kääntyykö suunta koskaan ja mitä toimenpiteitä kehityksen suunnan kääntyminen edellyttäisi
a. kylien väestöltä
b. yhteiskunnalta ja lainsäätäjiltä.

Nähdäkseni ainakin pienten kylien yli rakennemuutoksen voimakkain tuulispää on jo pyyhkäissyt. Ja positiivista on se, että lapsiperheiden muuttoa maalle on esiintynyt Viitasaarellakin jonkin verran. Palvelut ovat toki etäällä mutta kaikille tämä ei ole este. Asuinpaikan valinnasta on monelle tullut arvovalinta. Tärkeimpiä tekijöitä pienten kylien elinvoiman kannalta olisi palveluiden turvaaminen kaiken ikäisille, sekä ihmisten luoma yhteisöllisyys. Sähköisen asioinnin kehittäminen on yksi keino edistää alueiden tasa-arvoa. Arvojen uusjako tulee varmasti näkymään pienenä muuttoliikkeenä maaseudulle, mutta en uskalla vielä luvata kymmenkertaista väkimäärää Kolkulle. Siinä saataisiin melkoiset talkoot jo aikaiseksi!

Ihmisten mielen pohjukoissa on sitkeä vastakkainasettelu maalaiset vastaan kaupunkilaiset. Mitä mieltä olet onko tuo asenne viime aikoina vahvistunut vai heikentynyt?. Mitä voitaisiin tehdä tämän asenteen lopulliseksi hautaamiseksi?

Enimmäkseen tätä vastakkainasettelua ruokkii tietämättömyys ja ennakkoluulot. On ihmisiä joille kaupunkielämä sopii, toiset taas kaipaavat ympärilleen rauhaa ja avaruutta. Nykyinen aistittavissa oleva eripura johtuu lähinnä siitä, että muun muassa media ja poliittiset puolueet lietsovat ajoittain rajustikin maalaisten ja kaupunkilaisten eturistiriitoja. EU:n maataloustuet eivät ole pois kaupunkilaisilta, eivätkä joidenkin kaupunkialueiden hyvät palvelut ole pois maaseudun asukkailta. Helsinki on kaikkien suomalaisten oma pääkaupunki ja Kolkku on osa yhteistä maaseutuamme!

Edelliseen liittyen Kepu ei edelleenkään kovin hääppöisesti näytä saavan kannatusta kaupungeissa varsinkaan ruuhkasuomessa. Pelkääköhän nuo Kepun ehdokkaat kaupunki-ihmisiä kun ei niitä juuri näy tuolla kävelykaduilla tai muissa liikepaikoissa?

Edelliseen liittyen, puolue tarvitsee uudistumista ja sillanrakentajia. EU vahvistaa maakuntia, jotka asioivat nykyään paljonkin suoraan Brysselin kanssa. Varsinkin maakuntatasolla vaaditaan paljon yhteistyötä keskuksien ja niitä ympäröivien maaseutualueiden välillä elinvoiman luomiseksi ja lisäämiseksi. Tässä puolueellamme olisi tekemistä tulevaisuudessa. Eli asennemuutos olisi paikallaan. Suuri laiva kääntyy kuitenkin hitaasti, mutta kyllä meillä on jo ruoriin tartuttu!

Vaalirahakohu on monien mielessä vähentänyt luottamusta päättäjiin ja politiikkaan. Sinäkin tarvitset vaalirahaa jos aiot menestyä näissä kisoissa. Onko tämä vaalirahajupakka vain tiedotusvälineiden lukijoittensa kosiskelua vai onko systeemi ollut läpeensä mätä joka käsitys monille on jäänyt. Onko sinulla suunnitelma miten aiot kerätä vaalirahoitusta itse?

Luottamus on vähentynyt ja aiheesta. Nyt on kasvojen pesun paikka ei vaan puolueille, vaan koko Suomen poliittiselle järjestelmälle. Kähmintä on ollut osa vaalityötä jo pitkään ja on valitettavaa, että tulevissakin vaaleissa hyväosaiset, valmiiksi tunnetut ehdokkaat ovat parhaissa asemissa. Tämä rapauttaa pohjan koko demokratialta. Lehdistökin on osasyyllinen. Kalliit vaalimainokset ovat suurin menoerä monelle ehdokkaalle. Viimeiset rahat niistettiin vaalirahauutisoinnin kautta.

Itse olen lähtenyt hyvin varovasti suunnittelemaan kampanjan budjettia. Paljon on puhuttu että nyt tarvitaan uusia, ryvettymättömiä kasvoja eduskuntaan. Mutta näkyvyyttä on pakko hankkia jollain keinolla ja se vaatii usein rahoitusta. Nettikampanja ei tavoita kaikkia äänestäjiä. Kunnallisjärjestöltä saan hieman alkukassaa ja sen jälkeen pitää keksiä rehellisiä tapoja hankkia tukea. Tuen ei tarvitse aina olla rahallista. Olin ilahtunut siitä, kuinka moni ilmaisi valmiutensa antaa oma panoksensa talkootyönä!

Keskusta valitsee uuden puheenjohtajan/pääministerin kesällä. Mikä on Anssin valistunut veikkaus kuka tulee valituksi?

Nythän tilanne on se, että kansan suosikki oli mittauksessa Mari Kiviniemi. Mutta tämä ei kerro koko totuutta, sillä puoluekokoukseen on vielä aikaa ja keskustalaisten parissa gallupin varmasti voittaisi tällä hetkellä Pekkarinen. Mutta ehdokkaita on vielä tulossa. Eilen tenttasin vpj Tuomo Puumalalta, että lähteekö hän kisaan mukaan. Tänään sunnuntaina Kokkolassa hän ilmoittaa aikeistaan. Eilen ei saatu miehestä vastausta ulos mutta ilmeestä päätellen Puumala lähtee mukaan kisaan!

Itse näkisin nuorena Keski-Suomen miehenä mieluiten Maurin tai jonkun nuorekkaan ihmisen puolueen puheenjohtajana ja pääministerinä! Kahden kärjen taktiikkakin voisi toimia siten, että ministeriryhmästä nostettaisiin pääministeri ja puheenjohtaja taas nuorekkaammasta ja aattellisesta ehdokasjoukosta. Itse tulen olemaan puoluekokousedustajana paikalla valitsemassa seuraavia johtajia!

Mitä mieltä Anssi olet ilmastonmuutoksesta. Nyt on ollut taas kova talvi ja varmaan olet ehtinyt hiihtämäänkin. Onkohan tuo ilmastonmuutosuhka vaan joidenkin tiedemiesten masinoimaa höpinää ja onko se nyt niin vaarallista jos keskilämpötila pari astetta nousisikin. Ja miten nämä maatalouden päästöt varsinkin uudellamaalla ja varsinaissuomesta Itämereen. Pitäikö niille tehdä jotakin?

Itse olen sitä mieltä, että ihminen ei saisi toimillaan radikaalisti vaikuttaa maapallon ilmastokehitykseen. Ilmastonmuutos on tällä planeetalla ollut jatkuvasti käynnissä, mutta ihminen uhkaa toiminnallaan nopeuttaa tiettyjä kehityksiä, jotka taas aiheuttavat radikaaleja sääilmiöitä; kuivuutta, rankkasateita, helteitä ja jäätäviä pakkasia. Tästä oman osamme tulemme saamaan mekin, mutta tutkimuksien mukaan täällä pohjolassa pääsemme helpolla. Mutta maailman tiheimmin asutut alueet tulevat kärsimään ilmastonmuutoksesta ja merenpinnan noususta kaikista eniten. Tämä saattaa aiheuttaa humanitaarisen kriisin, jonka laajuudelta ja traagisuudelta emme me Kolkkulaisetkaan voi silmiämme ummistaa.

Mitä maatalouden päästöihin tulee niin hyvällä ympäristölainsäädännöllä voidaan niitäkin vähentää ja sitä kautta Itämeren kuormitusta. Mutta suurin yksittäinen päästöjen lähde on silti Pietarin alue. Venäjälle on tarjottava ympäristöratkaisuja ja ohjattava niiden käyttöönotossa.

Vielä tärkeä kysymys. Juotko maitoa ja missä tuotettua? Entä mikä makkara maistuu parhaiten Anssille?

Eilen olin Keskustan itäisten piirien Työtä ja Elämää- seminaarissa. Siellä keskustelimme työmarkkina- ja eläkeasioiden ohessa maitokiistasta. Tauolla kävimme alakerran ravintolassa kupillisella kahvia. Huvituin ja järkytyin samaan aikaan kun huomasin että meille keskustalaisille olikin juotettu Arla-Ingmanin maitoa! Mutta mausta en tunnistanut.

Mieluiten juon kotona suoraan tankista otettua maitoa. Mutta täällä mailmalla sitten olen ostomaidon varassa ja Valion maitoa olen tukenut. Tärkeintä ei ole kuluttajahinta vaan tuottajalle maksettu. Arla laskee maidon kuluttajahintoja ja sitä kautta myös tuottajahintoja tuomalla maitoa Keski-Euroopasta Tanskaan, Tanskasta Ruotsiin ja lopulta Ruotsista Suomeen. Itse haluan ainakin säilyttää suomalaisen maidontuotannon. Tällä hetkellä paras konkreettinen keino näyttäisi olevan Valion tukeminen. Ymmärrän kyllä myös niitä ihmisiä, joille hinta ratkaisee ostopäätöstä tehdessä.

Ja niistä makkaroista! Viime aikoina olen syönyt aikalailla kasvispainotteisesti, sillä tyttöystäväni ei syö lihaa. Olenkin kiinnittänyt lihaa syödessäni enemmän huomiota sen laatuun. Makkaroista varsinkin hirvimetsällä maistuu jonkun pienemmän teurastamon ryynimakkara tai A-luokan grillimakkarat, sinapin kanssa tietysti!

Kevään jatkoja kaikille sivujen lukijoille ja Kolkkulaisille!

Terveisin, Anssi

Antti Paananen, 15.3.2010

Näin Ilmastofoorumi ry:n jäsenenä on ihan pakko kommentoida noita ajatuksia ilmastonmuutoksesta. 🙂

Antropogeeninen (ihmisten toiminnan aiheuttama) ilmastonmuutos on eittämättä tärkeä aihe ja siitä tulisi keskustella avoimesti, kattavasti ja rehellisesti faktoihin perustuen. Etenkin nyt kun olemme aikeissa solmia kauaskantoisia, kalliita ja kansainvälisesti sitovia poliittisia päätöksiä ilmastohaasteen ratkaisemiseksi. On sanomattakin selvää, että olisi ensiarvoisen tärkeää, että päätökset tehtäisiin luotettavaan ilmastotieteeseen perustuen. Valitettavasti näin tilanne ei ole. Ilmastotiede on suhteellisen heikossa tilassa (luotetaan liiaksi tietokonemalleihin ja spekulatiivisiin ennusteisiin, mittaustulokset eivät ole luotettavia, dataa peukaloidaan ja jopa vääristellään, vertaisarviointiprosessi ei ole luotettava, ”konsensuksesta” eriävien teorioiden tutkimiselle on vaikea saada rahoitusta ja tulosten julkaisua koitetaan jopa estää, jne.). Tukimustyö ei ole neutraalia, vaan sitä ohjaa poliittiset agendat, etunenässä antropogeenisen ilmastonmuutoksen agendaa ajamaan perustettu (IPCC).

Totuus on, että emme vielä tiedä mitkä kaikki tekijät ohjaavat ilmastonmuutosta, ja mikä kunkin tekijän tarkka rooli, osavaikutuksen suuruus ja merkitys kokonaiskuvassa on. Emme tiedä onko ihmisen aiheuttamilla kasvihuonepäästöillä oikeasti merkittävää vaikutusta ilmastoon.

Olisi ensiarvoisen tärkeää saattaa ilmastotiede takaisin rehellisen, avoimen ja luotettavan tieteen piiriin ja irti poliittisten agendojen ohjauksesta. Yhtälailla IPCC:n roolia tulisi miettiä uusiksi, sekä organisaation toiminta tulisi kiireesti saada avoimemmaksi, läpinäkyvämmäksi ja rehellisemmäksi.

Median tulisi myös ottaa realistisempi, neutraalimpi, ja rehellisesti sanottuna ammattimaisempi ote asian käsittelyyn julkisuudessa. Uhkakuvien luomisen ja pelottelun sijaan tulisi nostaa esiin aitoa asiallista keskustelua aiheesta ja valistaa ihmisiä faktoihin perustuen.

Mikäli aihe kiinnostaa, lisää tietoa löytyy mm. Ilmastofoorumin sivuilta.

Anssi, 15.3.2010

Hienoja näkemyksiä Antti!

Tänään olen menossa kuuntelemaan valtioneuvoston ilmastopoliittista asiantuntijaa Oras Tynkkystä ja hänen näkemyksiään. Hän on vahva uusiutuvien energiamuotojen käytön kannattaja, joten varmasti voin joihinkin hänen ajatuksiinsa samaistua. Ilmastokysymykset jakavat tällä hetkellä poliittisia puolueita eri kuppikuntiin, mutta suuntaus on se, että kaikki puolueet ovat omaksuneet vihreitä arvoja ohjelmiinsa, aivan äärioikeistoa lukuunottamatta.

Hullu ajatukseni on, että neutraalilta, globaalilta tutkijapohjalta tulisi ryhtyä laatimaan kaikkien nykyisten tutkimustietojen kriittisen tarkastelun jälkeen maapallon ”geenikarttaa”. Tämä olisi entistä tehokkaampi laskentaohjelma, jolla voitaisiin laskea esim. maapallon massa-akselin siirtymisen, tai sademetsien tuhoamisen ilmastollisia vaikutuksia. Mitä olette tästä mieltä?

Vaikka tämänhetkisiä tietojamme ilmastonmuutoksesta ei voida pitää täysin paikkansapitävinä, on selvää että ihminen vaikuttaa ympäristöönsä ajoittain rajustikin. Kestävän käytön periaatteen soveltaminen ei ainakaan ympäristömme tilaa heikennä 🙂

mehtäpena, 15.3.2010

Aika hyvin tämä meidän senaattoriharjoittelija kysymyksiin vastasi. Ihan niistä aavistaa jonkinlaista perehtyneisyyttä asioihin. Tosin diblomaattinen varovaisuus niistä myös paistaa mutta se on varmaan ihan asiaan kuuluvaa. Tuo neutraali, globaali tutkijapohja laskentaohjelmineen ja maaakselin siirtymisen mittaamisineen menee minulta niin paljon yli hilseen etten siitä osaa olla mitään mieltä.

Vaikeita asioita nämä globaalit ilmastonmuutosasiat ei tiedä ketä uskoisi. Ennen vanhaan kuin kaikki oli vielä mallillaan, asiat oli yksinkertaisempia varsinkin yhteiskunnassa ja politiikassa. Jos olikin joku asia epäselvä niin ei sillä väliä kyllä Kekkonen tiesi mikä on parasta. Voi poijat kun voisi palata Kekkosen aikaan.

Hyvä sota/muu elokuva

mehtäpena, 14.3.2010

Talvisodasta on siis kulunut 70 vuotta. Tämän inspiroimana päätin katsoa Pekka Parikan ohjaaman Talvisota elokuvan alusta loppuun. Aikaisemminkin oli sitä tullut telkkarista katsottua mutta aina se oli jäänyt kesken kun kiinnostus oli sammunut. Nyt istuin sitkeästi kolme ja puoli tuntia.

Periaatteessa minua kyllä kiinnostavat historialliset ja erikoisesti sotaelokuvat. Muistan hyvin jostain 40 vuoden takaa kun pääsin katsomaan Tuntematonta sotilasta. Se teki vaikutuksen samoin kun ovat tehneet Väinö Linnan teksteihin tehdyt muutkin elokuvat. Ennakkoodotukset talvisotaelokuvaa kohtaan olivat siis myönteiset. Mutta on sanottava että petyin ja pikästyin elokuvan yksipuolisuuteen. Alkua lukuunottamatta elokuva näytti keskittyvän esittämään vain savua, mäntyjen katkeilemista tykistökeskityksessä, mudan lentämiseen taivaalle ja hiekan valumiseen korsun katosta. Kyllähän siellä joitain hahmoja kyyristeli montun pohjalla repeytyneissä lumipuvuissa naama noettuna. No mutta, tämmöistähän sota tiettävästi on. Kyllä, mutta miksi tämän näyttäminen pitää maximoida näin totaalisesti. Kyllähän katsoja nyt vähemmästäkin ymmärtää että kauheaa on olla sodassa.

Elokuvan henkilöt, heidän elämänsä, ajatuksensa, ei riittävän hyvin tullut ilmi. Taneli Mäkelä oli tietysti jotenkin tyypillinen mies. Ei puhunut jotain pukisi ja mutristeli suutaan. Ei hänestäkään selvää saanut mitä mieltä ylipäätänsä oli sodasta. Muut henkilöt jäivät vieraiksi. Ihmettelen miksi kannatti palkata sinne huippunäyttelijöitä kun kuka tahansa olisi osannut montussa savun seassa maata naama mustana repaleiset housut lepattaen. Minusta esim vanha Tuntematon sotilas oli ihan toista. Siitä nyt selvisi näitten velikultien luonteenpiirteet ja inhimillisyydet. Räiskintää siinäkin oli mutta huomattavasti sopivammassa suhteessa kun tässä talvisodassa.

Realismia ehkä tavoiteltiin mutta katsojaa tässä aliarvioitiin. Ei sitä jaksa saman männyn lentoa taivaan tuulissa kolmea tuntia katsella.

Ei ole varmasti helppoa tehdä elokuvia. Nykykatojat ovat nähneet vaikka minkäsorttisia toimintaelokuvia joten pitäisi keksiä aina vain hurjempia visioitakiinnostuksen ylläpitämiseksi.

Sama kai koskee tämmöisiä viihde elokuviakin. Kun katselee niitä alkavat vanhat elokuvat sanotaanpa vaikka Rillumarei tai Uuno Turhapuro nousta arvoonsa. On niissä nyt jotain kiinnostavuutta. Ei samaa naamanvääntelyä, tai rään kirnuamista kuten jossain seitsemän veljeksen versiossa.

Nyt palstan lukijasta alkaa tuntua että se mehtäpena on täysin kalkkeutunut. Kaikki tämän päivän viihde on roskaa ja jotkut 50 luvun tuotokset korkeintaan jotenkin katsomisen arvoisia. On niitä joitakin sarjoja tai ohjelmia nytkin joita ihan mielikseen katsoo. Metsolat, lehmänvuosi, ja jopa yliampuva Mooseksen perintö ym. joissa sentään on vähän jotain juonta jaksavat pitää takapuolen tuolissa kolme varttia.

Tanssii tähtien kanssa on jotenkin kiinnostavaa katsottavaa ja Marco Bjustrom näistä viihdejuontajista sentään paras.

Olispa hauska kuulla sinun mielipiteesi elokuvista tai tv ohjelmista. Näissä asioissahan jokainen varmasti on yhtä oikeassa kuin mehtäpenakin.

Saara, 17.3.2010

Nyt pistit Pena taas semmosen täkyn, että on pakko kommentoida!

Olen lukenut kirjana Tuurin Talvisota ja se on myös pelkkää sotimista. On jonkun pohjanmaalaisen kertomuksesta tehty. Varmaan tarkoituksella keskitytty sotaan, ettei romantisoida… ja pohjanmaalaisethan ei tunnetusti ole mitään lorsaajia.

Väinö Linnan Tuntemattomastahan on sanottu, että siinä on ollut Seitsemän veljestä esikuvana. Joka tapauksessa parasta ovat luonnekuvaukset ja Tuntematon tulee katsottua lähes joka itsenäisyyspäivä.

Ja kyllähän nämä kakkosen maalaiskomediat on myös katsottava, mutta ankara pettymys on ollut Pölösen Karjalan kunnailla. Voi hyvänen aika, eihän siinä tapahdu yhtään mitään! Pirunpeltoon odotellaan jatko-osia. Se oli jännä ja nuo hiekkahommat lähellä sydäntä.

Pitäisi vaan opetella nauhottamaan kun noita ohjelmia tulee joskus päällekäin niin kuin ensi sunnuntaina klo 21.00 Ykköseltä dokumentti Max Perttulasta, Maikkarilta Helppo elämä ja FST:ltä Hangon sota.

vielä talvisodasta, 17.3.2010

Martti, nyt jo vanha mies, kertoo siitä mitä hänelle ja hänen komppanialleen talvisodassa tapahtui. Martti kuului Laurilan komentamaan Jalkaväkirykmentti 23:een, joka oli melkein kokonaan pohjalaisista koottu.

Talvisota-teoksen totuuspohja on vankka: sen perustaa ovat autenttiset sotapäiväkirjat, mukana olleiden haastattelut ja kertomukset. Mutta suora dokumentti Talvisota ei ole. Se on kertomus tavallisesta miehestä sodassa: rivimiehen kuvaus siitä mitä hän koki ja tunsi sodan tappotyötä tehdessään. Kun poikkeusolot jatkuivat ja muuttuivat ainoaksi olemassa olevaksi todellisuudeksi, luonnottomaksi ja mahdottomaksi. Ja silti oli pakko kestää.

Sotaveteraanin tytär, 19.3.2010

Sotaelokuvat eivät ole koskaan olleet minun erityissuosikkejani. Tappaminen, verellä mässäily ja räiske eivät vetoa minuun. Mutta dokumentaaris-tyyppisinä, todella tapahtuneina asioina, sotaelokuvatkin saattavat kiinnostaa tapauskohtaisesti. Tuntematon sotilas on yksi niistä, jotka olen katsonut useita kertoja, vanhemmasta versiosta pidän enemmän. Toisaalta uudemman version kohdalla koin pysähdyttävimmän yhteisöllisen kokemuksen. Se oli kai 80-luvun puoliväliä, satuin katsomaan elokuvan eräässä oululaisessa elokuvateatterissa. Elokuvan päättyminen hiljentyviin ja lopulta täysin äänettömiin kuviin oli hyvin vaikuttava. Muistan kuinka täysinäinen elokuvateatteri oli hiirenhiljainen elokuvan päättyessä ja äänettömästi ihmiset hipsivät vaikuttuneina ulos salista. Mietteliäinä. Allapäin.

Toinen minuun syvimmin vaikuttanut sotaelokuva on ollut Rukajärven tie. En osaa arvioida elokuvan taiteellisia yms. ansioita, mutta minulle se sattui juuri sillä katseluhetkellä herkkiin kohtiin. Oli kevät 1999. Odotin kolmatta lastani. Isäni oli taistellut Rukajärvellä jatkosodassa. Hän selvisi sodasta hyvissä voimin, mutta oli kuollut jo kauan ennen tämän elokuvan ilmestymistä. Muistelen miettineeni lähes jatkuvasti elokuvaa teatterissa katsellessani, oliko isänikin tuolla, yksi noista sotamiehistä, tuollaistako se oli? Vauva potki mahassani aina voimallisimpien ääniefektien kohdalla. Suru ja ilo, kuolema ja syntymä olivat läsnä samassa hetkessä. Valo ja ilo kuitenkin päällimmäisenä, ainakin meillä.

mehtäpena, 20.3.2010

Varmaan on hyvä että että näitä sotaelokuviakin on tehty. Ehkä se on auttanut meitä sotaveteraanien poikia ja tyttäriä jotenkin hahmottamaan sodan mielettömyyttä ja sitä mitä mitä vahhempamme ovat joutuneet kokemaan. Minulle oli myöst Tuntemattoman vanhemman version katsominen vähän samantyylinen kokemus kuin sotaveteraanin tyttärellä. Sellainen erikoinen piirre kerrottakoon että jouduin lapsena paljon kuuntelemaan sotajuttuja. Miehet iltaisin kokoontuivat johonkin pirttiin purkamaan kokemuksiaan. Nuori poika kuunteli innokkaana jermujen tarinoita, eikäpähän muuta viihdettä juuri tarjolla ollutkaan. Tämän seurauksena minä olen lähes joka yö nähnyt sotaunia usein hyvinkin pelottavia. Vasta 50 vuotta täytettyäni ne vähä kerrassaan loppuivat ja pääsin minäkin siviiliin

Talvisotaelokuvan totuuspohjaa en ollenkaan aseta kyseenalaiseksi. Mutta kun se ei ole suora dokumentti kuten täällä joku viittasi olisin toivonut että räjähtelyä ja mudan lentämistä esiteään vähemmän mieten tuntoja vastaavasti yritetään peilata enemmän.

Joose Keppilä, 20.3.2010

On olemassa myös sotelokuvia, joissa sota kuitenkin toimii vain jonkinlaisena kulissina pienten ihmisten elämälle. Manillaköysi (Veijo Meri, Veli-Matti Saikkonen) löytää sota-ajan oloista monenlaisia hauskojakin ilmiöitä. Punaisena lankanaan – ei lanka – vaan köysi. Ja Yhdeksän miehen saappaat (Pentti Haanpää, Veli-Matti Saikkonen) taas kietoutuu seuraamaan yhden saapasparin seikkailua miehen jalasta toiseen – ja samalla niitä miehiä.

Muista, vielä vähemmän sotaisista, hyvistä maaseutukuvauksista tulee mieleen hersyvä Simpauttaja (Heikki Turunen, Veikko Kerttula). Ja Onnen maa (Markku Pölönen), joka romantisoi 1960-luvun maalaiselämää vieläkin reippaammin.

Ja yleisinhimillisistä, lämminhenkisistä tarinoista nousee mieleen Mies joka ei osannut sanoa ei (Jussi Kylätasku, Kullervo Kukkasjärvi, Risto Jarva) ja Jäniksen vuosi (Arto Paasilinna, Kullervo Kukkasjärvi, Risto Jarva). Ja amerikkalainen Forrest Gump kuuluu ikäänkuin tähän samaan sarjaan ja on sitäpaitsi hyvä läpileikkaus amerikkalaisten lähihistoriaan.

Ja tyylikkäistä klassikoista tietenkin Komisario Palmut (Mika Waltari, Matti Kassila).

Mehtäpenan veli, 23.3.2010

Itse en tykkää nykyisin enää katsella sota ja väkivalta elokuvia. Myöskään jännitys elokuvat eivät ole mieleen. Elämä sinällään jo tarpeeksi jännittävää. Hyvä komedia, tai farssi joka saa oikein makeasti nauramaan, on hyvä, mutta silläkin sektorilla on paljon hömppää. Karjalan kunnailla- sarjassa on jotain viehättävää, ehkä se ”siisteys” elämänmyönteisyys on sitä, mutta Saaran kanssa olen samaa mieltä että ”äksonia” siinä ei oikein ole. Sama tuppaa vaivaamaan muitakin ns pitkiä sarjoja. Jos niihin sitä toimintaa keksitään, niin ennen pitkää ne alkaa näyttämään tökeröiltä ja teennäisiltä ja juonen kulku väkisin keksityltä. (esim. kauniit ja rohkeat, ja salatut elämät. Ennen seisoo vaikka päällään kun niitä katsoo). Mutta tähän kirjoitushommaan ryhdyin kehuakseni erään elokuvan, joka mielestäni on paras koskaan näkemäni. Veikko Huovisen romaanin tarinaan pohjaava ja Markku Pölösen ohjaama elokuva KOIRANKYNNENLEIKKAAJA. Sodan päättymisestä sekin tarina alkaa, tarina, joka on melko simppeli, mutta josta muutamat kovan luokan ammattilaiset, kuten Peter Franzen (pääosa), Ahti Kuoppala ja muutamat muut näyttelijät tekivät huikean elämyksen. Luulen että käsikirjoituksen olisi voinut pilata monin tavoin mutta Markku Pölönen, jota pidän nerona, teki siitä koskettavan, elämänläheisen, siistin ja hyvyydentäyteisen tarinan. Katsoin elokuva oikeassa elokuvateatterissa ja muistan etten meinannut osata sieltä ulos kun silmät olivat niin kyynelissä.

Kommentoikaa jos olette nähnyt elokuvan, jos ette, niin katsokaa ihmeessä.

Saara, 25.3.2010

Eikölie ite Huovinen neuvonut Pölöstä. Mitäpä mieltä sitten Postia pappi Jaakobille? Minusta oli hyvä. Entä oletteko käyneet elokuvaviikolla?

mehtäpena, 27.3.2010

Tulipa käytyä katsomassa Havukkaahon ajattelija oikein elokuvateatterissa. En muista koska on viimeksi tullut käytyäkään oikein elokuvissa. Kyllä tämän jaksoi katsoa. On se kumma että joku Huovinen ensinnäkin pystyy sanoisinko vähäisistä aineksista tekemään niin hyvän ja hauskan kirjaan. Eihän siinä mitää suuren draaman aineksia eikä järisyttäviä kohtaloita ole mutta jaksaa kiinnostaa ainakin meikäpoikaa.

Mutta hyin oli tehty elokuva. Kyllä Kari Väänänen on syrjäkylien ihmisten kuvaajana ykkönen. Ja näyttelijät Kari Lehtinen ja Ilkka Heiskanen tosi uskottavia ja osuvia tyyppejä.

Kameramies ei ollut ensimmäistä kertaa hommissa sen näki kaikesta. Valtavan hyvin oli kuvattu Kainuun jylhää luontoa.

Jotain tutunoloista esityksessä kaikenkaikkiaan oli. Mietin että minnekkähän ne on kadonneet nykyajasta nämä tämmöiset ajattelijat, tarinankertojat ja muut värikkäät kansanmiehet kuin Konsta Pylkkänen. Kenties heitä on mutta niitä ei tämän ikäluokan tutkija vain tunnista.Olisi kiva kuulla mitä nykyajan kaks-kolmekymppinen näkee tässä kirjassa ja elokuvassa vai meneekö yli kaiken kokemumusperän.

Postia pappi Jaakobille on ajatuksia herättävä syvällinen elokuva. Siinä mielessä se ei oikein käy edes viihteeksi.Ei ole farssia eikä komediaa jota velipoika täällä kaipasi. Molemmat elokuvan päähenkilöt ovat jotenkin niin ääripään ihmisiä että tavallinen keskitason tallaaja ei ehkä heihin samaistu. Mutta se on hyvä tutustua tämmöisiin ääripään ihmisiin. Pari päivää pyöri minulla mielessä Pappi Jaakob. Mietin että aika harvassa näin pyyteettömiä ihmisiä taitaa olla. En muista oikein tavanneeni.

Tellu, 27.3.2010

Postia pappi Jaakobille on kieltämättä hieno elokuva. Jotenkin erikoinen. Ei sellaista tyhjänpäiväistä hömppää, jollaisia nykyajan elokuvat usein ovat – jotka menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, jälkiä jättämättä. Kävin katsomassa pappi Jaakobin elokuvateatterissa, ja myöhemmin, kun se tuli telkkarista kuvailutulkattuna, ”katselin” elokuvan yrittäen samaistua sokeaan. Elokuvahan oli ensimmäinen suomalainen näkövammaisille kuvailtu elokuva. ”Katselin” siis elokuvan silmät kiinni – olkkarista valot pois, telkkari päälle, digiboxista kuvailuääniraita esiin, ja nojatuoliin rellottamaan simmut kii. Yllättävän hyvin pysyi kärryillä ja tajusi koko ajan, mitä tapahtuu. Sitä tietysti auttoi se, että olin nähnyt elokuvan oikeasti muutamia kuukausia aikaisemmin. Elokuvan äänitys oli huippuluokkaa, pienistä narahduksista yms. pystyi päättelemään, mitä oli tapahtumassa. Kuvailutulkkausta oli loppujen lopuksi aika vähäsanaisesti, tapahtumista pysyi muutenkin aika hyvin kärryillä.

Kissa muuten järjesti hauskan väliepisodin tuohon elokuvailtaani. Tyttäreni oli juuri leiponut herkullisia pikkuleipiä, ja toi minulle maistiaisia asettaen lämpimäiset valkosuklaacookiesit sohvapöydälle. No minä tietysti siinä silmät kiinni ajattelin antaa niiden jäähtyä vähän. Jossain vaiheessa ihmettelin, että mikäs ihmeen lutkutus kuuluu, tämä ei nyt taida olla elokuvan ääniä. Tässä vaiheessa oli pakko raottaa silmiä, ja paljastui, että kissan ryökäle oli nuolemassa herkkujani! No, saatiin suut makiaks molemmat, minä ja kissa.

Koirankynnen leikkaaja jäi jostain syystä katsomatta. Mehtäpenan veli sai kiinnostuksen heräämään niin, että täytynee ihan vuokrata kyseinen elokuva. Joskus myöhemmin. Huomenna olen menossa ukkelini kanssa katsomaan Miesten vuoroa. Se on Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen uunituore dokumenttielokuva.

Nordisk filmin netti-sivut kuivailevat elokuvaa näin. ”Alastomat miehet istuvat saunassa ja puhuvat suoraan sydämestään. Ruosteisten kiukaiden lämmössä suomalaiset miehet puhdistautuvat sekä fyysisesti että henkisesti.

Elokuva matkaa läpi Suomen ja pysähtyy useiden erilaisten saunojen lauteille kuuntelemaan koskettavia elämäntarinoita rakkaudesta, kuolemasta, syntymästä, ystävyydestä – elämästä. Kamera kuvaa kaikessa yksinkertaisuudessaan maisemat, saunat ja miehet lähes maagisina kuvina. Päähenkilöiden läsnäolo sekä tunteiden syvyys ovat lähes sillä rajalla, että pystyykö niitä enää katsomaan. Elokuva paljastaa miehen sielun poikkeuksellisen läheltä kaikessa alastomuudessaan ja muodostaa runollisen muotokuvan suomalaisesta miehestä.

Miesten Vuoro -elokuva on runollinen sukellus ihmisyyteen. Se on matka, joka vie meidät elämän suurten ja vähän pienempienkin käännekohtien äärelle, antaen suomalaisen miehen kertoa niistä omalla äänellään ja omin sanoin. Elokuva päivittää kuvan aikalaismiehistämme. Kliseinen kuva jurottavasta ja viinaa juovasta miehestä on saanut haastajan.”

Odotan innolla huomista elokuvailtaa. Nyt laitan saunan lämpiämään ja jään miettimään, minkähänlaista sointia kiukaan mustat urut irrottavat tänä iltana suomalaisesta miehestä ja naisesta.

Huikarin puutarhalla kesäkukat jo täydessä kasvuvauhdissa

Teksti ja kuvat Leena Huikari, 12.3.2010

Pvy:n uudelta sihteeriltä on pyydetty kirjallisia tuotoksia, joten päätin yrittää kertoa vähän mitä puutarhalle kuuluu tähän aikaan vuodesta.

Huolimatta siitä, että ulkona tuiskuaa lunta ja asteet ovat miinuksen puolella, niin kasvihuoneessa tuntuu, että kevät jo koittaa ja puutarhurin täytyy kiristää tahtia, että ennättää saada kaiken valmiiksi ennen kesäkuun alkua…

Aurinkoisella ilmalla kohoaa lämpö helposti 20 asteeseen jo tähän aikaan vuodesta. Mutta kun ovesta tai luukun raosta vähän puhaltaa tuuli niin johan loppuu paniikki – eihän tässä vielä ole mitään kiirettä, maaliskuukaan ei ole vielä edes puolivälissä. Onneksi, sillä vielä on aikaa toteuttaa puutarhurin pääkopassa syntyneitä ideoita ja aikataulussa on pysyttävä!

Paljon on vielä ruukutettavaakin, pelargoniat saapuvat vasta parin viikon kuluttua ja samettiruusun sekä petunioiden siemenet ovat vielä pussissa. Osa huoneista on vielä kylmillään, mutta niissä, missä on jo kasveja kasvussa, ei varsinaisia kukkia ole näkyvissäkään – kaikki on pientä ja vihreää. Juurtumis- ja kasvuvauhti on hurjaa tähän aikaan vuodesta, eikä mene kauan kun kukkia alkaa tulla esiin ja puutarhuri rientää saksien kanssa leikkaamassa liian innokasta kasvua.

Lumikinokset painavat muoveja huoneiden sivustoilta, mutta onneksi katolta valuu lumet helposti pois, eikä paina huoneita kasaan ylhäältäpäin. Lumien sulamista saa tänä keväänä odotella pitkään, että saa orvokit ulos, pois muiden kukkien tieltä, mutta jospa sekin aika vielä koittaa…

Orvokit ovatkin jo hyvässä kasvussa. Kylvöksiä on tehty mm. neilikoista, daalioista ja lobelioista, joiden ruukutus menee kuun vaihteeseen ja huhtikuun puolelle. Amppeleita on tehty petunioista, ruusubegonioista, karjalanneidoista ym. ja niiden teko jatkuu vielä. Tulossa on useamman lajin yhdistelmiä ja ihan puhtaasti yhdestä lajikkeesta tehtyjä ja eri kokoisia amppeleita.

Pääsiäinen on seuraava myyntietappi, johon on valmistauduttu syksyllä istuttamalla narsisseja ruukkuihin ja leikkonarsisseja turvelaatikoihin. Ja nyt on se hetki, että kellarin ovet avataan ja laatikot kannetaan kasvihuoneeseen, jotta kukat ehtivät avautua pääsiäiseen mennessä – se onkin jo 3 viikon kuluttua. Narsissit menevät pääasiassa kukkakauppoihin, joista asiakkaat saavat ne pääsiäis-koristeluihinsa, ruukkunarsissin myynti on jo alkanut.

Työtahti vaan kiihtyy, kun päästään pidemmälle kevääseen. Silloin tarvitaan jo lisätyövoimaa, että saadaan jotain myyntikuntoon, kun sen aika koittaa!! Puutarhurilta vaaditaan pitkää pinnaa ja luottamusta siihen, että kyllä se kesäkin vielä koittaa!

Tellu, 12.3.2010

Mukava juttu talven ja lumien keskelle, kiitokset siitä! Niin se kevät taas koittaa, lumet sulaa ja kohta ollaan kesässä. Tulee mieleen kesä, kuin Tikkalan Tiinan kanssa oltiin vähän aikaa siellä puutarhalla töissä – varmaan 30 vuotta sitten. Aisti- ja tunnemuisti ovat aika metka juttu. Melkein tuntee vieläkin sen kostean, lämpimän ilman ja kasvihuoneen hajun.

Hohtavia hankia ja pehmeitä löylyjä

Pentti Pulkkinen, 16.2.2010

Laskiaissunnuntaina vietettiin Mehtä-Lehtolassa reippaan ulkoilun ja saunomisen merkeissä. Lähes parikymmentä innostunutta hiihtäjää ja lumikenkäilijää sai nauttia mitä kauneimmasta talvisäästä. Osa ehti sekä hiihtää, että tehdä koekierroksen lumikengillä, luonnon jäljiltä koskemattomassa maastossa, jonne vain jänikset, ketut ja joku ilveskin oli jättänyt jälkensä ennen heitä. Eipä ihme että eräskin ensikertaa lumikenkiä kokeillut kertoi hurahtaneensa lumikenkäilyyn heti ensi kerrasta. Varmaan hän koki samanlaista riemua kuin runoilija ennenmuinoin:

”Ken tietä käy, tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.”

Savusauna oli lämminnyt aamuhämäristä asti leppäpuilla tuprutellen milloin sakeata, milloin vähemmän sakeaa savua, muutoin niin ylihohtavan kirkkaaseen ilmanalaan. Osa saunojista oli tälläkin kertaa ensimmäistä kertaa tutustumassa savusaunomisen mystisen salaperäiseen maailmaan. Suurin osa toki oli jo aikaisemminkin maistanut syvälämmön, hienon savuaromin, vanhojen mustien hirsien, ja suuren kivikasan koktailia. Saunasta tultua suoritimme pienen pikahaastattelukierroksen saunakokemuksista.

Leena Kunelius tunnusti olleensa savusaunassa ensimmäistä kertaa. Hänen mielestään löyly oli jonkun verran kuumempi kuin tavallisessa saunassa. Hän hämmästyi melkoisesti kuultuaan, että saunan lämpötila tuolloin oli reilu 100 astetta. Niin kuumassa tavallisessa saunassa ei taida kestää Leena, eikä kovin moni muukaan. Mutta löyly oli jotenkin pehmeämpää, totesi Leena. Hän ei ollut eka kerralla uskaltautunut hankeen, ja häntä jäi selvästi harmittamaan tämä arkailu, varsinkin kun miehensä Jari kertoi hankisukelluksestaan. Sukellus oli ollut kuulemma tosi syvä, kaloja ei näkynyt ollenkaan mitä nyt muutama pakastesei pakettia tuntui kolisevan kyynärpäissä (hankeen tippuneita klapeja). Jos Jari olisi sukeltanut pari metriä pidemmälle, vastaan olisi tullut piikkikampeloita, niin lähellä karviaismarjapehkoa hän seikkaili.

Marja-Liisa ja Ilkka Huuskonen olivat kokeneempia savusaunojia. Ovat kylpeneet ainakin Katinkullassa ja muutamassa muussa Lapin lomakohteessa. Heidänkin mielestään savusaunan löyly on pehmeämpää kuin tavallisessa saunassa. Parhaat löylyt saa Ilkan mielestä vasta toisessa tai kolmannessa vuorossa, kun kiukkuisemmat löylyt on jo ajettu ulos. Kysyttäessä mikä ominaisuus erottaa eniten muista saunoista Ilkka arveli että se on haju. Hajuaistihan meillä ihmisillä on erikoinen ”elämysaisti” ja hyvä savunhaju tuo monille mieleen lapsuuden. Ilkka oli myös niitä miehiä, jotka uskaltautuivat hankeen.

Irja Lieto ei muistanut olleensa koskaan savusaunassa, mutta arveli että ihan lapsena Sipukassa todennäköisesti semmoinen on ollut. Löyly on jotenkin pehmeä, luonnehti Irjakin. Savunhajusta Irja myöskin tykkäsi ja totesi, että vaikka haju on melko voimakas ei se kuitenkaan esim. kirvellyt silmiä. Rauhallinen tunnelma on savusaunassa selvästi aistittavissa, totesi Irja.

Kimmo Roivas saunoi viimeksi melkein yksin. Sitä ennen hän oli hiihtänyt 7 kierrosta eli 14 km. Kimmo on kerran aiemminkin kylpenyt Mehtä-Lehtolassa, muulloin hän ei muista savusaunassa käyneensäkään. Vaikka Kimmokin on jo ihan varttuneessa iässä ja haaveilee jo eläkepäivistä, ei hänen lapsuudessaan enää Ilomantsissakaan juuri savusaunoja löytynyt. Pehmeät löylyt tekivät hyvää vähän kuntoilusta jumittuneille lihaksille. Kimmo oli erityisesti kiinnittänyt huomiota lauteisiin. Tuppeensahatusta leppälankusta tehdyt lauteet olivat sopivat leveät ja juuri oikealla korkeudella. (Miksihän Kimmo erityisesti huomioi lauteet? Olisiko osa syy että hän itse uusi ne viime syksynä.)

Kaikki hiihtäjät, lumikenkäilijät, yksi moottorikelkkailija ja savusaunojat vaikuttivat tyytyväisiltä, joten savusaunanlämmitys Mehtä-Lehtolassa jatkunee näillä näkymin. Seuraavan kerran sauna on lämmin lauantaina kuudes maaliskuuta, mutta siitä tulee muistutus ja aikataulu myöhemmin tällä sivustolla.

hämäläinen jostain kauvenpaa, 10.12.2010

Olen kylpenyt Keiteleellä savusaunassa. Yleesä tulin nokisena ulos.